Monikulttuurisuus voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita

Tällä viikolla on puhuttu paljon monikulttuurisuudesta ja haluan itsekin kommentoida aihetta täältä mökkipirtistä käsin, koska pidän sitä tärkeänä. 

Noin 65 vuotta sitten omat isovanhempani pakenivat Suomeen sodan runteleman Saksan epävakaita oloja. He onnistuivat muuttamaan pois kotimaastaan oikealla hetkellä. Työikäisen väestön maastapakoa kontrolloitiin koko ajan Itä-Saksassa tiukemmin ja vuonna 1961 rakennettiin die Berliner Mauer. Isovanhempieni pääsy turvallisesti Suomeen oli onnellisten sattumien summa. Isoäitini kertoi, että he väittivät junassa poliisille olevansa menossa lomamatkalle. Samaan aikaan isoäitini toivoi mielessään, ettei poliisi tutkisi junan seinällä roikkuvaa takkia, jonka sisään oli piilotettu perheen hopeiset aterimet. Löytö olisi paljastanut heidät pakolaisiksi.

Isovanhempieni elämä muuttui vakaaksi ja turvalliseksi Suomessa. Kun he saapuivat maahan, heillä ei ollut muuta kuin kolme matkalaukkua ja pöytähopeat. Kymmenen vuoden kuluttua he omistivat omakotitalon ja auton. Lisäksi he saivat ilmaisen koulutuksen lapsilleen, jotka sittemmin ovat pärjänneet elämässään hyvin.

Sodat ja epävarmuus eivät ole maailmasta kadonneet. Syyrian sota jatkuu jo neljättä vuotta, ja neljä miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Ne harvat, jotka raunioituneeseen maahan ovat jääneet, kärsivät muun sodankäynnin lisäksi ISIS-joukkojen aiheuttamasta väkivallasta ja pelosta. Myös köyhyys ja ympäristön pilaaminen synnyttävät pakolaisvirtoja ja inhimillistä hätää ympäri maapalloa. 

Silloin kun isovanhempani muuttivat Suomeen, maailma oli haavoittuvainen, mutta pakolaisia ei ollut niin paljon kuin tänä päivänä. Pakolaisia on maailmassa itseasissa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin on raportoitu,  mikä on osoitus siitä, että maailma on epäonnistunut hädänalaisten ihmisten auttamisessa. 

Vaikka isovanhempani pakenivat Suomeen oman maansa vaikeaa tilannetta, oli heillä se etu, että isoisäni osasi suomea ja hänellä oli valmis työpaikka panimomestarina odottamassa. Isoisäni oli asunut lapsena Suomessa ja tuona aikana opittu kielitaito loi hyvän pohjan rakentaa tulevaisuutta uudessa maassa. 

Vaikka monikulttuurisuus aiheuttaa joissakin suomalaisissa pelkoa ja epäluuloja, suhtautuu moni kansainvälistymiseen myönteisesti. Tämän osoittaa viidentoista tuhannen ihmisen mielenosoitus Helsingin keskustassa monikulttuurisuuden puolesta viime keskiviikkona. Meillä on unelma - tapahtumaan osallistuneet kokoontuivat kaduille vastustamaan muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia.

Mielenosoituksen luonnehditaan tapahtuman face-sivuilla olevan "monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta". Tämä sai minut pohtimaan, mitä monikulttuurisuus itselleni merkitsee ja millaisia muotoja toivon monikulttuurisuuden Suomessa saavan.

Itselleni monikulttuurisuus tarkoittaa sitä, että eri kulttuureista ja maista tulevat ihmiset voivat elää rauhanomaisesti yhdessä yhteiskunnan sääntöjä noudattaen. Tarkoitan tällä sitä, että kannatan monikulttuurista Suomea, mutten kannata kaikkia tapoja, mitä eri kulttuurit pitävät sisällään. Esimerkiksi naisten oikeudet ovat erilaiset eri kulttuureissa. Mielestäni sukupuolten välistä tasa-arvoa tulee edistää Suomessa kaikilla tasoilla, eikä vain asioissa, jotka koskettavat kantasuomalaisia. Esimerkiksi burkaan pukeutumista en voi itse hyväksyä. Minusta kanssakäyminen kasvokkain on niin tärkeä osa yhteisöön kuulumista, että pelkään kasvojen peittämisen huonontavan naisten mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan. Mielestäni tällaisista asioista pitää voida puhua ilman, että tulee leimatuksi rasistiksi.

Monikulttuurisuus merkitsee minulle myös sitä, että eri kieliä ja kulttuureja vaalitaan, eikä sitä, että yksi kieli jyrää muiden yli. Esimerkiksi se, että yhä useammassa Helsinkiläisessä ravintolassa pyydetään asiakasta puhumaan englantia, ei edusta minulle monikulttuurisuutta. Itse haluan ainakin rohkaista maahanmuuttajia oppimaan suomea, mutta pyrin olemaan ymmärtäväinen, jos joku vasta opettelee suomenkieltä ja tarvitsee siinä apua. Suomea ei kukaan opi sormia napsauttamalla ja pääasia on, että maahanmuuttajat haluavat kieltä oppia. Kieli on keskeinen osa kulttuuria, koska kielissä on ilmaisuja, joita ei voi kääntää. Toisaalta jos menen itse käymään ulkomailla, yritän aina oppia muutamat tervehdykset ja kiitokset kyseisen maan kielellä. Rikkaalla kieliperinnöllä on itseisarvoa!

Uskon, että kaikissa kulttuureissa on jotain kaunista ja mielenkiintoista, mistä muut kulttuurit voivat ottaa oppia. Kulttuurien sekoittuminen puolestaan synnyttää uudenlaisia  kulttuureja. Historia myös osoittaa, ettei rauhaa ja vakaata yhteiskuntaa voida rakentaa epäluuloilla, mutta samalla meidän on oltava rehellisiä itsellemme siitä, että eri kulttuurien kohtaamiset tuottavat väistämättä myös ristiriitoja, eikä niitä voida lakaista maton alle. Peloistakin on voitava puhua! Niitä on sekä kantaväestöllä että maahanmuuttajilla. Keskustelun tulee kuitenkin olla rakentavaa ja hienotunteista.

Olen onnellinen siitä, että suomalaiset reagoivat Immosen kirjoituksiin näkyvästi ja heti, koska historiassa on aivan liian paljon esimerkkejä siitä, millaisia muotoja muukalaisviha voi pahimmillaan saada! Lisäksi muukalaisvihamielisyys on imagotappio Suomelle, joka tarvitsee hyvät kansainväliset suhteet voidakseen vaikuttaa asioihin myönteisesti.

Onneksi ajottaisista ikävistä uutisista huolimatta, maailmaa viedää jatkuvasti eteenpäin eri lähtökohdista tulevien ihmisten välisellä yhteistyöllä. Mielestäni omalla sukupolvellani on kaikki potentiaali rakentaa humaanimpaa ja monikulttuurisempaa tulevaisuutta ihmiskunnalle. Sosiaalisen median ja ihmisten liikkuvuuden kasvun seurauksena, yhä useampi meistä on jollakin tapaa mukana monikansallisissa yhteisöissä. Olen vakuuttunut siitä, että kaikista eniten ennakkoluuloja vähentävät käytännön kokemukset erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa.

Mukavaa viikonloppua =)

          Isovanhempani Elizabeth ja George avioituivat vuonna 1945. Heidän tarinansa jatkui
Suomessa. Heillä oli onnea!