Ajatuksia gradun kirjoittamisesta

Viimeisen vuoden olen painiskellut graduprojektin parissa, joka on vienyt leijonaosan ajastani. Tämä on vaikuttanut kuluneen puolen vuoden aikana myös esimerkiksi blogini sisältöön, koska en yksinkertaisesti ole jaksanut gradupäivän päätteeksi kirjoittaa tänne mitään kovin älyllistä. Vaikka graduprojekti on ollut raskas taival, olen myös nauttinut siitä paljon. Ajattelin, että otan hengähdystauon täksi päiväksi gradun kirjoittamisesta ja kirjoitan tänne gradun kirjoittamisesta. :D

Kun aloitin gradun tekemisen, en ajatellut, että projekti olisi niin vaativa ja veisi niin paljon aikaa, kuin mitä se on ottanut. Ajattelin, että jos tekisin gradua pari päivää viikossa, olisi se ilman muuta puolessa vuodessa valmis. Olin väärässä! Minulla meni melkein puoli vuotta siihen, että pääsin tutkimusaiheeseeni sisälle ja päätin graduni pääasiallisen tutkimuskysymyksen. Nyt kun olen tehnyt gradua yli vuoden, edelleen huomaan kuinka opin aiheestani lisää uusia asioita ja löydän relevantteja lähteitä. Olen luonteeltani aika täydellisyyttä tavoitteleva kirjoitusprojektien suhteen. Vaikka gradu onkin pelkkä opinnäytetyö, jota tuskin kovin moni ikinä tulee lukemaan, niin minusta gradu on tieteen tekemistä siinä missä oikean tutkimusartikkelinkin kirjoittaminen. Tiede taas on yksi intohimoistani ja siksi olen halunnut tehdä gradun johon voin olla tyytyväinen. En ole silti asettanut itselleni mitään arvosanatavotteita. Minulle riittää, että gradu hyväksytään ja että se on omasta mielestäni hyvä paketti.

Monilla ihmisillä gradun tekeminen vaikuttaa olevan se juttu, josta yliopistosta valmistuminen jää lopulta kiinni. Olen työelämässä tavannut useita ihmisiä, jotka ovat suorittaneet muuten opinnot loppuun, mutta roikkumaan on jäänyt se gradu. Minun on helppo ymmärtää tämä, koska gradu vaatii tekijältään kärsivällisyyttä ja aikaa erityisesti, jos sen haluaa tehdä hyvin. Ennen kaikkea gradun tekeminen vaatii itsekuria, koska kukaan ei kysele perään, jos ei joku kaunis päivä satukaan menemään kirjastolle. Seminaarissa toki on vaatimukset palauttaa tekstiä ohjaajan ja muiden opiskelijoiden arvosteltavaksi, mutta gradun ei tarvitse ainakaan oman laitokseni semmassa olla lähellekään valmis. Itselleni gradun pitkäjänteinen työstäminen onkin ollut haasteellista erityisesti seminaarin jälkeen, kun työn kanssa on jäänyt tavallaan yksin. Onneksi yliopistolla on kuitenkin ollut monta henkilöä, joiden puoleen olen voinut kääntyä aina tarvittaessa. Olen tällä hetkellä graduni kanssa siinä pisteessä, että paketti on kasassa, mutta oikoluen tekstiä. Tuntuu, että kun projekti on aikalailla loppusuoralla, niin huomaan monta asiaa, joita olisin voinut tehdä toisin, jotta säästäisin aikaa ja energiaa. Näen tämän positiivisena asiana, koska minusta se kertoo, että gradun tekeminen on opettanut paljon. Ajattelin, että listaan tänne graduprojektin opettamat asiat, koska ehkä ne säästävät joltakulta toiselta aikaa ja hermoja.

Nämä asiat tekisin toisin:

- Suunnittelisin huolellisemmin gradun empiirisen osion toteutuksen (jos sellainen gradussa on) ennen kuin ryhtyisin analysoimaan käyttämääni dataa. Minulla meni paljon turhaa aikaa siihen, että tein joitakin mokia havaintoaineiston rajaamisessa, joiden vuoksi jouduin tekemään kaikki laskelmat kahteen kertaan. Uskon, että huolellinen työnsuunnittelu on hyväksi kaikenlaisissa krijoitusprojekteissa!

- Lukisin enemmän artikkeleita ennen kuin ryhtyisin varsinaiseen kirjoitustyöhön. Tämä edistää oman tutkimusaiheen ymmärtämistä ja kun kirjoitustyöhön ryhtyy vasta sitten, kun oma tutkimusaihe on tullut itselle jo hyvin tutuksi, säästää paljon vaivaa kun aikaa ei mene sellaisten asioiden kirjoittamiseen, joita ei lopulta tulekaan lopulliseen työhön.

- Kävisin graduseminaarin vasta sitten, kun olen päässyt gradun kanssa kunnolla vauhtiin. Kävin seminaarin nimittäin silloin, kun en vielä ollut edes rajannut omaa tutkimuskysymystäni. Tämän vuoksi seminaariin palauttamani kirjoitukset olivat todella keskeneräisiä. Kun graduteksti on valmiimpi, saadusta palautteesta on myös enemmän hyötyä.

- Tekisin työn heti jollain toisella tekstinkäsittelyohjelmalla kuin Wordillä. Olen nimittäin jälkikäteen siirtänyt tekstiäni Latexiin, koska huomasin, että Wordissä on erittäin hankala saada taulukoita hyvännäköisiksi. Jos olisin tehnyt kaiken alusta alkean Latexilla, olisin säästänyt paljon aikaa (ja hermokultiani), kun en olisi sählännyt Wordin kanssa. Latex on suhteellisen helppokäyttöinen tekstinkäsittelyohjelma, joka on suunniteltu erityisesti matemaattisia kaavoja sisältävien tekstien kirjoittamiseen.  Latexin voi ladata  koneelle ilmaiseksi täältä. Olemassa on myös muita ilmaisia hyviä tekstinkäsittelyohjelmia kuten Lyxi.

Asioita jotka tekisin samalla tavalla:

- Valitsisin aiheen,  mikä todella kiinnostaa.

-Kävisin usein laitokseni proffien ja ohjaajani juttusilla

- Antaisin graduni hyvissä ajoin luettavaksi jollekin henkilölle, joka hallitsee hyvin tieteellisen kirjoittamisen

-Tekisin tutkimuksen, joka opettaa minulle uusia asioita. Itse jouduin opettelemaan gradua varten R-ohjelmistokielen, josta hallitsin ennen graduproggista vain joitakin perusjuttuja. Koska gradu joka tapauksessa pitää vääntää, niin miksei tekisi sellaista työtä, joka monipuolistaa omaa osaamista? Minusta oma itsensä kannattaa aina haastaa uusilla tekemisentavoilla, koska tutun ja turvallisen tekemisellä ei opi niin paljon uutta. Tietysti tässä kannattaa pitää myös tietty kohtuus, ettei laadi itselleen liian haastavaa tutkimussuunnitelmaa.

Yllä listaamieni asioiden lisäksi, gradun tekeminen on kokonaisuutena opettanut paljon siitä, kuinka paljon perehtymistä vaatii päästä tiedon ytimeen. Olen esimerkiksi havainnut, että julkaistuissa artikkeleissa voi olla yllättävän paljon virheitä ja puuttua tarvittavia tietoja, jotta lukija voisi toistaa tulokset. Toisaalta olen havainnut tehdessäni itse empiiristä tutkimusta,  miten helposti siinä sattuu virheitä, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi tuloksiin. Olen myös oivaltanut miten helposti tutkimuksen voi suunnitella niin, että saa "haluamansa" tulokset. Tämän asian tiesin tietysti jo ennen gradun kirjoittamista, mutta jotenkin prosessin aikana asia on tullut minulle vielä selvemmäksi. Nykyään lukiessani erilaisista tutkimuksista lehdistä ja niiden mullistavista tuloksista, minua lähes naurattaa kuinka kritiikittömästi tutkimustuloksista kirjoitetaan. Sanapari "tieteellisesti todistettu" ei merkitse minulle enää mitään muuta kuin ilmaa, jos en itse ymmärrä kuinka tutkimus on tehty. 

Tässä vielä linkkejä jotka olen kokenut hyödylliseksi graduprosessissa. Tuo synonyymit.fi on ollut ihan huippu tekstin muokkausvaiheessa. Katson sieltä säännöllisesti synonyymeja käyttämilleni termeille. :D 

Kielijelppi.fi

Hyvä linkki lähdeviittausten tekemisen tueksi

Synonyymit.fi

 Rentouttavaa sunnuntain jatkoa ja tsemppiä graduprojektiin, jos sinulla sellainen työn alla on. 

Pystyt siihen aivan varmasti!

Mahtilöytöjä Konepajan Brunon -kirppikseltä

Nyt pukkaa taas asupostausta. Vietin viime sunnuntaina siskoni kanssa tosi kivan päivän Kallion Konepajan Brunon -kirpputorilla, jossa olimme myymässä tavaroitamme. Jotenkin asia kääntyi kuitenkin päälaelleen ja ostin itselleni vaikka mitä kivaa...

Kuten tämän lämpöisen hapsuneuleen (Knitwear, 3 €) ja  
lierihatun (Beck Söndergaard, 8 €).

Mukaan tarttui  myös tämä mekko (Forever21, 2 €). Tykästyin erityisesti mekon pitkään ja persoonalliseen helmaan.

Ostin myös tämän vekkihameen (Micheal Kors, 7 €), jollaista olin himoinnut jo pitkään. Mekko on minusta toimiva valinta esimerkiksi pikkujouluihin vaikka paljettineuleen ja avokkaiden kanssa. Apua! Mainitsinko jo pikkujoulut??!

Ostin myös Ivana Helsingin meikkipussukan 4 eurolla ja se on aivan uuden veroinen. Oon niin iloinen tästä löydöstä. 

Sitten hamstrasin kaksi patalappua (50 cnt kpl), jotka kyllä tulevat tarpeeseen. Tykkään etenkin  tuosta lintukuvioisesta, joka on kuulemma käsintehty.

Ajattelin, että on vähitäänkin kohtuullista, että ostan jotain avokilleni, kun kerran palaan kirppikseltä kassit pullollaan, vaikka sinne piti päinvastoin mennä myymään tavaraa. Löysin tällaisen Maston pitkähihaisen paidan ja siippani mieltyi siihen kovasti. Paita kustansi 5 euroa.

Konepajan Brunolla oli tosi miellyttävä olla myymässä ja shoppailemassa. Ensinnäkin miljöö on ihastuttava vanha tehdasrakennus ja muistuttaa läheisesti edesmennyttä Valtterin-kirpputoria, jonka rakennus on aivan Konepajan vieressä. Konepajan Bruno on minusta miellyttävä paikka myydä tavaraa, koska paikan päällä on esimerkiksi henkilökuntaa katsomassa, että myyjät saavat rauhassa laittaa tavarat paikoilleen ennen virallista aukioloaikaa. Monilla kirpputoreillahan kiertelee jälleenmyyjiä, jotka yrittävät hieroa kauppoja jo ennen virallista aukioloaikaa, mikä voi olla aika raastavaa.  Lisäksi kirppis aukeaa vasta kymmeneltä, joten paikalle ei tarvitse saapua niin mahdottoman aikaisin.Bruno-kirppiksellä on myös kotoisa kahvila, mistä myyjät saavat parilla eurolla kahvimukin, johon voi santsata kahvia niin paljon kuin haluaa. Kahvilassa myydään myös uunituoreita kroissantteja ja muita herkkuja. Bruno-kirppis on auki myös tänä lauantaina ja sunnuntaina kello 10-15 ja myyntipöytä maksaa 25-29 euroa. Kannattaa käydä fiilistelemässä!

Kivaa viikonloppua :)

Suosikkiasuja ja tyylejä syksyn varrelta

Olen mieltynyt tänä syksynä erityisesti käyttämään punaisen värisiä vaatteita ja asusteita. Sen lisäksi olen innostunut viimeisen vuoden aikana laadukkaista koruista ja muutama kiva koru onkin tullut saatua lahjaksi tai ostettua. Olen innostunut käyttämään myös värikkäitä sukkahousuja ja polvisukkia, joilla saa helposti uuden ilmeen vanhoihin vaatekokonaisuuksiin.

Paita: Global 7,5 €, Mannerheimintien UFF.

Neuletakki: Fauna By Topknit 10 €, Mannerheimintien Uff.

Sukkahousut: Hennes & Mauritz
Laukku:  Christelle & Co 50 €, Stockmann.

Lavi-koiran heijastintakki: Viipurinkoirat ry:n kirpputori 3 €

<3<3<3

Valkoinen puuvillatoppi:Hennes & Mauritz 7,5 € Mannerheimintien Uff

Neuletakki on sama kuin ensimmäisissä kuvissa
Housut: Hennes & Mauritz 14,9 €.

Kengät: Timberland 30 €, Mannerheimintien Uff.

Lehtikoru: Isoäidin vanha

Olen todella tyytyväinen näihin Timberlandin purjehduskenkiin. Ovat super mukavat jalassa! =)

Villakangastakki: Voglia 20 € Runeberginkadun UFF.
Paita: Hennes & Mauritz 10 €, Mannerheimintien UFF
Pipo: Miesystävältä nyysitty ;)
Polvisukat: H & M noin 10 €.

Kristallikivisormus: Somsola -korukauppa 

Neulepaita: Joutsan kirpputori 8 €

Kuva: Aki Blomqvist

Tänään oli upea syyssää ja oli rentouttavaa kävellä Lavin kanssa metsässä ja nauttia syksyn väreistä ja tuoksuista...

Kaunista ja inspiroivaa syksyn jatkoa <3

Raha; mitä se oikeastaan on ja miksi se on tärkeää?

Tämän kirjan luettuasi, et todennäköisesti ajattele enää rahasta niin kuin ennen, etkä miellä yhteiskuntaamme samanlaiseksi kuin ennen! Viime talvena julkaistu Ville Iivarisen yhteiskuntariittinen esikoiskirja, Raha, mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla, osuu modernien yhteiskuntien ytimeen; rahajärjestelmään. Jokaisen ihmisen tulisi lukea tämä teos, koska siinä esitetään tuoreita näkökulmia aiheeseen, joka vaikuttaa nykypäivänä perustavanlaatuisesti kaikkien ihmisten elämään.

Taloustieteessä rahan määrän ei uskota pitkällä aikavälillä vaikuttavan kokonaistarjontaan, eli bruttokansantuotteeseen tai talouskasvuun. Jos rahaa luodaan enemmän, kuin tavaroiden ja palveluiden arvonlisä kasvaa, tilanne johtaa inflaatioon, eli hintatason nousuun. Mikäli taas rahaa luodaan liian vähän suhteessa tuotantoon, tavaroiden hinnat laskevat, eli rahalla saa entistä enemmän asioita. Rahan määrän ei siis  nähdä olevan oleellinen arvonlisän syntymisen kannalta, eli sitä pidetään talouden vaurauden näkökulmasta neutraalina. Tämä rahan niin kutsuttu neutraalisuusoletus on saattanut edesauttaa sitä, että rahan olemus ja rahajärjestelmä eivät ole taloustieteessä keskeisiä kysymyksiä.

Vaikka rahan määrä olisikin talouden kannalta neutraali tekijä, sillä kenellä on valta vaikuttaa rahajärjestelmään, tuskin kenenkään mielestä on yhdentekevää yhteiskunnan tai talouden kannalta. Silti monilla ihmisillä on tutkimusten mukaan hyvin väärä kuva rahajärjestelmän toiminnasta, yhdestä yhteiskuntamme keskeisimmistä instituutioista ja itsekään en tunne rahajärjestelmän toimintaa kovin hyvin.  Iivarinen on Suomen Talousdemokratia ry:n puhemies ja valtiotieteiden maisteri, joka pyrkii kirjassaan purkamaan rahaa koskevia myyttejä. Kirja tuntuu olevan ennen kaikkea vastalause sille, että nykyinen rahajärjestelmä otetaan annettuna. Iivarinen itseasiassa väittää, että moderni rahajärjestelmä ja sen piilevin olemus, velka, selittävät huomattavan paljon nyky-yhteiskuntien ongelmista aina taloudellisen eriarvoistumisen kasvusta talouden kasvupakkoon. Tämä tietenkin johtaa siihen, että rahajärjestelmän muuttaminen tulisi olla yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa keskiössä.

Mennäänpä seuraavaksi syvällisemmin kirjassa esitettyihin väitteisiin ja näkemyksiin. Itse luulin vielä joitakin vuosia sitten, että liikepankkien keskeisin tehtävä taloudessa on välittää rahaa eteenpäin säästäjiltä lainanottajille. Luulen, että tämä on aika yleinen käsitys ihmisillä, sillä näin on väitetty niin taloustieteen oppikirjassa (Pohjola 2006, 172) kuin Helsingin Sanomissa (Iivarinen 2015, 47). Oleellista pankkien nykyroolin ymmärtämisessä on tietää, etteivät pankit ainoastaan ota vastaan rahaa säästäjiltä ja maksa siitä korkoa, vaan ennen kaikkea luovat rahaa velkasuhteissa. Kun sinä otat asuntolainan pankista, tilillesi kirjataan digitaalisesti sovittu summa velkarahaa (credit). Tämä raha ei ole kenenkään muun pankkiin ensin tallettama summa, vaan tässä lainasopimuksessa syntynyt määrä rahaa (debit). Jos pankit voisivat lainata eteenpäin yksinomaan rahaa, mitä ihmiset pankkeihin ovat tallettaneet, lainanantohan riippuisi siitä onko rahaa ensin talletettu pankkiin. Käytännössä olisi silti hassua, jos pankista kerrottaisiin, että saat rahan sitten tilillesi, kun joku muu on ensin tallettanut kyseisen summan pankkiin Iivarinen selittää. Todellisuudessa pankkien täytyy siis tehdä jotain aivan muuta ja tämä muu on rahan luomista velan myöntämisen yhteydessä, mikä pumppaa rahaa talouteen (Iivarinen 2015, 19). Useiden arvioiden mukaan 90 prosenttia rahan määrästä itse asiassa syntyy velkasuhteissa (ks. esim Väisänen 2015), missä raha on yksinkertaisesti vain pankin lupaus maksaa raha lainanottajalle ja lainanottajan lupaus maksaa raha korkojen kera takaisin pankille. Keskuspankki voi jonkin verran vaikuttaa siihen, miten paljon lainoja liikepankit myöntävät säätämällä esimerkiksi kassavarantosuhteen ja koron millä liikepankit voivat lainata varallisuutta keskuspankista (lue lisää Iivarisen kirjasta sivuilta 66-67), mutta Iivarisen mielestä nämä toimet eivät rajoita liikepankkien velanantoa niin merkittävästi, että rahan määrän voitaisiin katsoa olevan keskuspankkien hallinnassa. Iivarisen mukaan rahajärjestelmä toimii lähes joka puolella maailmaa pääpiirteiltään samalla tavalla.

Niin, suurin osa rahasta muodostuu velkasuhteissa so what? Asian tekee Iivarisesta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin näkökulmasta ongelmalliseksi monikin asia. Ensinnäkin, koska rahaa laittavat liikkeelle juuri yksityiset liikepankit, velkaa näiltä liikepankeilta eivät ota yksinomaan kuluttajat, vaan myös valtiot, joiden velkakirjoja liikepankit ostavat. Velkaan liittyy lähes aina myös korko, mikä tarkoittaa sitä, että lainanottajan tulee maksaa pankille sen luomasta rahasta enemmän kuin pankki alun perin rahaa loi. Nykyään Iivarisen mukaan yhä suurempi osuus valtioiden budjetista kuluu korkomenoihin liikepankeille, joka on suoraa tulonsiirtoa julkiselta sektorilta yksityiselle. Tämä raha valuu pois yleishyödyllisistä investoinneista yksityiselle sektorille, eli pankkien omistajille ja sijoittajille. Toinen ongelma rahajärjestelmän velkavetoisuudessa on hyvin tunnettu ongelma järjestelmän epävakaudesta. Kun taloudella menee huonosti (kuten yleensä menee) ja ihmiset ottavat velkaa varoen, koko korttitalo alkaa hajota, kun taloudelliset toimijat eivät voi maksaa toistensa velkaa pois.

Ympäristön näkökulmasta nykyisen rahajärjestelmän toiminta on kestämätön siksi, että rahasta perittävä korko luo kannustimen jatkuvaan talouden kasvattamiseen. Koska pankit ovat velkaa säästäjille, yksityiset velanottajat ja valtiot ovat velkaa pankeille, koko järjestelmää pyörittää käytännössä velkaantuminen. Kun velka maksetaan takaisin, raha häviää taloudesta ja se katoaa pankkien kirjanpidosta. Silloin kun velkaa taas myönnetään, talouteen tulee lisää rahaa. Koska tästä velasta kuitenkin täytyy maksaa pankeille korkoa, jota ei luoda velan antamisen hetkellä talouteen, tämä käytännössä tarkoittaa, että velkaa tulee syntyä kokoajan enemmän, että korot pystytään maksamaan takaisin. Talous siis kärsii eräänlaisesta kroonisesta rahan niukkuuesta (Väisänen 2015). Tällaisessa rahajärjestelmässä puheet ympäristön resurssien kuluttamisen vähentämisen välttämättömyydestä luonnon suojelemiseksi kaikuvat kuuroille korville, kun kaikki murehtivat oman velkataakansa maksamisesta takaisin. Mutta mikä on sitten vaihtoehto nykyiselle rahajärjestelmälle, joka aiheuttaa suurta epävarmuutta, eriarvoisuutta ja järjetöntä resurssien haaskausta?

Kun rahan luovat yksityiset liikepankit, rahan luontia ohjaavat voiton tavoittelu ja yritysten intressit. Mikäli rahan sen sijaan loisi demokraattinen valtio, rahan luontia ohjaisi todennäköisesti vahvemmin pyrkimys yhteiseen hyvään ja siksi Iivarisen mielestä rahanluontioikeus tulisi siirtää valtioille. Kuitenkin moni kavahtaa tätä ajatusta, koska aiheesta tulevat mieleen lähinnä totalitaaristen maiden surullisen kuuluisat hyperinflaatiot. Jotkut rahareformistit ovat esittäneet ratkaisuksi rahan luontioikeuden siirtämistä keskuspankeille, jotka olisivat ikään kuin puolipoliittisia. Omasta mielestäni tämä tuntuisi fiksuimmalta ratkaisulta, jonka yhteiskunnallisia vaikutuksia pitäisi tutkia lisää. Tämä on ehkä suurin kysymys mistä olen Iivarisen kanssa eri mieltä, sillä Iivarisesta rahajärjestelmä tulisi olla täysin demokraattisesti valittujen poliitikkojen käsissä. Itse pidän tätä ongelmallisena, sillä poliitikot ajattelevat aina myös tulevia vaaleja. Tällöin poliitikoilla on kannustin löysätä rahapolitiikkaa liian helposti, joka voisi lyhyellä tähtäimellä laskea reaalihintoja, jos yritykset eivät osaa ennakoida inflaatiota oikein, mutta pitkällä aikavälillä kaventaisi luottamusta rahaan, joka on koko rahainstituution toimintakyvyn edellytys. Täten mielestäni miettimisen arvoinen systeemi voisi olla,  että rahanluontioikeus olisi keskuspankilla, jonka valtio omistaisi ja jonka korkotulot menisivät valtiolle, mutta jota eivät johtaisi poliitikot, vaan eduskunnan valitsemat asiantuntijat.

Ville Iivarisen rahakirja on tärkeä ja hyvin kirjoitettu teos, mutta kirjan viimeinen kappale, jossa pohditaan ratkaisuja nykyiselle järjestelmälle jää kuitenkin hieman pintapuoliseksi. Uskon silti, että uuden rakentaminen alkaa aina sen tunnistamisesta mitä ongelmia nykyinen tapa hoitaa asioita pitää sisällään. Kun rahajärjestelmän ongelmat tunnetaan paremmin ihmisten keskuudessa, myös poliittinen paine järjestelmän muuttamiseksi eittämättä lisääntyy.

Huom. Itse kiinnostuin rahajärjestelmästä alun perin lukiessani tämän Lauri Väisäsen pro gradu -lopputyön, jonka lukemista suosittelen myös erittäin lämpimästi. 

Kirjan tiedot: Ville Iivarinen. 2015.  "Raha: Mitä se on ja mitä sen tulisi olla?" Kirjan voi tilata itselleen täältä!

Kuvat:  Pixabay ja viimeinen Julia Müller

Herkullinen porkkanakakku (munaton, maidoton, gluteeniton)

Eilen minun teki kovasti mieli leipoa, mutta halusin tehdä jotain gluteenitonta, munatonta ja maidotonta. Niinä päädyin porkkanakakkuun, mikä on ollut yksi suosikkileivonnaisistani jo vuosia. :)  Leivoin ensimmäistä kertaa kakun tattarijauhoihin ja olin taikinan koostumukseen erittäin tyytyväinen. Kakku on strösseliä vaille vegaaninen, eli vegaanikakun leipojan tarvitsee vain vaihtaa strösseli esim. mantelirouheeseen. Alla kuvattu resepti on muunneltu versio tästä mahtavasta reseptistä: Maukas Ruokablogi, porkkanakakku.

Ainekset

- Tattarijauhoa 5,5 dl

- Perunajauhoja 0,5 dl

- Leivinjauhetta 1,5 tl

- Ruokasoodaa 1,5 tl

- kanelia 2 tl

- Fariniinisokeria 3,5 dl

- Noin 5 keskikokoista porkkanaa

- Rypsiöljyä 2 dl

- Soijamaitoa 3,5 dl

Kuorrute

- Toffutti tuorejuustoa 150 g

- kasvirasvaa 50 g

- tomusokeria 2 dl

- vaniliinisokeria 2 tl

- sitruunamehua 1 rkl

Ohje: Kuori porkkanat ja raasta ne pieneksi. Laita sitten uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja rasvaa kakkuvuoka. Sekoita kuivat ainesosat (jauhot ja sokeri) ja kosteat aineosat (maito ja öljy) erillisissä kulhoissa huolellisesti. Kaada sitten neste kuivien aineiden joukkoon samalla sekoittaen. Lisää lopuksi joukkoon vielä porkkanaraaste ja sekoita taikina homogeeniseksi. Nyt voit kaataa kakun vuokaan. Itse käytin neliön muotoista syvää kakkuvuokaa, mutta taikinan olisi hyvin voinut kaataa myös pellille, jolloin kakusta olisi tullut ohuempi. Laita kakku kymmeneksi minuutiksi ylimmälle tasolle paistumaan, jonka jälkeen siirrä kakku keskitasolle ja paista vielä noin puoli tuntia (kannattaa tsekata kakun kypsyys vaikka hammastikulla, koska uuneissa on eroja).  

Kakun paistuessa voit valmistaa kuorrutteen. Sekoita sitruunamehu, kasvirasva, tomu- ja vaniljasokeri tuorejuuston kanssa. Kun kakku on valmis, anna sen jäähtyä ja levittele sitten veitsellä kuorrute kakun päälle. Koristele kakku esim. nonparelleilla, mantelirouheella tai mansikoilla. Ja ei kun nautiskelemaan ;)

Eilen meidän perhe oli mukana juhlimassa Viipurinkoirat ry:n 10-vuotis syntymäpäiviä Helsingin Tuomarinkylän Vinttikoirakeskuksessa. Ohjelmassa oli muun muassa viipurilaisten nakinsyöntikilpailu, virikerata ja leikkimielinen koiranäyttely. Näyttelyn "komeimmat korvat" kategorian voitti tämä hassu hurmuri. =) 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Virkistävä koivunlehtinaamio

Unelmoitko raikkaasta ja terveestä ihosta, mutta harmittaako jatkuva rahanmeno ihonhoitotuotteisiin, jotka usein paljastuvat tehottomiksi? Minulla on vastaus ongelmaasi, joka löytyy jokaisen suomalaisen ulottuvilta, eli koivunlehdet. Koivunlehtiä on käytetty jo muinaisessa Suomessa terveyden hoidossa niiden sisältämien flavonoidien ja c-vitamiinin vuoksi. Osa flavonoideista luokitellaan antidoksdantteihin, jotka vähentävät iholla tapahtuvia haitallisia kemiallisia reaktioita .

Muinaisen suomalaisen "lääketieteen" innoittamana päätin testata koivunlehtien vaikutuksia iholleni ja kehitin reseptin koivunlehtikasvonaamion valmistukseen. Naamiolla oli välitön kirkastava vaikutus ihooni. Suosittelen sen kokeilemista kelle tahansa, joka haluaa kaunistautua helposti. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun suomen metsät ovat pullollaan koivunlehtiä poimittaviksi. 

Kasvonaamiota varten tarvitset koivunlehtien lisäksi seuraavat ainesosat: Jotakin mietoa perusvoidetta. Itse olen käyttänyt apteekista saatavia voiteita, mutta perus nivea rasvakin varmasti toimii. Hunajaa ja laatusuolaa (kuten ruususuolaa, Himalajan -suolaa tai merisuolaa). Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kasvonaamioon on hyvä lisätä myös tilkka oliviiöljyä. 

Valmistusohje: Kerää noin kourallinen koivunlehtiä (älä kuitenkaan autotien vierestä). Pese sitten lehdet huolellisesti haalealla vedellä ja laita ne tehosekoittimeen tai blenderiin. Lisää sitten  ruokalusikallinen perusvoidetta, ruokalusikallinen hunajaa, teelusikallinen suolaa ja loraus oliiviöljyä ja sekoita ainesosat hyvin keskenään. Tämän jälkeen voit levittää naamoin kasvoillesi.  

Anna naamion vaikuttaa ensin noin 10 minuuttia, minkä jälkeen mene saunaan tai pitele kasvojasi 5 minuuttia vesihöyryssä. Jälkimmäisen voi toteuttaa niin, että kiehauttaa vettä ja pitää kasvojaan kattilan tai lautasen yläpuolella. Kostea ilma avaa ihohuokosesi, mikä tehostaa naamion vaikutusta.

Naamio ei säily hyvänä vuorokautta pidempään, joten se kannattaa käyttää heti.

ps. Mikäli havaitset naamion aiheuttaman voimakasta kirvelyä tai ärsytystä, pese se välittömästi pois!

Kasvojeni iho on paremmassa kunnossa kuin vuosiin. Pitkäjänteinen ihonhoito luontaisilla menetelmillä on tuottanut tulosta ja varmaan iänkin kertyminen on parantanut ihon kuntoa. =)

Kannattaa kokeilla tätä naamiota, joka voisi olla hauska ohjelmanumero vaikka mökille tai polttareille!

Löytökoirasta elämänkumppani

Olin jo lapsesta saakka haaveillut koiran hankkimisesta, kunnes viime kesäkuussa vihdoin rohkaistuin ja yhdessä avopuolisoni kanssa päätimme antaa kodin löytökoiratarhalta kotoisin olevalle koiralle. Minä liputin erityisesti löytökoiran puolesta, kun taas puolisolleni olisi käynyt hyvin myös tavallinen koira. Seuraavaksi avaan hieman syitä sille, miksi halusin hankkia koiran juuri löytöeläinkodista.

Minusta tuntui järkevältä hankkia entinen kulkukoira, koska olin valmis ottamaan tietoisen riskin, että koiran luonnetta täytyy työstää tavallista enemmän. Tähän vaikutti se, että uskon yleisesti ottaen koulutuksen tehoon erilaisten käytöshäiriöiden ja pelkojen lievittämisessä, jos on valmis näkemään vähän vaivaa. Olen myös tavannut useita rescue-koiria ja niiden onnellisia omistajia ja nämä myönteiset kokemukset tietysti rohkaisivat ottamaan kotiimme karuissa oloissa varttuneet koiruuden. Lisäksi mielessäni ei ollut mitään tiettyä rotua, johon olisin erityisen viehättynyt... Tai no juu. Itseasiassa olen aina pitänyt sekarotuisista koirista, joita suurin osa katukoirista on. Vaikka rotukoirissakin löytyy terveitä ja vähemmän terveitä rotuja ja yksilöitä, sekarotuiset koirat ovat geeniperimältään monimuotoisempia, jolloin sisäsiittoisuusongelma ei ole yhtä todennäköinen. Lisäksi olen aina suhtautunut rodun jalostukseen kriittisesti! Monien koirarotujen kohdalla jalostusta ei ole tehty koiran terveyttä ajatellen ja siksi minusta tuntui hyvältä hankkia koira joka ei tule kennelistä. En silti missään nimessä halua tässä yleistää kaikkea koiran jalostusta epäeettiseksi. Tunnen henkilökohtaisesti koiran kasvattajia jotka tiedän fiksuiksi ja eettisesti toimiviksi, mutta valitettavasti toiminnassa on mukana myös ihmisiä, jotka eivät jalostuksesta koituvia terveysongelmia huomioi. Sitä paitsi koirille  kärsimystä aiheuttava jalostus on yleisesti hyväksyttyä ja laillista (viittaan tässä esim. liian ahtaisiin hengitysteihin, karvattomuuteen ynnä muuhun). Hankkimalla löytökoiran, minun ei tarvinnut vaivata päätäni sillä, menevätkö rahani tällaisen toiminnan hyväksi.

Löytökoiran hankkimiseen vaikuttivat tietysti myös kokemukset katukoirista ulkomailla. Viime talven reissu Thaimaassa avasi silmäni sille, miten älyttömästi joissain maissa on katukoiria, joista monet kärsivät silmin nähden moninaisista terveysongelmista. Koirilla oli loisia, ihosairauksia, purema-arpia ja törröttäviä kylkiluita. Kulkukoiran elämä ei siis vaikuttanut miltään luksukselta, vaikka tietysti koirat saavat elää vapaina. Kuitenkin monet kulkukoirista vaikuttivat väsyneiltä ja onnettomilta ainakin Thaimaan Krabilla. Katukoirat ja muut kodittomat lemmikkieläimet eivät ole myöskään pelkkä eläinoikeuskysymys; osa kulkukoirista sairastaa myös ihmisiin tarttuvia sairauksia kuten vesikauhua. World Animal Awareness Societyn mukaan maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että maailmassa elää noin 20 miljoonaa katukoiraa ja 60 miljoonaa -kissaa. Itse voisin muutaman reissukokemuksen perusteella veikata, että ongelma on koirien osalta todellisuudessa vieläkin suurempi!

Kun mietin löytökoiran hankintaa, hain tietoa aiheesta paljon netistä. Joillakin koirasivustoilla ja erityisesti keskustelupalstoilla varoiteltiin katukoirista ja niiden tuomista vaikeuksista. Mielestäni on hyvä, että myös löytökoiran hankkimiseen liittyvistä riskeistä varoitellaan, jotta epärealistiset kuvitelmat siitä, miten entinen löytökoira palkitsee kyltymättömällä rakkaudellaan omistajansa koko loppuelämän ajan riisutaan pois. Löytökoira on usein jollain tasolla varautunut eläin, jolla voi olla pelkoja, joiden voittaminen vaatii omistajalta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Hankimme itse koirayksilön, joka oli päätynyt koiratarhalle pentuna, samalla kun sen emo otettiin sinne huostaan. Lisäksi koiramme oli viettänyt ennen meille tuloa noin kuukauden sijaisperheessä, joten tiesimme koiran tavasta sopeutua kotioloihin enemmän kuin monissa muissa tapauksissa. Koiramme Lavrik vaikutti kaikin tavoin siis mahdollisimman ongelmattomalta yksilöltä ollakseen rescue-koira ja sellaiseksi se on myös osoittaunut. Siitä huolimatta hän on tavallista kotikoiraa pelokkaampi uusia asioita ja kovia ääniä kohtaan, sekä ylikorostuneen varautunut vieraiden ihmisten kanssa. Tästä huolimatta Lavi on kuitenkin meitä kohtaan erittäin rakastava ja leikkisä, enkä olisi voinut kuvitella itselleni ihanampaa koiraa. Silti käytännön kokemus on myös vahvistanut sitä, että rescue-koirat ovat lemmikkeinä vaativia, eivätkä varmasti sovi ihan jokaiselle ihmiselle. Rescue-koiran otettuani olen kohdannut myös ihmisiä joilla on mielestäni kuitenkin aiheettomia ennakkoluuloja entisiä katukoiria kohtaan; ihmisiä jotka kokevat että löytökoirat pitäisi vain lopettaa tai ettei rescue-koira ole yhtä rakastettava ja arvokas kuin rotukoira. Nämä rivien välistä sanotut kommentit olen jättänyt omaan arvoonsa, mutta rescue-koiran hankkijan kannattaa varautua tällaisiin reaktioihin.

Sitten vielä lopuksi järjestöön, jonka kautta Lavi meille tuli. Saimme Lavin tosiaan Viipurinkoirat  ry nimisen organisaation kautta. Järjestö on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen siinä, miten se panostaa siihen, että koirille välitetään hyvät kodit, eikä miten löytökoirista saadaan mahdollisimman paljon rahaa irti. Järjestö muun muassa edellyttää kirjallisen hakemuksen täyttämistä ennen adoptioprosessin käynnistämistä, jonka jälkeen se haastattelee uudet potentiaaliset koiranomistajat ja ennen koiran ottamista tulee allekirjoittaa sopimus, jossa lupaa mm. olla lopettamatta koiraa ilman lääketieteellisesti pätevää syytä. Vastineeksi ostaja saa melko edullisesti oman koiran, jolla on jo osa rokotuksista (kuten vesikauhu) ja mikrosiru hankittu, sekä ongematilanteissa neuvovat löytökoira-asinatuntijat. Mielestäni tällainen lemmikinhankintakäytäntö tulisi ulottaa ihan kaikkiin eläimen ostoprosesseihin, koska uskon, että jo pelkän hakemuksen täyttäminen voi sulkea osan niistä henkilöistä pois, jotka eivät ole harkinneet lemmikin hankintaa kunnolla. Oli se sitten koiratarha tai koti, niin eläimellä on eittämättä aina paras olla siellä, missä siitä aidosti välitetään ja mihin sen hoitoon on sitouduttu, eikä siksi koiria pitäisi antaa ihan kenelle vaan.

Tällaiset ovat omat kokemukseni tähän saakka rescue-koiran omistajana olosta. :) Kannustan kyllä kaikkia harkitsemaan uutta koiraa miettiessä vakavasti myös rescue-koiran adoptoimista. Rescue-koira ei ehkä lemmikkinä ole se helpoin mahdollinen, mutta aran koiran kasvattaminen perheenjäseneksi on kiehtova kokemus, missä jokainen askel kohti molemminpuolista luottamista on palkitseva. 

Karvaista viikonloppua ystävät! <3

Lähteet:

World animal awareness society

India's rapid dog problem is running the country ragged

Viipurinkoirat ry