Länsimaat ovat ajatuneet talouskriisiin, jossa valtiot rahoittavat menojaan velalla. Tämä asettaa koko hyvinvointivaltion kestävyyden kyseenalaiseksi, sillä jos kompastumme hallitsemattomaan velkaantumiseen, on mahdollista, että totalitaariset valtiojärjestelmät lisäävät tulevaisuudessa valtaansa. Taloushistoriassa on esimerkkejä talousjärjestelmistä, joiden epäonnistumiset ovat vaikuttaneet nykypäivän käsityksiin siitä, mikä on oikea tapa kehittää taloutta. Markkinataloudelle vaihtoehtoiset järjestelmät, kuten merkantilismi tai kommunismi, nähdään pelottavina esimerkkeinä joissa ei ole mitään hyvää. On mahdollista, että tulevaisuudessa myös oma talousjärjestelmämme liittyy tähän epäonnistuneiden kokeilujen sarjaan.
Länsimaisissa markkinademokratioissa on paljon hyvää suhteessa epädemokraattisiin maihin, joissa taloudellinen kehitys ja ihmisoikeuksien toteutuminen on monessa mielessä heikkoa. Tästä huolimatta länsimaiset taloudet kärsivät nekin suurista ongelmista, jotka liittyvät velkaantumisen lisäksi epäeettisiin tuotantotapoihin ja ympäristön kestämättömään hyödyntämiseen. Ensimmäiseksi ja viimeiseksi mainitut ilmiöt kietoutuvat toisiinsa sitä kautta, että vapaassa markkinataloudessa taloudelliset toimijat - siis ihmiset - hamuavat lyhyen tähtäimen voittoja.
Eduskuntavaalit häämöttävät muutaman viikon päässä ja vaalien suurimmaksi kysymykseksi näyttää muotoutuvan tulisiko Suomen talouden tilannetta helpottaa velkaelvytyksellä vaiko ei. Talouden elvytyksellä tarkoitetaan julkisen sektorin menojen lisäämistä kansantalouden supistumisen pysäyttämiseksi laskukaudella. Tämän ajattelu takana on Keynesiläisten näkemys siitä, että kokonaiskysyntä määrää kokonaistuotannon. Hyvin harva eduskuntavaaliehdas on uskaltanut ottaa selkeän kriittistä kantaa elvytykseen. Tämä on ymmärrettävää, sillä lyhyellä aikavälillä velkaantumisen pysäyttäminen edellyttää valtion tarjoamien etuuksien supistamista, jota äänestäjät eivät haluaisi.
Elvyttämisestä puhuttaessa on keskeistä tehdä ero elvytyksen ja velkaelvytyksen välillä. Tavallisessa elvytyksessä valtiontalouden ylijäämää pienennetään kokonaiskysynnän kasvattamiseksi. Velkaelvytyksessä maa taas ottaa lainaa. Koska Suomen talous on alijäämäinen, voidaan Suomen kohdalla puhua ainaostaan velkaelvytyksestä. Valtion ylijäämän pienentämistä laskukaudella varmaan harva vastustaa, mutta velkaelvytykseen ainakin moni talousoppinut (Suomessa esim. Juhana Vartiainen) suhtautuu varauksella. Tämä johtuu siitä, että krooninen velkaantuminen on riskipeliä. Velkojen korkoihin ei ainoastaan vaikuta maiden keskuspankkien rahapolittiikka, vaan myös sijoittajien ennakko-odotukset maksukyvystä. Mikäli markkinoilla uskotaan, ettei kansantalous X kykene maksamaan velkojaan, voivat korkomenot nousta äkillisestikin. Näin on käynyt lähihistoriassa esimerkiksi Argentiinalle, Kreikalle ja Islannille.
Kun me Suomalaiset pohdimme velkaelvytyksen järkevyyttä, tulisi minusta miettiä sitä, tuoko kokonaiskysyntää lisäävä piristysruiske ratkaisua kansantaloutemme perusongelmiin, joita ovat alhainen pääoman tuottavuus ja menestyvien kotimaisten yritysten puute. Mikäli pääoman tuottavuutta ei saada lisättyä, tuo velkaelvytys talouteemme parhaimmillaan vain hetkellisen positiivisen hyppyliikkeen. Yritysten kustannuksia laskemalla voidaan oletettavasti lisätä investointeja ja pienyritysten kannattavuutta. Mikäli työvoiman kustannus säilyy maassamme työn tuottavuuteen nähden korkeana, ei tämä taloudellisen toimeliasiuuden lisääminen helpota tavallisia suomalaisia työntekijöitä. Tehtaiden siirtyessä halvemman tulotason maihin, taloutemme perusongelma, siis liian alhainen pääoman tuottavuus säilyy entisellään. Monet poliitikot haluavat uskoa siihen, että Suomessa voidaan säilyttää korkeat työvoimakustannukset, mikäli työtä tehdään täällä entistä tuottavammin. Mielessä herää kuitenkin epäilys siitä, että onko tämä realistista samalla kun monet Aasian maat investoivat huomattavasti koulutukseen, jonka lisäksi heillä on tarjolla paljon edullista työvoimaa.
Blogini sanoma on siis se, että velkaelvytys tuskin tuo ratkaisua Suomen talouden ongelmiin pitkällä tähtäimellä. Minusta velkaantuminen voi myös olla merkittävä uhka länsimaille, sillä jos järjestelmä ei ole kestävä, on markkinademokratioiden kollektiivinen tuho (kuten eräs läheiseni asian ilmaisi) vain ajan kysymys. Myös kasvukriitikkona pidän velkaantumista vakavana ongelmana, sillä suuri velkataakka lisää painetta talouskasvulle. Maiden tulisi siis pyrkiä työnteon kannattavuuden lisäämiseen, millä tasapainotetaan taloutta. Talouden tasapainottamista tulisi kuitenkin tehdä ympäristön ehdoilla niin, että materiaalista kulutusta verotetaan kovemmin kuin palveluita. Näin on Suomessa jo nyt, mutta kulutusta tulisi verottaa suhteessa hyvinvointi- ja kulttuuripalveluihin entistä roimemmin.
Demokraattisesti valittavilla poliitikoilla ja etujärjestöillä puuttuu tällä hetkellä rohkeus tehdä Suomen talouden kannalta tärkeitä uudistuksia, kuten palkkatason laskua. Helpompaa on pelata aikaa ja ottaa lainaa hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen. Markkinademokratiassa äänten ostaminen julkisia menoja lisäämällä vaikuttaa olevan hyvä strategia. Mitenköhän äänestäjät osaisivat arvostaa pitkän aikavälin hyvinvointia "hetken hyvän" asemasta? Tämä muutos äänestäjien käyttäytymisessä olisi markkinademokratioiden uskottavuuden kannalta keskeistä.
Lähteitä:http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/12/argentiinan-talous-kriisista-toiseen
http://www.yrittajat.fi/fi-FI/verotjarahat/verotus/arvonlisaverokannatsuomessa/
