Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Profeetta Muhammad-pilapiirroskohun jälkipyykki

Tammikuun alun surulliset tapahtumat Ranskassa synnyttivät länsimaissa mielenosoituksia sananvapauden puolesta. Pariisin tragedioista seuranneella kirjoittelulla on ollut paljon samoja piirteitä kuin Tanskan vuoden 2005 tapahtumilla, jolloin Jyllands Post julkaisi karikatyyrejä profeetasta. Myös tuolloin länsimaissa painotettiin sananavapauden tärkeyttä, johon tulisi sisällyttää myös uskontojen kritisoiminen...

Tämän kertainen Muhammad-pilapiirrosjupakka toi mielestäni esiin monia mielenkiintoisia asioita länsimaisen median ja some-kulttuurin dynamiikasta. Ennen kuin panttivankitilanne ranskalaisessa ruokakaupassa oli edes päättynyt, julkisessa keskustelussa oli jo muotoutunut tietynlainen asenneilmapiiri pilapiirrosten julkaisemista kohtaan. Tiivistetysti pilakuvat haluttiin nähdä sananvapauden toteutumisen kannalta tarpeellisina ja näin pilapiirrosten tekijät kuolivat tärkeän asian puolustajina! Tämä näkemys pilapiirroksista valtasi nopeasti sosiaalisen median ja kymmenet tuhannet ihmiset ympäri maailmaa jakoivat facebook ja twitter tileillään Je Suis Charlie -iskulausetta ja kuvaa. Länsimaissa oli syntynyt vahva yhteishenki "sananvapauden" puolesta ja tuntuu, että ihmisillä poliitikoista taviksiin oli tarve päästä osoittamaan sitoutumisensa asialle.

Itsellenikin sananvapaus on tärkeä arvo ja mielestäni sosiaalinen media on suuri mahdollisuus globaalille sananvapaudelle. Minusta kuitenkin Charlie Hedbo -pilapiirrostragedia oli hyvä osoitus siitä, ettei sananvapaus takaa sitä, että yhteiskunnallinen keskustelu olisi moniäänistä. Koin, että suurin osa lehdisitä tulkitsi Charlie Hedbo -pilapiirroksia samalla tavalla välttäen syvällisemmän keskustelun sananvapaudesta; kuten esimerkiksi siitä mikä on sananvapauden suhde muihin tärkeisiin arvoihin, kuten monikulttuurisuuteen ja solidaarisuuteen.

Pariisin iskujen kohdalla yhteiskunnallisessa keskustelussa olisi voitu enemmän pureutua siihen, mitä pilakuvilla ylipäätään halutaan saavuttaa ja mikä olisi paras tapa edistää sananvapautta globaalilla tasolla. Tällöin pilapiirrosten julkaisu olisi voinut kirvoittaa avointa keskustelua  sananvapauden tärkeyden painottamisen lisäksi siitä, millaista sananvapautta me länsimaissa haluamme tukea. Onko sananapaus aina toivottavaa vai voiko vihapuhe tai tarkoituksellinen toisten loukkaaminen olla joskus tuomittavaa? Charlie Hedboon hyökänneiden terroristien tekoja ei tietenkään voi puolustella. Silti fyysinen väkivalta ei mielestäni kuitenkaan ole ainoa väkivallan muoto. Myös henkinen väkivalta voi olla tuhoisaa ja pahimmillaan aiheuttaa tarpeetonta suvaitsemattomuutta ihmisten välille. 

Eräs ystäväni sanoi, ettei edes viitsi ottaa kantaa sananvapausasiaan facebookissa, koska tietää suurimman osan ihmisistä imeneen itseensä jo tietyt asenteet. Valtavirtahypetyksestä poikkeavat näkökulmat herättävät herkästi ihmisissä ennakkoluuloja  ja ne tulkitaan väärin (esimerkiksi Charlie Hedbo jupakan kohdalla terrorismin puolusteluksi), koska hyvis- ja pahismielipiteet ehdittiin jo eritellä ennen kuin ehdittiin ajatella. Tämä on mielestäni vakava uhka analyyttiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle!

Allekirjoittaneesta on erittäin loogista, että myös medialla on suuri houkutus lietsoa voimakkaita tunteita ja joskus jopa vastakkainasettelua. Faktahan on se, että  raflaafia otsikoita sisältävät uutiset keräävät usein enemmän klikkauksia kuin analyyttista pohdintaa sisältävät artikkelit, jotka ovat usein myös varsin pitkiä. Kuitenkin kulttuurien henkisen kasvun kannalta olisi erittäin toivottavaa, että media kykenisi tuomaan esille myös näkökulmia, jotka eivät sillä hetkellä ole niin sanotusti muodissa. Median pitäisi minusta myös kunnostautua siinä, että se toisi julkisissa keskusteluissa useammin esiin epäjohdonmukaisuuksia, jotka ovat tavallaan hyvin luonnollinen osa ihmisryhmien ajattelua.

Charlie Hedbo- tragedian asettaminen sananvapauden viitekehykseen myös meillä Suomessa, oli mielestäni jossain määrin ristiriitaista sen kanssa miten suomalaiset ovat reagoineet esimerkiksi makeisten nimiin tai lastenkirjojen kuvituksiin. Uusimmista Peppi tuotannoista on esimerkiksi poistettu neekeri sana (mikä on minusta hyvä asia) ja neekerinpusut ovat nykään vain pusuja. Näitä muutoksia ei kuitenkaan ole leimattu sananvapauden kaventamiseksi. Sen sijaan profeetta Muhammadin kuvaaminen alasti maassa turbaani päässä nähdään sananvapautena... Vai mitenköhän moni sittenkään ehti edes nähdä pilakuvia, ennen kuin julisti olevansa Charlie itsekin.


Lopuksi: Tämän blogipostauksen päätteeksi haluan jakaa linkin kahteen lähteeseen, joissa minusta käsiteltiin pilapiirrosilmiötä ja ääri-islamia syvällisemmin, kuin mihin suurimmat päivälehdet Suomessa kykenivät. Olin aivan otettu toissapäivänä a-studio talk:ia katsellessani miten rakentavaa ja analyyttistä keskustelua osapuolet radikaali-Islamista kävivät. Lisää myös tällaista kiitos!

Lähteissä astetta syvällisempää pohdintaa:

A- Studio: Talk, pelottava ääri-islam

Mourning the Parisian Journalists Yet Noticing the Hypocristy