Tänään vietetään YK:n tyttöjen oikeuksien päivää, jonka tarkoitus on muistuttaa tyttöjen kohtaamista vaikeuksista eri puolilla maailmaa. Teemapäivänä painotetaan naisten oikeutta käydä koulua ja elää ilman syrjintää ja väkivaltaa, kirjoittaa YLE-uutiset.
Yksi maa, jossa naisten oikeudet ovat erittäin poljettuja, on Keski-Afrikan Kongo. Naisten Pankin nuorten aikuisten ryhmä, Next Generation, järjesti 11.10 tyttöjen illan Helsingin Kampissa, joka kantoi nimeä "Kummallinen Kongo". Tilaisuudessa esitettiin Jukka Gröndahlin ottamia valokuvia hänen ja toimittaja Katja Hedbergin tekemiltä reportaasimatkoilta. Kuvissa esiintyvien naisten elämäntarinat olivat pääasiassa hyvin karuja.
Kongossa on yhä alueita, joissa jopa 90 prosenttia naisista on joutunut raiskauksen uhriksi. Maa on Gröhndahlin mukaan aivan sekasorron partaalla, koska useat aseelliset ryhmittymät taistelevat vallasta Kongossa. Myös monet Kongon naapurivaltioista ovat hamunneet maan rikkauksia itselleen aina sen jälkeen kun maa itsenäistyi Belgian siirtomaavallasta vuonna 1960.
Kongo on luonnonvaroiltaan ehkä maailman rikkain valtio, jossa ei ole ollut puutetta arvokkaista mineraaleista ja metalleista kuten kullasta, timanteista tai uraanista. Nykyään maan yksi arvokkaimmista vientituotteista on kolttaani, mitä käytetään esimerkiksi kännyköiden mikrosiruissa. Kongolla on myös erittäin rikas ja ainutlaatuinen luonto, jonka tunnetuin symboli on Virungan luonnonpuisto ja siellä elävät 800 vuorigorillaa. Kongolaiset itse eivät kuitenkaan juuri ole luonnonvaroistaan päässeet hyötymään. Kongo on henkeä kohti lasketulta bruttokansantuotteeltaan vasta sijalla 119 ja maan asukkaista 90 prosenttia elää absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella (1,25 dollaria).
Muut kansat - länsimaat ja Kiina - ovat sen sijaan päässeet kuluttamaan Kongon luonnonvaroja. Esimerkiksi Belgian upeat rakennukset ovat Hedbergin mukaan pitkälti rahoitettu kongolaisten rikkauksilla -tai karummin sanottuna verellä. Belgian kuningas Leopold toinen miehitti maan1800-luvun lopulla, motiviinaan hyödyntää Kongon luonnonvaroja. Leopold lypsi ensin Kongosta norsunluuta, minkä jälkeen belgialaiset keskittyivät kumin tuotannon kasvattamiseen. Maassa tuotetusta kumista tulikin tärkeä teollistuvan lännen raaka-aine, mikä maksoi arviolta 10 miljoonan kongolaisen hengen. Kumin keräämiseen oli asetettu kiintiöt ja ne kongolaiset maataloustyöntekijät, jotka eivät kyenneet kiintiöitä täyttämään, piestiin tai heiltä katkottiin käsiä.
Kongon tarina on siis hyvin karu ja herätti ainakin omassa mielessäni epämiellyttävän kysymyksen siitä, mikä osa omasta taloudellisesta hyvinvoinnistani perustuu Kongolaisten luonnonvarojen riistämiseen? Onko tämän tietokoneenkin jokin osa tehty kolttaanista? Mitenköhän paljon kyseisen raaka-aneen tuloista on päätynyt tavallisille kongolaisille, vai onko mitään? Entä kultaiset korvakorut, jotka ostin vuosi sitten. Onko kulta kaivettu Kongosta?
Gröhndahlin esityksen lopussa kävi onneksi ilmi, ettei maailmassa ole niin pimeää kolkkaa, etteikö siellä olisi toivoa. Maassa elää lukuisia vahvoja kongolaisia naisia ja miehiä, jotka pyrkivät pääsemään elämässään eteenpäin sydäntä särkevistä kokemuksista huolimatta. Esityksessä yleisölle kerrottiin muun muassa kahdesta asianajajanaisesta, jotka ovat määrätietoisesti vieneet naisten raiskausjuttuja oikeuteen. Lisäksi kuulimme köyhiä operoivasta paikallisesta mieskirurgista Denis Mukwegesta ja Mama Eevasta, joka oli vapaahetoisena vuosia väkivallan uhrien turvakodissa. Parasta oli kuulla niiden sinnikkäiden naisten elämäntarinoita, jotka ovat saaneet Naisten Pankin rahoittaman yrityskoulutuksen avulla uuden alun elämälleen.
Naisten Pankin tukemassa ammattikoulutuskeskuksessa opetellaan kädentaitoja ja suunnitellaan oman yritystoiminnan perustamista. Koulun motivoituneimmat opiskelijat pääsevät jatkokoulutukseen, missä he saavat pieniä lainoja yritystoiminnan aloittamiseen. Paikalliset ihmiset myöntävät lainat haluamilleen oppilaille ja määrittelevät lainanmaksuehdot. Masisi nimisestä naisesta on tullut maanviljelijä, Evelin oli perustanut kahdeksan muun yrittäjän kanssa leipä- ja makkarayrityksen ja yhdellä naisista on oma vaatekauppa.
Kongon toivo elää siis pitkälti naisissa, joilla on meistä suomalaisista ehkä pieniä, mutta kongolaisittain suuria unelmia. Yksi tyttö toivoi kovasti saavansa hieman rahaa voidakseen ostaa itselleen saippuaa ja maissiolutta, mitä hän voisi myydä elättääkseen itsensä. Monet Gröhndahlin kongolaiset ystävättäret unelmoivat myös siitä, että he voisivat saada lapsensa kouluun. Kaikkia toimittajan tapaamia naisia yhdisti kuulemma silti eniten se, että he halusivat tulla arvostetuiksi omassa yhteisössään. Gröhndahlilta kysyttiin Kongossa, miltä tuntuu olla itsenäinen nainen? En muista mitä Gröhndahl siihen kertoi vastanneensa, sillä vaivuin ajatuksiini miettien asiaa itse. En kai osaisi siihen vastata, sillä en tiedä, miltä oman itsenäisyyden menettäminen tuntuu.
Valitettavasti Naisten Pankin tukema työ Kongossa loppuu kehitysvarojen leikkaamisen vuoksi. Mikäli haluat kuitenkin itse olla mukana Kongolaisten tulevaisuuden tukemisessa, niin Naisten Pankki ottaa mielellään riveihinsä uusia vapaaehtoisia. Myös Kongolaisten naisten tarinan kertominen ja sen ymmärtäminen, että kulutusvalinnoillamme on kauaskantoisia seurauksia on tärkeää.
Mukavaa naisten ja tyttöjen päivää Mailiksen Maailmasta!
Lue lisää Naisten Pankin toiminnasta Itä-Kongossa. Hedberg ja Gröndahl kertovat Kongosta uudelleen marraskuun 2015 alussa Helsingin kymppikirjastossa.
 |
| Katja Hedberg (oik) keskustelee esityksen loputtua Next Generation -tiimin vapaaehtoistyöntekijän kanssa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti