Thirty Seconds to Marsin kappale, "A beautiful lie", oli teini-ikäisenä yksi lempi kappaleistani. Laulun teon innoittajana bändillä oli ilmastonmuutos, mikä näkyy erityisesti biisin musiikkivideolla. Kappaleen kertosäe raikuu näin:
It's a beautiful lie
It's a perfect denial
Such a beautiful lie to believe in
So beautiful, beautiful it makes me
Lie...
Laulun sanat muistuivat mieleeni, kun luin metrossa Helsingin Sanomia viime viikon lauantaina 23.1. Päivän Hesarissa oli artikkeli "Länsi katsoo uusiutuviin, ja musta kulta hukkasi arvonsa -onko öljyn aika ohi?", jossa Barack Obama sekä Nesteen energia-asiantuntija Lauri Kärnä väittivät, että "kyllä talous voi kasvaa vaikka hiilidioksidipäästöt vähenisivät". He eivät kuitenkaan perustelleet väitettään muuten kuin uusiutuvan energian kulutuksen kasvulla teollisuusmaissa. Eniten minua harmittaa kuitenkin se, että artikkelissa sanottiin sellaista, mikä ei pidä paikkaansa; jutussa väitettiin, että "sittemmin on osoitettu, että maailmantalous voi kasvaa, vaikka päästöt eivät kasva." Tämä ei ole totta, minkä vahvistavat globaaleja hiilidioksidipäästöjä kuvaavat tilastot. Toisaalta myös artikkelissa haastatellun energia- ja teknologia-asiantuntijan Mark Millsin kommentti siitä, että globaali öljyn kulutus tulee kasvamaan vielä pitkään, oli artikkelissa julkaistun väitteen kanssa ristiriidassa. Se millainen hiilidioksidipäästöjen ja taloudellisen kasvun suhde tulevaisuudessa on, näyttäytyy siis yhä hyvin epävarmana. Toinen yhtä tärkeä epäselvyys koskee sitä, voidaanko ympäristön kuormitusta oleellisesti vähentää, samalla kun talous kasvaa. Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja jo nyt yli kestävän tason usealla eri osa-alueella, vahvistaa WWF:n Living Planet Report 2014. Ympäristön kantokyvyn näkökulmasta pelkkä talouden ja luonnonvarojen kulutuksen irtikytkentä eivät siis riitä, vaan taloudellisen hyvän kasvattamiselle ja luonnonvarojen kulutukselle tarvitaan negatiivinen riippuvuus ainakin joiksikin vuosikymmeniksi tilanteen tasapainottamiseksi.
Talouskasvun ja ympäristön välistä suhdetta käsittelevän lehtijutun faktavirheet ja puutteellinen väitteiden argumentointi eivät sinänsä yllättäneet minua. Talouskasvun ongelmia käsittelevät kirjoitukset mediassa eivät tyypillisesti ole analyyttisia saatikka sitten informatiivisia! Sama pätee lähes poikkeuksetta taloustieteilijöiden lausuntoihin ympäristön ja talouskasvun välisestä suhteesta. Esimerkiksi taloustieteilijä Tuomas Malinen väitti blogissaan, että ympäristön tila on parantunut verrattuna 1900-luvun alkuun. Väitehän on aivan absurdi, minkä näkee lukuisista luonnontieteellisistä tutkimuksista, jotka mallintavat ympäristön tilaa laajasti, kuten mittaamalla hiilidioksidipäästöjen määrää tai biodiversiteetin tilaa.
Minullakaan ei luonnollisesti ole 100 prosentin varmaa vastausta annettavana kysymykselle; voiko talouskasvu olla jatkuvaa, ilman, että tuhoamme samalla ympäristömme. Kuitenkin sen voin varmuudella kertoa, ettei asia ole lainkaan niin yksinkertainen, kuin päättäjät ja taloustieteilijät lausunnoissaan mielellään antavat ymmärtää. Minkä tahansa ilmiön kasvu tarvitsee kokoajan absoluuttisesti enemmän kapasiteetin lisäämistä. Suomen bkt on tällä hektellä noin 205 miljardin kokoinen ja prosentin kasvu tarkoittaa 2,05 miljardin absoluuttista kasvua kansantalouden tuottamassa arvonlisässä. Matemaattisen lain mukaan vuosittaisen kasvun pysysessä vakiona, 70 vuoden kuluttua Suomen kansantalous on tuplannut kokonsa ja 1 prosentin kasvu tarkoittaisi vuonna 2086 siksi absoluuttisesti mitattuna 5 miljardia suurempaa bruttokansantuotetta. Jos samalla oletetaan, että Suomen käytettävissä olevat luonnonresurssit ovat vakio, luonnonvarojen ja kansantalouden koon välinen suhde lähestyy talouden kasvaessa nollaa ja olisi ajan mennessä äärettömiin käytännössä nolla. Tätähän jatkuvan kasvun ideologia pitää täysin mahdollisena! Kyseessä on kuitenkin ilmiselvä matemaattinen ristiriita, koska on aika mahdotonta, että bkt:hen ei sisältyisi luonnovaroja ollenkaan.
Varmasti jotkut taloustieteilijät aidosti uskovat (huom uskovat), että kasvu on mahdollista irtikytkeä absoluuttisesti niukoista resursseista. Kuitenkin, jos asiaa perusteltaessa turvautuu argumentteihin, mitkä eivät osoitetusti pidä paikkaansa, kyse on valehtelusta: tietoisesta tai tiedostamattomasta. Joidenkin ihmisten kohdalla tilanne taas voi olla sellainen, että kun jotakin toistetaan tarpeaksi paljon ja kun tämä toistelu tulee sellaisten ihmisten suusta ketkä voisi olettaa luotettavaksi lähteeksi, kuulija lakkaa kyseenalaistamasta asiaa ja siitä tulee "a beautiful lie".
Katso kappaleen vaikuttava musiikkivideo YouTubesta:
A Beautiful Lie
Tämän postauksen loppuun sopii hyvin lainaus Henry David Thoreauta, jonka pitäisi mielestäni heijastella jokaisen tutkijan ja toimittajan arvomaailmaa;
Rather than love, than money, than fame, give me truth.
Vaikka kirjoitukseni perusteella moni varmaan leimaisi minut pessimistiksi, uskon silti, että ihmiskunta voi muuttaa talousjärjestelmänsä luontoa sekä hyvivnointia paremmin palvelevaksi. Voimme tehdä asioita fiksummin ja kasvattaa elintasoamme olemalla säästeliäämpiä. Kuitenkin se, ylläpitävätkö nämä toimet talouskasvua, ei mielestäni ole lainkaan itsestään selvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti