Tänään on Suomen kansalliseepoksen Kalevalan päivä. Siispä ajatukseni kulkivat aamulaten äärellä suomalaisuuteen ja mitä se itselleni tänä päivänä merkitsee. Lapsena ja nuorena suomalaisuus merkitsi minulle ensisijaisesti vaatimattomuutta, luonnonläheisyyttä, työteliäisyyttä ja turvallisuutta. Viime vuosina käsitykseni kotimaastani ja suomalaisuudesta ovat kuitenkin muuttuneet, eikä tämä johdu taloudellisesta lamasta tai maahanmuuton kasvusta. Omaa suomi-kuvaani on muokannut se, että tullessani vanhemmaksi olen huomannut että suomalaiset käyttäytyvät tiukan paikan tullen monesti samoin kuin ihmiset muuallakin, vaikka joskus ajattelin, että korkeasti koulutettuna ja vakaana valtiona Suomi olisi aikaansa edellä...
Ei siitä ole kuin vuosi tai pari, kun Suomessa ihmeteltiin Kreikan haluttomuutta taloudellisiin leikkauksiin. Kreikkalaisten lukuisia saavutettuja etuja päiviteltiin ja vastuun ottoa peräänkuulutettiin. Vaikka nykyisessä rahajärjestelmässämme velkaantuminen on valtioille ja kotitalouksille luonnollista, en usko, että velkaantuminen johtuu vain rahajärjestelmästä, vaan myös vastuuttoman kuluttamisen kulttuurista, yltäkylläisyydestä ja ennen kaikkea maailmankaupan vapautumisesta. Velkaantuminen voi liittyä myös demokratiaan, sillä poliitikoilla vaikuttaa olevan insentiivi luvata aina vähän parempaa, kuin mikä olisi pitkällä aikavälillä kestävää. Saavutettuja etuja on vaikea leikata ääniä menettämättä, vaikka se olisi yhteiskunnan etu.
Käsitystäni suomalaisista metsäkansana, joka pukee jalkaansa mielummin kumpparit kuin korkkarit, puhuu paremmin puille kuin naapurille ja juoksee alasti avantoon hyväksyen itsensä osana luontoa on sekin muuttanut muotoaan. Olen ymmärtänyt, että mitä tulee ympäristön hyvinvointiin, Suomessa asioita ei aina osata hoitaa sen fiksummin kuin maailmallakaan. Mekin olemme alttiita houkutuksille, mitkä saavat ihmiset unohtamaan, että luonnosta olemme tulleet ja luontoon myös palaamme, niin kuin Mufasakin tiesi kertoa Leijonakuningas-elokuvassa (hah). Suomalaisuudeksi mieltämäni "aivan erityinen luontosuhde" on kokenut säröjä lähinnä neljän tapahtuman vuoksi. Ensin tuli Perussuomalaisten jytky vuonna 2011, jota seurasi uusi jytky vuonna 2015. Vaikka Persujen vaalivoitto johtui monesta muustakin tekijästä, kuin puolueen tavasta vähätellä ympäristöongelmia, olin silti yllättynyt, että Suomi äänesti sankoin joukoin puoluetta, joka on kaikista puolueista vähiten ilmastoystävällinen. Eivätkö ihmiset ole ymmärtäneet luonnon hätää?
Toinen särö käsitykseeni suomalaisista puhtaan luonnon puolustajina oli tietysti Talvivaara. Talvivaaran katastrofaalinen kaivoshanke on todistus siitä, että Suomessakin on voimakkaita mies- ja naispersoonia, jotka pystyvät ajamaan omaa etuaan yli yhteisen hyvän. Raha näyttää siis ratkaisevan yhä useammin Suomessakin ja tämä johtaa tyhmiin päätöksiin, jotka tulevat kalliiksi myöhemmin. Talvivaarasta jouduttiin maksamaan Suomessa heti, mutta esimerkiksi ilmastonmuutokseen puuttumattomuudesta todellisiksi maksumiehiksi tulevat vasta seuraavat sukupolvet. Silti solidaarinen yhteiskunta ottaisi huomioon myös pidemmän aikavälin kustannukset! Talvivaara elokuvasta kävi kuitenkin ilmi, että ympäristöstandardeja valvovat tahot ovat riippuvaisia yritysten rahoituksesta. Täten fiksumpi yhteiskunta tarvitsisi muutosta instituutioniden rakenteisiin aina rahajärjestelmästä alkaen. Yhteiskunnan toiminta ei saisi olla niin riippuvainen rahasta, jonka luovat yksityiset pankit! Tästä aiheesta tulossa lisää Mailiksessa lähiviikkoina seuraavan kirjaesittelyn puitteissa.
Viimeisin särö Suomi-kuvaani oli suden kannanhoidollinen metsästys, joka toteutettiin alkukeväästä. Prosessin seurauksena Suomessa on nyt 20 prosenttia vähemmän susia kuin viime elokuussa, koska itse kaatolupia myönnettiin 45, poronhoitoalueella tapettiin 10 sutta ja "häirikkösusia" ammuttiin 13, kirjoittaa Yle-uutiset. Suomi rikkoo näin toimiessaan todennäköisesti jo EU:n luontodirektiiviä, jossa susi luokitellaan uhanalaiseksi. Suomi ei ole petoeläimiä vainotessaan erilainen monien muiden huomattavasti köyhempien ja epävakaampien valtioiden kanssa, missä petoeläimet on salametsästetty uhanalaisiksi. Ainoa ero Suomen toiminnassa on siinä, että salametsästys päätettiin kitkeä tekemällä uhanalaisten eläinten metsästys täysin lailliseksi. Onko tämä suomalaisten ongelmanratkaisukyvyn taso tällä hetkellä?
Pitkälti näiden syiden takia suomalainen on omissa ajatuksissani nykyään ennemminkin keskiverto maailmankansalainen, joka tekee samat virheet kuin ihminen muuallakin. Ehkä tämä toiseuden kuvan murtuminen on silti hyvä juttu, jos kyse on laajemmasta mielikuvien muuttumisesta. Jos ihmiset mieltäisivät itsensä yhä enemmän osaksi ihmiskuntaa, eikä kansakuntaansa, globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, väestönkasvua ja sotia olisi helpompi ratkoa. Tästä huolimatta teemme varmaan vielä paljon virheitä, ennen kuin ihmiskunnan teot osoittavat meidän viisastuneen.
Tällaista ajatuksen virtaa tänään!
Hyvää Kalevalan päivää Mailiksesta. :)
Päivitetty 12.4.2016.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti