Sorkkia, saparoita ja uusia ystäviä

Late nauttii rapsutuksista.

Ollessani kymmenen vuotta sitten vaihto-oppilaana Saksassa, kävin usein navetassa, koska host-vanhempani olivat maanviljelijöitä. Järkytyin syvästi nautojen elinolosuhteista, koska ne oli kytketty ketjuihin, eikä rakennuksessa pidetty edes valoja päällä. Tämä kokemus muutti paljon omaa suhtautumistani maito- ja lihatuotantoon. Viikko sitten pääsin katselemaan lehmiä hyvin erilaisessa elinympäristössä, kun reissasin avomieheni ja "avoanoppini" kanssa eläinsuojelukeskus Tuulispäähän.

Tuulispää on alun perin yhden naisen projektina vuonna 2013 perustettu kotieläintila, minne sen eläinasukkaat ovat päätyneet eri käänteiden kautta. Kaikkia sen asukkaita yhdistää kuitenkin se, ettei eläimillä ollut muuta paikkaa minne mennä; tai ainakaan turvallista sellaista. Tuulispäässä asustelee muun muassa rescue koiria, kahden naisen pelastama Lauri-härkä ja rapsutuksia rakastava Aamu-lammas. Kaikki eläimet eivät ole nähtävissä yleisölle, koska osa arastaa vieraita. Voin kuitenkin luvata, että Tuulispäässä on rapsuteltavaa molemmille käsille! Tila sijaitsee Someron kunnassa, peltojen keskellä, kaukana liikenteen hälinästä.

Luin Tuulispäästä ensimmäisen kerran jo vuosi sitten vegaaniblogeilta, mutta vierailu onnistui vasta tänä kesänä. Saavuttuamme Tuulispäähän, ihastelimme heti paikan idyllisyyttä. Eläinpihaton vieressä on kaunis puutarha suurine omenapuineen ja kauniine kukkineen. Hevoset käyskentelivät aitauksessaan ja rapsuttelivat itseään puihin. Osku villisika tepasteli nurmikolla ja lampaat, kilit, lehmät sekä minipossu Sulo liikkuivat ihmisten seassa suurimmassa pihatossa.

Tuulispäässä on neljä hevosta ja yksi poni. Rapsutan kuvastta Casteria.

Kun astuimme pihattoon, kiinnitin ensimmäiseksi huomiota lehmiin, joita ei Suomessa ihan joka päivä näe ihmisten ja muiden eläinten seuraan sulautuneina. Samalla kun vapaaehtoisena tilalla toimiva oppaamme kertoi lehmien elämäntapahtumista, seurasimme sivusilmällä, kun yksi lehmistä lähestyi kahta naista, jotka maalasivat pihalla. Lehmä meni tutkimaan maalaustelineitä ja lopulta kaatoi ne kumoon niin että kolisi. "Lehmät ovat luonteeltaan hyvin uteliaita", oppaamme totesi naureskellen.

Tilan kolme nautaa ovat kaikki päätyneet Tuulispäähän tuotantotiloilta. Jennifer oli liian pieni siemennettäväksi ja Nunnu härkä taas annettiin eläinsuojelukeskukseen, koska omistaja ei halunnut luovuttaa sitä teuraaksi. Laurin pelastuminen, on puolestaan erään naisen ansiota, joka näki sen syntyvän laitumella. Synnytys oli vaikea ja nainen hälytti lehmälle apua. Pelastajaa jäi vaivaamaan eläimen kohtalo teuraseläimenä ja hän osti Laurin itselleen. Sonni annettiin Tuulispäähän, missä sitä juotetaan tuttipullosta maidonkorvikkeella.

Kiinitimme tilalla huomiota siihen, että Jenniferin utareet olivat niin pienet, että niitä tuskin huomaa. Oppaamme kertoi monien Tuulispäässä virailevien yllättyvän siitä, etteivät lehmien utareet ole luonnonstaan kuin maitoa pursuvat kanisterit.

Late halusi tehdä tuttavuutta koiran kanssa (ylempi kuva). Alemmassa kuvassa rapsuttelen Latea itseään. 

Lehmien jälkeen kierros jatkui Sulo nimisen minipossun luokse, joka kääntyi heti kyljelleen saadakseen rapsutuksia. Sulo on ylipainoinen, vaikka Tuulispäässä se on ollut jatkuvalla dieetillä. Minipossut on jalostettu pieniksi ja pyöreiksi, mikä rasittaa niiden jalkoja ja selkää. Sulo rakastaa selvästi ruokaa, sillä sen kärsä oli melkein kokoajan maassa, mistä se etsi uusia herkkupaloja. Toivottavasti Sulon dieetti kuitenkin onnistuu, koska sen masu oli kyllä valtava, ulottuen melkein maahan asti.

Tuulispään neljä lammasta ovat myös peräisin lihatilalta ja sen omistaja antoi lampaat eläinsuojelukeskukseen, vaikka niiden piti alun perin päätyä teuraaksi. Lampaat olivat hassuja seuratessan jonossa vapaahetoistyöntekijöitä pihatossa. Erityisen hyvin minulle jäi mieleen Aamu niminen yksilö,  joka kerjäsi vierailijoilta rapsutuksia. 

Aamu on hurmaava rouva!

Emme päässeet tällä kertaa näkemään tilalla asustelevia entisiä tuotantotilakanoja, koska ne olivat väliaikaisessa karanteenissa jonkin epidemian takia. Näimme kuitenkin lasin läpi erään aivan erityisen eläinsuojelukeskuksen asukkaan -nimittäin kanana syntyneen Agdan, joka nykyisin ilmeisesti munasarjavaurion takia näyttää kukolta. Sen aiempi omistaja oli antanut Agdan Tuulispäähän, koska muut kanat hyljeksivät sitä. Tuulispään nettisivujen mukaan Agda tulee luokse kutsuttaessa ja tykkää olla sylissä.

Kanojen lisäksi emme myöskään nähdeet jo melkein some-julkkiksena tunnettua villisika Oskua,  jota ei haluttu häiritä sen iltapäiväunilta. Tämä sopi meille mainiosti, sillä nyt saimme hyvän syyn palata eläinystäviemme luokse vielä tänä kesänä.

Ostin Tuulispäästä kuvassa näkyvät maalaukset. Maalauksia on lisää myynnissä ravintolapäivänä 16.8 ja niiden tuotto menee eläinsuojelukeskuksen hyväksi.

Suosittelen kaikkia käymään tässä ihanassa paikassa, jossa vierailu on maksutona ja jonne ajoaikaa kertyy noin kaksi tuntia pk-seudulta. Eläinsuojelukeskuksen yhteydessä toimii pieni vegaanikahvila, missä voi nauttia suussa sulavia leivoksia ja jäätelöitä.

Esimakua Tuulispäästä voi saada tämän viikkoisesta Ajankohtaisesta kakkosesta (14.7), missä mietitään, tulisiko asioita ajatella enemmän eläinten näkökulmasta.

Terveisiä kesämökiltä ja leppoisaa heinäkuuta kaikille :)

Siru ja Aamu <3

Nötön saari on täydellinen kesämatkakohde

Viikko siiten lähdin ystävieni kanssa kolmen päivän reissulle Turun saaristoon. Nauvon kuntaan kuuluva Nötön saari ei yllättänyt minua kauneudellaan, koska vierailin siellä ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Jo tuolloin saaren merellinen ilmasto, vanha aarniometsä ja punaiset puutalot tekivät minuun suuren vaikutuksen.

Nötö on Saaristonmeren kansallispuiston suurimpia saaria ja 392 hehtaarin kokoinen. Sinne päästäkseen pitää ensin matkustaa lossilla Nauvoon, minkä jälkeen täytyy reissata noin kahden tunnin mittainen merimatka (M/S Eivor). Vaikka Berliiniinkin päsee nopeammin kuin Nötööseen, on saarella vietetty aika ollut molemmilla reissukerroilla vaivan arvoista.

Saaren taloissa on aistittavissa historian havinaa. Nötö asutettiin todennäköisesti 1000 vuotta sitten ja suurimmillaan asutus on tiettävästi ollut toisen maailmansodan aikana. Nykyään Nötössä asuu ympärivuotisesti enää viisi henkilöä, jotka ovat kaikki miehiä.

Yövyimme kohteessa pienessä Backaro –nimisessä majatalossa ja yksi yö kustansi 40 euroa per henkilö sisältäen aamiaisen. Halutessaan majatalon asukkaat saavat käyttää grilliä ja saunaa lisämaksua vastaan. Backaron majatalo on suuri vanha puurakennus, joka toi mieleeni Jane Austinin romaanit kukkatapetteineen ja seurustelutiloineen.

Saaren asukkaat ja mökkiläiset vaikuttavat arvostavan maalaiselämää ja luontoa. Nötöössä ei kovaäänisiä moottoriveneitä kuulu ja esimerkiksi Backarossa osa ulkotöistä tehdään yhä 50-luvun työkaluilla. Backaron majatalon emäntä kertoi minulle ylpeänä, että hänen tavoitteensa on osoittaa ihmisille, että viisikymmentä luvun tavaroilla pärjää vallan hyvin. ”Ihmisillä on nykyään aivan liikaa roinaa”, hän toteaa.

Saarella on paljon annettavaa luontoihmisille, koska siellä on uniikki aarniometsä, jonka lyhytkasvuinen puusto on erilaista kuin rannikolla. Myös eläinihmisille saari on mainio matkakohde, koska paikallisilla mökkiläisillä ja asukkailla on hoidettavinaan esimerkiksi ylämään karjaa, lampaita sekä kanoja. Backaro-majataloa vartioi puolestaan jääkarhua muistuttava Jaffa-koira, joka ottaa mielellään vastaan rapsutuksia majatalon vierailijoilta.

Vaikka Nötön saari sijaitseekin Etelä-Suomessa, tunsin itseni siellä turistiksi. Kyläkaupan myyjä ymmärsi parhaiten ruotsia ja muutoinkin saarella  ei paljoa suomea kuulunut.

Mukavia matkakohteita ei aina tarvitse hakea ulkomailta, vaan myös Suomesta löytyy hienoja paikkoja. Majatalon emäntä kertoi, että tälle kesälle on vielä jonkin verran tilaa Backarossa. Laivamatkat saarelle ovat ilmaisia, joten ainoat kustannukset tulevat majoituksesta ja ruoasta. Saarella on pieni kesäkauppa, mutta omia eväitä kannattaa myös ottaa mukaan.

Mukavaa heinäkuun jatkoa Mailiksen Maailmassa.  Ensi viikolla on luvassa vielä eräs toinenkin kesäretkikohde-postaus Suomesta. :) 

ps. Olin unohtanut miten kivaa keinuminen on! Jäin siihen ihan koukkuun. Ei ehkä aivan normaalia melkein kolmekymppiseltä... :D

Lähteet:

wikipedia.org/wiki/Nötö

Buen vivir - hyvää elämää etsimässä

Osallistuin viime viikolla Kepan järjestämään seminaariin; Alternatives to development. Tapahtuman piti Eduardo Gudynas, joka on yksi Latinalaisen Amerikan tunnetuimmista yhteiskuntatieteilijöistä. Tapahtuma oli avoin kaikille, mutta yleisö koostui pääosin eri järjestöjen toimijoista (Siemenpuu, Attac, Kepa), sekä yliopistojen ja korkeakoulujen jatko-opiskelijoista tai opettajista. Seminaarissa keskusteltiin traditionaalisen kestävän kehityksen käsitteestä ja kehitysajattelun uusista tuulista.

Gudynasin mukaan traditionaaliseen kestävän kehityksen käsitteeseen sisältyy oleellisesti kasvutavoite, joka taas vahvasti liittyy modernisaatioajatteluun, millä oli pitkään vankka asema kehityspolitiikassa. Modernisaatiokäsitys perustuu oletukseen, että taloudellisesti köyhemmät valtiot tulevat seuraamaan lännen kehityskulkua kohti teollisuusyhteiskunta,  minkä vallanpitäjät ovat yleensä nähneet myönteisenä asiana.  Gudynasin mielestä se kenestä voi tulla poliittinen toimija ja millä kielellä politiikkaa puhutaan on modernisaatiokäsityksen vahvan aseman vuoksi tarkasti rajattua. Hänestä nykypäivän poliittisessa kielessä luonto taloudellistetaan ja siitä tulee resurssi, jolla ei ole itseisarvoa, mikä omalta osaltaan sekin juontaa juurensa juuri modernisaatioajattelusta. Kaikki ihmiset, eivät kuitenkaan osaa taikka halua argumentoida yhteiskunnallisia näkemyksiään modernisaation kielellä (”to speak modernicks”). Alkuperäiskansan jäsen voi esimerkiksi argumentoida, ettei kaivosta voi rakentaa vuoren juurelle, koska vuori voi suuttua siitä Gudynas selittää. Modernisaation antroposentrisessä kielessä vuori ei kuitenkaan voi olla toimija.  Myös käsitteet kuten luonnon resurssit ja ekosysteemipalvelut ovat Gudynasin mielestä esimerkkejä siitä, miten luonto usein materialisoidaan ja nähdään arvokkaana ainoastaan ihmisten tarpeiden tyydyttämisen kautta.

Etelä-Amerikassa suuria tuotantoaloja ovat kaivostoiminta, soijan viljely ja öljynporaus, joista kaikista on koitunut vakavia haittoja ympäristölle ja paikallisille ihmisille. Vaikka ympäristönsuojelusta puhutaankin jatkuvasti enemmän, on luontoa haittaava toiminta silti jatkuvassa kasvussa Etelä-Amerikassa, Gudynas sanoo. Erityisen vakavaa ympäristön hyväksikäyttö on ollut Perussa, jossa paikalliset pienviljelijät ovat monilla alueilla menettäneet toimeentulonsa kaivostoiminnan takia. Maassa onkin järjestetty useita mielenosoituksia pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen toimesta, joissa on kuollut ihmisiä  (katso linkki aiheesta). Nykyään Etelä-Amerikassa elävät alkuperäiskansat saavat valtioilta hyvitystä ympäristön pilaantumisesta. Tämä on johtanut kiistoihin alkuperäiskansojen välille, koska aina ole selvää kuka ympäristöhaitoista kärsii eniten. Alkuperäiskansojen väliset riidat valtion hyvityksistä kuvastaa Gudynasin mielestä hyvin sitä, kuinka ajattelutapa monissa Etelä-Amerikan maissa on muuttunut ns. ”compensatory state” suuntaan. Kompensaatioyhteiskunta perustuu Gudynasin mukaan ajatteluun, että menetykset ympäristön hyvinvoinnissa voidaan kompensoida rahalla! Hänestä”raha” voi olla työtä, sairaaloita tai pääomaa, mutta kompensaatio on aina taloudellisessa muodossa. Buen Vivir - Etelä-Amerikan vaihtoehtoinen kehitysliike - on syntynyt kritiikkinä juuri kompensaatioyhteiskunnalle.

Buen vivir, suomeksi ”hyvää elämää”, on Andeilla elävien alkuperäiskansojen keskuudesta muualle Etelä-Amerikkaan levinnyt yhteiskunnallinen liike, joka suhtautuu kriittisesti perinteiseen kestävän kehityksen käsitykseen, missä taloudellisilla tekijöillä on päärooli. Buen Vivir on hyvin lähellä Euroopassa paremmin tunnettua degrowthia, mutta liikkeiden ero on Gudynasin mielestä se, ettei Buen vivir ole kiinnostunut taloudellisesta kasvusta millään lailla, vaan suhtautuu siihen neutraalisti. Liikkeen sisällä on eri suuntauksia, mutta niitä kaikkia yhdistää ajatus yhteisöstä, johon kuuluu ihmisten lisäksi luonto ja sen eläimet. Ideologiaan kuuluu luontokappaleiden itseisarvo, mikä on riippumaton ihmisten intresseistä. Buen vivir:sä ei Eduardon mukaan suhtauduta kriittisesti tieteeseen, mutta ollaan skeptisiä ”totuuksien tieteitä” kohtaan. Buen vivir peräänkuuluttaakin tiedon moninaisuuden ymmärtämistä sen sijaan, että etsittäisiin vain yhtä totuutta.

Buen vivir:ssä on tärkeää myös liikkeen paikkasidonnaisuus. Tämän vuoksi Gudynas ei usko, että tulemme näkemään globaalia Buen vivir– liikettä. Gudynas ei ylipäätään usko globaalien ratkaisujen voimaan sosiaalisten tai ekologisten ongelmien ratkaisemisessa. Ymmärsin hänen ajattelevan näin siksi, että laitettaessa kestävä kehitys globaaliin kontekstiin, siitä tulee ihmisille kaukaista. Ehkä meidän Suomessakin tulisi siksi miettiä kestävää kehitystä enemmän paikallisista ratkaisuista käsin. Tällöin ihmiset ymmärtäisivät paremmin, mitä kestävä kehitys käytännön tasolla vaatii, jolloin on helpompi lähteä ajamaan muutoksia myös kansainvälisen politiikan tasoille.

Teksti on koottu Eduardo Gudynasin Kepan järjestämässä Alternatives to development -seminaarissa pitämien puheiden pohjalta. Toivon, että olen ymmärtänyt häntä oikein ja että blogiteksti antaa hänen näkemyksilleen oikeutta.

Vaihteeksi taas tällainen yhteiskunnallisempi blogikirjoitus. =)

Hyvää viikonloppua!

Tulinen kesäkeitto

On olemassa sanonta, että kuumalla täytyy juoda kuumaa. En tiedä onko siinä fysiologista perää, mutta huomaan, että kesäisin meikäläisen tekee mieli syödä usein keittoja. Siispä tänään meillä tehtiin tulista kesäkeittoa, joka onnistui tosi hyvin. Alla siis resepti tämän helpon ja maukkaan ruoan valmistukseen. 

Ainekset:

Huom. Optional merkinnän saaneet ainekset voi jättää keitosta pois, ilman, että lopputulos radikaalisti kärsii.

inkivääriä (seitsemän tulitikun kokoista suikaletta)

vahvaa kasvislientä (3 dl)

kookoskermaa ( 2 dl)

sokeriherneitä 100 g

optional: yksi pieni sipuli

2 valkosipulinkynttä

optional: yksi punainen chili

maustamatonta tofua

uusia perunoita (300 g)

optional: punaisia linssejä (1/2 dl)

suolaa ( 1 tl)

mustapippuria ( 1 tl)

curry tahnaa (3 rkl)

Ohje: Mittaa kolme desiä vettä kattilaan ja laita nesteeseen yksi kasvisliemikuutio. Pese ja pilko vihannekset. Kuullota pieneksi silputtuavalkosipuli, sipuli, inkivääri ja chili tilkassa oliivi- tai kookosöljyä.

Kun vesi alkaa kiehua, lisää kookoskerma ja mausteet (muistathan lisätä myös currytahnan). Kun keiton liemi alkaa kiehua jälleen, lisää linssit, haudutetut sipulit sekä chili ja kuumentamattomat sokeriherneet. Anna keiton hautua pienellä lämmöllä ja esivalmista tofu.

Purista ensin tofupalaa talouspaperissa, joka imee ylimääräisen nesteen. Tämän jälkeen pilko tofu paloiksi ja paista niitä hetki kasvisrasvassa pannulla kunnes pinta kevyesti ruskistuu. Mausta tofua runsaasti suolalla ja pippurilla, ennen kuin lisäät sen keittoon. Tofua kannattaa maustaa runsaasti, koska se on itsessään täysin mautonta!

Lisättyäsi tofun keittoon, tämä herkullinen ja vegaaninen keitto on valmis. Ja ei kun nautiskelemaan!

 Postauksen lopuksi haluan vielä hehkuttaa rakkauttani Sooda Streameriin. Meillä on ollut sellainen käytössä jo parin vuoden ajan ja vempeleen ansiosta, meillä ei synny juuri lainkaan muovipullojätettä. 

Makuvesiä on hauska valmistaa kotona lisäämällä soodaan esimerkiksi tuoreita marjoja ja samalla säästyy myös lisäaineilta.

Maukasta kesää =)

Hyväksi havaittuja ekotuotteita ihon hoitoon

Joitakin kuukausia sitten, avauduin iho-ongelmistani hunajanaamio-blogipostauksen yhteydessä. Nyt voin ilokseni kertoa, että ihoni on tällä hetkellä terveempi, kuin se on ollut pitkään aikaan. Muutos on tapahtunut pikku hiljaa, samalla, kun olen vaihtanut apteekin ihonhoitotuotteet ekologisempiin vaihtoehtoihin. Tänään kerron uusimmista löydöistäni ekologisemman ihonhoidon saralla. Kaikki tässä postauksessa esitellyt tuotteet ovat Lush-kaupasta. Syy on yksinkertainen! Lush tekee hintalaatusuhteeltaan kohtuuhintaista kosmetiikkaa, jota ei ole testattu eläimiltä. Lush on yrityksenä muutenkin aikaansa edellä, sillä valtaosa sen tuotteista myydään ilman pakkauskäärettä. Purkeissa myydyt tuotteet voi puolestaan palauttaa myymälään. Tästä lisää vielä postauksen lopussa... 

Jokin aika sitten meikinpoistoaineeni oli loppumassa, ja pohdin, että olisipa hienoa jos sellaistakin voisi ostaa kierrätettävään purkkiin. Päätin pitkästä aikaa asioida Lushissa, ja kappas vaan, kaupasta löytyi uutta meikinpoisto/parranpesuainetta. Kalamazoo kasvojenpesuaine poistaa meikin, puhdistaa kasvot ja pesee varmaan myös parran tehokkaasti :D Vaikka hintaa tuotteella oli 10,50  €, kehui myyjä sitä niin maasta taivaaseen, että päätin sen ostaa. Nyt olen käyttänyt Kalamazoota joka ilta ja aina meikinpoiston jälkeen ihoni on taivaallisen pehmeän tuntuinen, niin ettei minun tarvitse sitä edes rasvata. Tätä meikinpoistoainetta riittää kasvojen puhdistukseen niin pinei nokare, että uskon sen tulevan hinnaltaan vähintään yhtä edulliseksi, kuin tavallisten meikinpoistoaineiden.

Samalla keikalla innostuin ostamaan Lushin Mask of magnaminty -naamion. Naamio sisältää talkin lisäksi muun muassa vaniljaa ja minttua. Se tuntuu kasvoilla miellyttävän raikkaalta ja kustantaa 13,95 euroa. Naamiota voi käyttää kasvojen lisäksi myös selkään. Mask of magnaminty on ollut minulle hauskaa vaihtelua hunajanaamion tekemiseen. :)

Tänään kävin taas Lushissa, sillä halusin tarkastaa luottotuotteitteni hinnan tätä postausta varten. Innostuin samalla ostamaan hierontapalan, koska niskani ovat viime aikoina olleet erittäin jumissa. Maksaessani ostostani, myyjä innostui kertomaan, että sen valmistamiseen käytetty oliiviöljy on palestiinalaiselta viljelijältä ostettu. Myyjä painotti, että Lush haluaa tukea palestiinalaisia ostamalla heidän tuotteitaan. Hierontapala sulaa kuulemma ihoa vasten vartalovoiteeksi, jonka voi levittää tasaisesti iholle. Pala tuoksuu ihanalta, ja hyvä niin, sillä se kustansi noin 19 euroa.

Lushissa asioidessani sain tietää, että yritys palkitsee nykyään pakkauskääreiden kierrättämisestä asiakkaitaan. Palautettaessa viisi puhtaaksi pestyä Lushin purkkia saa vaivan palkaksi ilmaisen tuorenaamion. 

Kiva, että jo useammat kosmetiikkamerkit palkitsevat kuluttajia kierrättämisestä. Loistava kehityskulku!

Freesiä viikon alkua <3

Megahaaste kestävälle kehitykselle; miten saada ihmiset toimimaan?

 Osallistuin tänään Kelan järjestämään kestävän kehityksen seminaariin, jonka teemana oli, miksi kestävä kehitys kiinnostaa niin harvoja. Keskusteluissa pohdittiin myös tarpeellisia muutoksia kestävän htoiminnassyvinvoinnin saavuttamiseksi, sekä riskejä, joita otetaan, jos muutosta ihmiskunnan arvoissa ei tapahdu välittömästi.

Seminaarin avasi Kelan johtava tutkija, valtiotieteiden tohori Tuula Helne. Tutkijan mielestä on tärkeää muuttaa kestävän kehityksen määritelmää niin, ettei keskiössä ole enää taloudellinen kestävyys vaan kestävä ihmisyys. Helnen mielestä pitäisi pyrkiä rationaaliseen hyvinvointikäsitykseen, jossa hyvinvointi nähdään vahvasti kytkeytyneenä luontoon ja kasvuympäristöön. Tässä kestävyysmallissa pääroolin saavat eri tarvekategoriat: having, loving, being, doing. Hän nimeää tämän neliapialamalliksi, joka haastaisi vallitsevan "Mikkihiiri" kestävyyskäsityksen. Jälkimmäisessa Mikin pää kuvastaa koonsa puolesta talouden voimakasta asemaa kestävyyden määritelmässä, kun taas sosiaalinen- ja ekonoginen kestävyys ovat vain sivuseikkoja, niin kuin Mikkihiiren korvat.

Helnen jälkeen vuorossa oli Työterveyslaitoksen tutkija Antti Kasvio. Hän pohti kestävää kehitystä suhteessa työhön. Kasvio sanoi, että tarvitaan neljän prosentin talouskasvu, jottei maailman työttömyys lisääntyisi. Nopea väestönkasvu lisää painetta maailmantalouden kasvulle, jotta nuoret sukupolvet saataisiin työllistettyä. Tutkija kuitenkin muistuttaa, että talouskasvun ylläpitäminen on vaikeaa, koska kulutamme jo nyt yli olemassa olevien luonnonvarojen. Kasvion mielestä vuoden 2015 eduskuntavaalien tulos oli takapakki kestävälle kehitykselle Suomessa, koska hallituspuolueet tulevat todennäköisesti leikkaamaan juuri kestävään kehitykseen suunnatuista investoinneista.

Seminaari jatkui yhteiskuntatieteiden maisterin, Tuuli Hirvilammen puheenvuorolla. Tässä esityksessä pohdittiin nykyihmisen minäkäsitystä, johon liittyy ihmisen nostaminen muiden luontokappaleiden yläpuolelle. Hirvilammen mielestä ihmiset eivät koe ympäristön tuhoamista toiminnaksi, joka sattuu lopulta omaan nilkkaan, koska uskomme hallitsevamme luontoa. Tutkija kyseenalaistaa tämän ja heittää ilmaan ajatuksen, että kenties luonto hallitseekin ihmistä. Hänestä ihmisen tulisi mieltää itsensä osaksi lajien verkostoa. Täten hyvinvointiajattelua pitäisi kehittää niin, että ihminen voi hyvin, kun koko verkosto voi hyvin. Hirvilammi pitää siis epätodennäköisenä sitä, että ekologiset ja sosiaaliset kriisit ovat ratkaistavissa, jos ihminen kokee olevansa luonnon yläpuolella.

Viimeisenä luennoitsijana seminaarissa oli dosentti Marjatta Bardy Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Hänen esityksensä teema oli sukupolvitietoisuus ja ajantaju. Bardyn mielestä kiire asettaa ihmiset erillisiksi luonnosta ja tekojemme seurauksista. Ymmärsin dosentin puheen niin, että jos emme tunnista paikkaamme sukupolvien ketjussa, emme ymmärrä kuinka kauaskantoisia seurauksia toimillamme on. Bardy esitti epämiellyttävän kysymyksen siitä, kuinka tulemme vastaamaan lapsillemme ja lapsenlapsillemme, kun he kysyvät, miksemme ryhtyneet riittäviin toimiin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Bardy muistuttaa, että vuonna 2015 tullaan pitämään kaksi kansainvälistä ilmastokokousta, jotka voivat olla käänteen tekeviä. Hän kuitenkin painotti, ettei ilmastonmuutos ole ainoa ihmiskunnan haaste, eikä muita ongelmia sovi unohtaa. Seminaarissa mainittiin muun muassa biodiversiteetin merkittävä heikkeneminen.

Kelan järjestämä kestävän kehityksen seminaari oli aiheen vakavuudesta huolimatta voimaannuttava. On upeaa päästä keskustelemaan ihmisten kanssa, jotka ovat pohtineet samoja asioita kuin itse. Hienoa oli myös se, että kestävää kehitystä käsitteleviä keskusteluja Suomessa järjestetään, vaikka teema johdattaa meidät aikamme vaikeimpien kysymysten äärelle... Kysymysten, jotka monesti haluaisimme unohtaa.

Hyvää kansainvälistä ympäristöpäivää Mailiksen Maailmasta. Seminaarin yleisökeskustelun voi katsoa alla olevasta linkistä.

Oma puheenvuoroni alkaa kohdassa 13.40:

Keskustelua Kelan järjestämässä Kestävä kehitys -EVVK? semmassa

Kuvat: Pixabay

Kuka uskaltaa uskoa aurinkoenergiaan?

Aurinkoenergia askarruttaa asiaan perehtymättömän mieltä: Voiko aurinkoenergialla todella saada katettua merkittävän osan kotitalouden sähkön tarpeesta? Onko investointi aurinkoenergiaan kannattavaa pimeässä pohjoisessa? Ovatko aurinkoenergiajärjestelmät niin tuottavia, että ne voivat yleistyessään merkittävästi hidastaa ilmastonmuutosta? 

Tuskinpa ovat, ajattelin mielessäni vielä jokin aika sitten. Oltuani kaksi viikkoa Aalto-yliopiston FinSolar-hankkeen tutkimusryhmän harjoittelijana, huomaan, kuinka konservatiivisia omat energiakäsitykseni olivat. Työssäni onkin ollut mielenkiintoista seurata keskusteluja aurinkoenergiasta. Niiden lomassa olen ymmärtänyt, miten vähän asiasta tiesin. 

Viime viikkojen aikana olen oppinut, että aurinkoenergiajärjestelmät voivat olla investointeina taloudellisesti kannattavia myös Suomessa. Tämä johtuu monesta tekijästä, kuten siitä, että järjestelmät ovat kehittyneet ja niiden hinta on tullut viime vuosina alas jopa 70 prosenttia. Ehkä suurin yllätys minulle on ollut tieto, että aurinkopaneelien ja -keräinten teho paranee viileässä ja että Etelä-Suomessa voi tuottaa aurinkoenergiaa yhtä paljon kuin Keski-Euroopassa. Maallikko menee siis aivan ymmälleen yrittäessään ymmärtää energiajärjestelmien fysiikkaa. ;)

Aurinkoenergiajärjestelmät eivät voi Suomessa kattaa rakennusten energian kulutusta talvisin, mutta valoisaan aikaan ne voivat vähentää vuosittaista ostoenergian tarvetta merkittävästi. Paneelit ja keräimet voidaan määritellä kertainvestoinneiksi, koska pottoaine on ilmaista ja niiden huoltotarve on minimaalinen. Järjestelmien kestoikä on jopa 30 vuotta, joten investoinnin rahallista kannattavauutta tulee arvioida sen koko elinkaaren näkökulmasta. Kesäisin aurinenergiajärjestelmät tuottavat usein sähköä yli käyttötarpeen, jolloin ylituotanto voidaan myydä energiayhtiölle tai varastoida vesivaraajaan.

Aurinkoenergian ympäristöystävällisyydestä tiedetään, että järjestelmän tehosta riippuen, ne tuottavat valmistukseen kuluneen energian takaisin noin 1 - 3 vuodessa. Tulevaisuudessa nähdään millaisia mahdollisuuksia aurinkopaneelien ja -keräinten kierrättämiseen on tarjolla. Aurinkokennojen pääraaka-aine on piimateriaali, mikä on luonnonmateriaali ja siksi varsin ympäristöystävällinen valmiste. Kuitenkin aurinkoenergiajärjestelmien kysynnän kasvu on aiheuttanut ajoittaista piimateriaalien pulaa, joten paneelien kierrättäminen on tulevaisuudessa tärkeää.

Vaikka aurinkoenergian parissa toimivia organisaatioita on Suomessa yli 200, on tuotanto maassamme vielä kovin vähäistä. Tällä hetkellä Suomen kokonaisenergian kulutuksesta vain alle prosentti tuotetaan aurinkoenergialla, kun kulutuksen kärkimaan Italian vastaava luku on 8 prosenttia. Kaikkien uusiutuvien energiamuotojen osuus suomalaisesta energiankulutuksesta on noin 35 prosenttia. Luku voi kuitenkin nousta jopa 60 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä, jos muutosta edistetään poliittisilla toimenpiteillä, tuumaa FinSolar-hankkeen johtaja, professori Raimo Lovio. Vertailun vuoksi ydinvoima kattaa Suomen energiankulutuksesta noin 33 prosenttia.

 Viime viikolla julkaistu hallitusohjelma sisältää uusiutuvan energian näökulmasta hyviä ja huonoja tavoitteita. Kivihiiltä ja öljyä pyritään korvaamaan uusiutuvilla energiamuodoilla, kuten bioenergialla. Ohjelmassa ei kuitenkaan mainita energiatehokkuuden parantamista lainkaan, mitä esimerkiksi aurinkoenergia edustaa. Onko niin, ettei Sipilän hallitus halua ottaa tavoitteekseen sellaisen asian edistämistä, mikä voi lyhyellä aikavälillä syödä bruttokansantuotetta? Vaikka energiatehokkuus hidastaisikin lyhyellä aikavälillä talouskasvua, ostoenergian kulutuksen vähenemisen kautta, on alalla valtava potentiaali työllistää huomattava määrä Suomalaisia, koska ostoenergian kulutus korvautuu teknologialla, jolla on myös vientipotentiaalia.

Olen viime päivinä pohtinut, miksi oikein suhtauduin aurinkoenergiaan niin varauksella. Luulen, että tämä johtui osittain tietämättömyydestä, mutta myös siitä, etten usko cleantechin yksin ratkaisevan ympäristöongelmia. Uskon edelleen siihen, että vihreän teknologian kehittämisen lisäksi tarvitaan myös talouden rakenteiden muutosta, jotta hyvinvointi olisi kestävällä pohjalla. Olen kuitenkin harjoitteluni aikana ymmärtänyt, että uusiutuvissa energiamuodoissa on jo nyt runsaasti potentiaalia, mitä Suomessa ei vielä ole täysin hyödynnetty. Öljy tulee ajan myötä loppumaan ja maailman väestö kasvamaan, vaikka kulutus henkeä kohti ei globaalilla tasolla kasvaisikaan. Nämä muutokset lisäävät painetta energiatehokkuuden parantamiselle kaikkialla maailmassa. Täten olen vakuuttunut siitä, että energiamarkkinoilla tullaan tekemään kuperkeikkaa seuraavan 15 vuoden aikana. Toivottavasti myös Suomi saa osansa tässä murroksessa syntyvistä työpaikoista. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että olemme avoimia uudenlaisille energian tuotantomuodoille.

Nyt kaikilla on muuten loistava mahdollisuus ostaa itselleen ikioma nimikkopaneeli Kivikkoon rakennettavasta uudesta aurinkovoimalasta. Aurinkopaneelin hinta on 4,4 euroa kuukaudessa.

Varaa omasi täältä:

Tee oma investointi aurinkosähköön pikku rahalla

Aurinkoenergiaan liittyviä linkkejä:

FinSolar-hankkeen johtaja Raimo Lovio kertoo, miksi energiatehokkuus on tärkeä kysymys

Usein kysyttyjä kysymyksiä aurinkoenergiasta

Antero Vartian puheenvuoro uuden hallituksen energiaremontista

Helsingin Narinkkatorin Lähienergiatorilla oli esillä suomalaisyritysten valmistamia aurinkopaneeleja ja -keräimiä.

Aurinkoista viikkoa kaikille =)