Taloudellisen voiton teko ei ole tieteen tehtävä

Etlan tutkijat Annu Kotiranta ja Antti-Jussi Tahvanainen sanoivat Helsingin Sanomien vieraskynässä 1.9, että "kaupallistuminen on tieteen edun mukaista." He perustelevat näkökantansa sillä, että kaupallisuuden on nähty parantavan myös tieteen laatua. Kotiranta ja Tahvanainen eivät kuitenkaan mainitse missä tieteen laadun ja kaupallisuuden positiivinen kytkös on havaittu. Täten heidän väitteensä tieteen laadun paranemisesta kaupallisuuden seurauksena jää pelkäksi "korulauseeksi."

Kotirannan ja Tahvanaisen vieraskynän olisi voinut jättää omaan arvoonsa harvinaisen surkeana tutkijoiden ulostulona mediassa, jos se ei kertoisi samalla laajemmasta asennemuutoksesta. Hallituksen yliopistoihin kohdistamat leikkaukset, pääministeri Sipilän letkautukset kaikenmaailman dosenteista, sekä useat kannanotot tieteen kaupallistamisen puolesta todistavat, että tieteen riippumattomuuden vaalimista nähdä enää tärkeänä. Tämä huolestuttaa minua.

Mielestäni tieteen ydintehtävä on tuottaa sekä uutta että luotettavaa tietoa yhteiskunnalle, ja luotettavuuteen sisältyy oleellisesti myös tieteen riippumattomuus. Kaupallisesti tuotettu tieto voi olla uutta ja merkittävää, muttei koskaan riippumatonta. Vaikka kaupallisin tarkoitusperin tehty tutkimus voi ulkopuolisesta vaikuttaa täysin tieteellisin kriteerein tehdyltä, ei tieteen kuluttaja voi ikinä täysin tietää, mitä tutkimus esimerkiksi jättää kertomatta. Vaikka tämä koskee kaikkea tutkimusta, on selvää, että kaupallisten toimijoiden intressit ovat erilaiset kuin yhteiskunnan. Siksi kaupallisesti kerättyyn tietoon tulee aina suhtautua erityisellä varauksella. Kaupallisten toimijoiden motiivit tiedon tuottamisessa ovat kaupallisia, kun taas yhteiskunnan motiivi rahoittaa tutkimusta on usko laadukkaan tiedon tärkeään rooliin yhteiskunnan hyvinvoinnin ylläpitämisessä ja kehittämisessä.

Väite siitä, että kaupallistuminen olisi tieteen edun mukaista sisältää väistämättä oletuksen, että kaikki tärkeä tieto olisi aina myös kaupallisesti arvokasta. Ei tarvitse olla professori jotta voisi ymmärtää, ettei näin suinkaan aina ole. On paljon yhteiskunnallisesti merkittäviä tutkimusaiheita, jotka eivät kiinnosta kaupallisia rahoittajia. Joskus tieteellinen tieto saattaa myös olla kaupallisten intressien kanssa ristiriidassa. Hyviä esimerkkejä tällaisista tutkimusaiheista ovat esimerkiksi kehitysmaihin ja köyhyyteen liittyvät tutkimukset. Myös ympäristön hyvinvointia koskeva tutkimus ei välttämättä kiinnosta liikemaailman toimijoita. Entä onko talousjärjestelmäämme kriittisesti suhtautuva tutkimus sitten asia, joka voittoa tavoittelevia yrityksiä voisi kiinnostaa? Epäilen vahvasti, vaikka tämä on mielestäni yksi tärkeimpiä tutkimusaiheita tässä ajassa.

Kotiranta ja Tahvanainen hämmästelevät artikkelissaan sitä, että tutkijat eivät käytä nykyistä enempää aikaa tuottamansa tiedon kaupallistamiseen. He ehdottavat ratkaisuksi esimerkiksi hallinnollisten työtehtävien karsimista ja muutaman kiky-minuutin lisäämistä työpäivään. Mielestäni tutkijoiden hallinnollisten työtehtävien karsinta on järkevää, mutta siitä vapautuva aika pitäisi käyttää kaupallisesti merkityksettömän tiedon keruuseen! Tämä muistuttaisi tutkijoita siitä, ettei heidän tehtävänsä ole rikastuttaa valtiota rahallisesti vaan tiedollisesti.

Loppuun minun on välttämätöntä todeta, että Etla:n uskottavuus karisi jutun seurauksena silmissäni merkittävästi. Kirjoitus todistaa jo itsessään sen, miten elinkeinoelämän tavoitteet eivät palvele laadukkaan tiedon tuottamista.

Nyky-yhteiskunta toimii kuin huumeaddikti

Ylen verkko- ja televisiouutiset uutisoivat 29.6.2017 Taloustutkimuksen tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa pyrittiin saamaan tietoa siitä miten tyytyväisiä suomalaiset ovat elintasoonsa. Tutkimuksen tulokset olivat häkellyttävän positiivisia, koska noin yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta vastasi olevansa ainakin melko tyytyväinen omaan elintasoonsa. Noin yksi kymmenestä oli tyytymätön elintasoonsa ja näiden ihmisten joukossa oli erityisesti työttömiä. Kyselyyn vastasi noin 1000 suomalaista.

Kyselytutkimuksen tulosta voi mielestäni pitää pelkästään positiivisena. Suomalaiset vaikuttavat olevan kykeneviä tyytymään siihen mitä heillä on, mikä tuntuu välillä olevan katoava ilmiö. Tietysti kehitysmaiden perspektiivistä gallup-tulosta voidaan pitää ymmärrettävänä. Onhan täällä materiaalisesti mitattuna asiat aika hyvin.

Kuitenkin Ylen toimittaja käänsi uutisen enemmänkin uhkakuvaksi, pohtimalla, onko Suomen talouskasvu vaarassa, kun täällä ollaan niin perhanan tyytyväisiä. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen toteaakin, että "tulokset ovat jopa huolestuttavan hyviä". Kun valtaosa väestöstä on elintasoonsa tyytyväisiä, niin riittääkö meillä enää paukkuja tavoitella parempaa, Rahkonen pohtii. Ylen toimittaja ei kuitenkaan viitsinyt, älynnyt tai kokenut tärkeäksi käsitellä jutussaan kysymystä, tarvitaanko Suomessa ylipäätään enää kasvua, jos valtaosa kansasta on elintasoonsa tyytyväinen.

Tämä uutinen ja siitä kirjoittelu eivät voisi kuvata paremmin sitä millaisessa kasvuloukussa ihmiskunta elää. Kasvun tarkoitus ei enää ole edes taata ihmisille parempaa elämää, vaan se on pikemminkin välttämättömyys! Kaikesta mikä uhkaa kasvua, oli se sitten positiivista tai negatiivista, kauhistutaan. Kuitenkaan itse taloudelliseen kasvuun nojaavaa talousjärjestelmää tutkijat tai toimittajat harvoin osaavat kyseenalaistaa, tai edes ajatella yhteiskuntaa ilman taloudellista kasvua.

Kasvun loppuminen Suomen kaltaisessa maassa ei ole pelottavaa, vaan taloudellisen kasvun tavoittelu keinolla millä hyvänsä on itsessään uhka, ja tästä olenkin paasannut blogillani usein. Se, että yhteiskunta on täysin riippuvainen jatkuvasta BKT:n kasvusta johtaa herkästi tilanteeseen, jossa muista – pitkällä aikavälillä tärkeämmistä – yhteiskunnallisista päämääristä tulee toissijaisia. Nyky-yhteiskunta vaikuttaakin tällä hetkellä toimivan kuin huumeaddikti.

Huumeaddikti on käyttänyt huumetta jo niin kauan, ettei osaa edes kuvitella tulevansa toimeen ilman sitä, koska huumeista vieroittautuminen aiheuttaisi vaikeita vieroitusoireita. Täten huumeidenkäyttäjä katsoo helpoimmaksi keksiä erilaisia keinoja huumeannoksiensa hankkimiseksi, vaikka se joskus vaatisikin omien arvojen vastaista toimintaa.

Kuin huumeaddikti, esimerkiksi ympäristöä tuhotaan talouskasvun jatkuvuuden ylläpitämiseksi kokoajan, ja näin on toimittu jo pitkään. Talouskasvun ja ympäristön hyvinvoinnin välillä on negatiivinen korrelaatio, ja olen tutkinut aihetta omassa gradussani. Ihmiskunta tulee kohtaamaan suuria uhkia talouskasvuedellä-toimintatapansa vuoksi niin kauan kuin tätä toimintamallia ei muuteta. Huumekäyttäjän toive siitä, että huumeannosta voi ikuisesti kasvattaa ilman vakavia seurauksia, ei tule johtamaan muuta kuin ennenaikaiseen kuolemaan.

Tällaista pohdintaa tänään! Kriittistä yhteiskunnalista keskustelua tarvitaan aiheesta kipeästi.

Matkustaja Mosulista

Kuva Pixabay.

Tavallisesti päiväni ovat melko ennalta suunniteltuja, mutta joskus arki pääsee yllättämään, kuten eräänä kesäkuisena torstaina, jona olin suunnitellut viettäväni vapaapäivää. Aikeissani oli mennä erään sukulaisen luokse, käydä kiertelemässä kaupoissa ja viedä Lavi-koira pitkälle kävelylle. Toisin kuitenkin kävi. Kun olin matkalla sukulaiseni luokse, sain yllättäen tekstiviestin, jossa tarjottiin työvuoroa Kirkkonummelle kello kolmesta alkaen iltapäivällä. Oletin automaattisesti vuoron olevan vasta seuraavalle päivälle joten varasin vuoron. Pian sain kuitenkin tiedon, että vuoro alkaisi jo vajaan tunnin kuluttua. Täten jouduin hautaamaan alkuperäiset suunnitelmani ja suuntaamaan välittömästi Helsingin rautatieasemalle. Juna-asemalla tajusin, että minun pitäisi ostaa junalippu. Juna oli kuitenkin juuri lähdössä, enkä ehtinyt lippuautomaatille, mikä pisti jännittämään saisinko lippua ollenkaan ostettua. Minulla ei nimittäin ollut mobiililaitetta eikä käteistä, joten ainoa maksuvälineeni oli Visa Electron.

Sisällä junassa tajusin, että unohdin tarkastaa voiko kyseisessä vaunusta ylipäätään ostaa lippua (siis kuinka vaikeaa tämä voi olla). Vastapäätä minua istui kaksi muuta matkustajaa; suomalaisen näköinen keski-ikäinen nainen ja nuori maahanmuuttajataustainen mies. Päädyin kysymään naiselta pystyikö hänestä kyseisessä vaunussa ostamaan lippua. Keskustellessamme asiasta maahanmuuttajan näköinen nuori mies vastapäätä kysyi minulta englanniksi juttelimmeko lipuista. Ilmeisesti hän osasi hieman suomea tai sitten ymmärsi jotenkin elekielestä, että puhuimme matkalipuista. Kerroin hänelle, että olen huolestunut voisiko lippua kyseisestä vaunusta ostaa. Tähän hän totesi, että hänellä on ylimääräinen lippu Kirkkonummelle, jonka hän voi minulle antaa. Olin tietysti kiitollinen. Hän myös leimasi lippuni, koska en hölmönä edes tiennyt missä sen voi tehdä (avuton nainen hädässä :D). Istuessamme takaisin junan loosiin uteliaisuuteni tätä kanssamatkustajaa kohtaan heräsi. Kysyin mieheltä mistä hän on kotoisin. Olen kotoisin Irakin Mosulista mies vastasi. 

Irakin Mosul tuo mieleeni ensisijaisesti  ISIS-terroristijärjestön, pölyiset kadut ja luodinreidät töhrityissä betoniseinissä, itkevät vauvat naisten sylissä ja väsyneiden miesten kasvot. Näitä uutiskuvia olen monen muun suomalaisen tavoin seurannut jatkuvalla syötöllä televisiosta. Nyt Mosulin tilanne tuli hetkeksi hieman lähemmäksi minua. Aloimme keskustella miehen kanssa ja kävi ilmi, että hän työskenteli Irakissa toimittajana. Ilahduin tästä, koska toimittajan työ on jo pitkään ollut haaveeni ja olen aina innokas keskustelemaan alan ammattilaisten kanssa. Mies kertoi, ettei toimittajan työ Irakin Mosulissa ole monen paikallisen silmissä houkutteleva työ, koska se on erittäin vaarallista. Kuulemma lähes kaikki hänen irakilaiset toimittajaystävänsä on murhattu. Siksi hän katsoi parhaaksi paeta perheensä luota Eurooppaan.

Keskustelumme jatkui. Kerroin hänelle, että olen juuri valmistunut yliopistosta pääaineenani taloustiede, mutta monet alan työt eivät tunnu omalta. Tässä vaiheessa kanssamatkustajani alkoi hymyillä ja kertoi, että hänkin opiskeli taloustiedettä Irakissa, eikä myöskään kokenut tieteenalaa aivan omaksi jutukseen. Kuulemma Irakissa valtio voi päättää, mitä kukakin menee opiskelemaan ja hänet passitettiin lukemaan taloustiedettä. Mies kertoi, että hän haluaisi kovasti työskennellä toimittajana myös Suomessa, mutta on huolissaan oppiiko hän kielen ja onko alalla töitä.

Saadin matka Irakista Suomeen on ollut vaarallinen. Hän pakeni ensin Irakista sotaa käyvään Syyriaan, missä hän joutui toisinaan esittämään ISIS-terroristijärjestön tukijaa suojautuakseen ISIK:sen vainolta. Häntä yritettiin myös taivutella liittymään ISIS-terroristijärjestön riveihin. Kun Saad pakeni kolmen auton ryhmässä Syyriasta Turkkiin, jonon viimeinen auto pommitettiin maan tasalle ja kaikki autossa olleet siviilit kuolivat. Turkista hän pakeni Eurooppaan Välimeren yli kumiveneellä.

Kuva Pixabay.

Ennen kuin saavuimme Kirkkonummelle otin miehen nimen ylös, jotta voisin hyvittää hänelle jotenkin ilmaiseksi saamani lipun. Keskustelumme tuoksinnassa kävi ilmi, että Saad Assadista on kirjoittanut aiemmin myös ruotsinkielinen Yle. Saadin perhe asuu edelleen Irakin Mosulissa ja Saad on erittäin huolissaan perheensä turvallisuudesta. ISIS on kiduttanut Saadin perheenjäseniä, koska sai tietää, että perhe oli piilotellut Saadia. Saadin äiti on sydänsairas, mutta Irakin Mosulissa ei ole toimivaa terveydenhuoltoa tai edes postijärjestelmää, eikä äidille siksi voi lähettää lääkkeitä.  

Koen suunnatonta kunnioitusta Saadia kohtaan, joka kaikkien sodan kauhujen jälkeen jaksaa vielä yrittää uutta alkua Suomessa. Oli myös todella kasvattavaa tavata ihminen, jossa näkee niin paljon itseään, mutta kuka on läpikäynyt meidän aikamme suurimmat humanitääriset kriisit. Kun uutisissa seuraavan kerran puhutaan sodankäynnistä Irakin Mosulissa, sodan jaloissa kärsivät siviilit eivät ole minulle enää kasvottomia.

Haastattelin Saad Almoslyä Helsingin Itäkeskuksessa.

Suomen Punaisella Ristillä on lahjoituskeräys Irakin Mosulin siviilien auttamiseksi. Rahalahjoituksen voi antaa tästä linkistä: Irakin apua tarvitsevat

Rauhaisaa viikon jatkoa!

Toivottavasti se aurinko sieltä taas pilkistäisi.

Voiko huonoista lähtökohdista huolimatta menestyä?

Minusta tuntuu, että syrjäytymistä ja huono-osaisuutta selitetään yleisimmin ihmisestä itsestä riippumattomilla tekijöillä. Viimeisin esimerkki aiheesta on Maija Aallon pakina, joka julkaistiin 2.3 Helsingin Sanomissa. Kirjoitus oli vastalause Akavan johtajan Sture Fjäderille, joka väitti Twitterissä, että on ihmisen oma syy, jos hän ei kouluttaudu.

Aallon pakinassa kerrottu vastaa eittämättä todellisuutta varsin hyvin. Yhteiskuntatieteissä on jo pitkään tunnettu fakta, että huono-osaisuus periytyy. Alkoholismi, köyhyys ja työttömyys ovat todistetusti elämäntilanteita, jotka ovat yleisempiä niiden ihmisten keskuudessa, joiden vanhemmat kärsivät samoista ongelmista. Omasta mielestäni tämän asian painottaminen ei kuitenkaan ole paras tapa kannustaa huono-osaista ihmistä pääsemään elämässään eteenpäin. Kerron miksi. Tällainen tapa puhua huono-osaisuudesta huono-osaiselle on vähän kuin taputtaisi olkapäälle ja sanoisi "voi sinua kun asiasi ovat niin ikävästi. Tulet tuskin ikinä pääsemään pitkälle, mutta muista ettei se ole sinun syysi."

On myös fakta, että vaikka huono-osaisuus periytyy opittujen toimintatapojen ja asenteiden kautta, elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa oman elämän suunnan kääntäminen ei ole mahdottomuus, toisin kuin sodan ja absoluuttisen köyhyyden runtelemissa maissa syntyneille köyhille lapsille. Meillä yhteiskunta on tehnyt paljon sen eteen, etteivät luokkaerot kasaantuisi. Tästä huolimatta Suomessa etenkin nuorten miesten syrjäytyminen on harmillisen yleistä. Kapakat eivät ole pullollaan työikäisiä ihmisiä aamupäivisin esimerkiksi Thaimaassa, vaikka investoinnit yhteiskunnallisten erojen pienentämiseksi ovat Suomessa paljon suuremmat. Minusta siis myös näkökulma, että oman elämän kulku on viime kädessä omissa käsissä, on meidän yhteiskunnassamme yksi perusteltu lähestymistapa syrjäytymiseen, jos katsotaan isoa kuvaa.

Itse olen nähnyt elämässäni monia vaikeista oloista pitkälle päässeitä ihmisiä. On mielenterveysongelmaisia, vaikeista fyysisistä sairauksista kärsiviä, köyhyydessä kasvaneita ja alkoholistien lapsia, jotka ovat kouluttautuneet ja päässeet elämässään hyvin eteenpäin. Totuus taitaa jossain määrin olla se, että kaikilla meillä on joitain vaikeuksia voitettavinamme, vaikkeivät ne aina näkyisi ulospäin. Yläluokan perheissäkin voi olla suuria ongelmia: kaikkea hyvinvointia ei saavuteta rahalla ja koulutuksella.

Toisaalta puhuttaessa koulutuksesta ja syrjäytymisestä, olisi tärkeää myös muistaa, ettei kaikkien tarvitse olla lääkäreitä tai pankkiireja. On täysin ok olla siivooja, lähihoitaja tai bussikuski. Nämäkin työt ovat tärkeitä ja tulevat tuskin ikinä täysin häviämään. Yhteiskunnassa pitää kuitenkin panostaa entistä enemmän siihen, että kaikilla ihmisillä olisi paikka  työelämässä, ja että työllä kuin työllä tulee toimeen. Tämä kuitenkin vaatii koko talousjärjestelmämme tarkempaa tarkastelua, mutta yritän olla menemättä tällä kertaa liian syvälle siihen. ;)

Blogini viesti tänään on siis se, että eriarvoisuutta pitää vähentää, mutta yhtä oikeata keinoa siihen tuskin on. Joskus ymmärrys on paikallaan, mutta Suomessa nuoria voi kannustaa eteenpäin myös viestillä, että olemme niin onnekkaita, että voimme täällä vaikuttaa omaan elämäämme aika paljon, eikä koskaan ole liian myöhäistä saavuttaa isoja asioita. Tämä positiivinen viesti on myös eräänlaista pohjoismaisen yhteiskuntamallin arvostamista. Se on malli, joka tuskin kenenkään mielestä on yhdentekevä yhteiskunnan tasa-arvon näkökulmasta.

Tällaisia ajatuksia tänään.

Terkkuja flunssan kourista :)

ps. Tekstin lähteet voit lukea tekstiin upotetuista linkeistä.

Hyvää "pimeää perjantaita"

Wikipedian mukaan 25.9 on ainakin vuodesta 2005 lähtien ollut vuoden kiireisin shoppailupäivä Yhdysvalloissa. Black Friday:tä vietetään heti kiitospäivän jälkeisenä päivänä juuri ennen joulukuuta, mikä on ideaali ajankohta houkutella asiakkaita alehyllyjen äärelle. Monia vuosia kaupat venyttivät "pimeänä perjantaina" aukioloaikojaan aina kuuteen asti illalla, mutta vuonna 2012 ostamisen ilon päivä vietiin uudelle tasolle, kun monet suuret tavaratalot, kuten Best Buy, Macy's ja Bealls ryhtyivät pitämään ovia auki aina puoleen yöhön asti. Nykyään osa kaupoista ottaa varaslähdön pimeään päivään ja pitävät ovet auki myös kiitospäivänä. Johan oli jo aikakin!

Pimeää päivää ei onneksi kuitenkaan juhlita pelkästään Yhdysvalloissa, vaan perinne on levinnyt ympäri maailmaa. Koska globaali trendi on se, että kuluttaminen muodostaa yhä suuremman osan ihmisenä olemisesta, on mielestäni erittäin positiivista, että kyseistä päivää ollaan vihdoin alettu viettää myös Suomessa. Black Friday:tä ovat mainostaneet aktiivisesti ainakin Stockmann, Tokmanni, Kampin keskus ja Rajala. SÄÄSTÄ jopa 20 % rohkaisee sivuillaan Stockmann. Tokmanni sen sijaan lupaa, että kun ostokset tekee 25.11 - 31.12, saa laskun tililleen vasta maaliskuussa 2017. Loistavaa! Huolettomuus on nyt vähintäänkin taattu, kun edes laskun maksamisesta ei tarvitse murehtia ainakaan heti. Tämä on sitä yhteiskunnan tasa-arvoa, kun turhan krääsän ostaminen on tehty mahdolliseksi tässä ja nyt, oli rahaa tai ei. Kiitos markkinatalous!

Kehotan siis kaikkia marssimaan tavarataloihin metsästämään alennuksia, joita ostamalla voi säästää rahaa johonkin mitä oikeasti tarvitsee. Jos et kuitenkaan viitsi rasittavan työpäivän jälkeen rynniä keskustan ihmisvilinässä, niin ei hätää. Lähtökohtaisesti kaikkia pimeän perjantain tuotealennuksia voi ostaa myös nettikaupoista. Tämä voi itse asiassa olla jopa tehokkaampaa kuin ostosten tekeminen paikan päällä, koska sinulla ei mene aikaa matkustukseen, vaan voit tämänkin ajan käyttää hyödyksesi shoppailemalla. Ostan Itselleni Tokmannin alennuksista ainakin muovisen joulukuusen (koska oikea joulukuusihan sotkee asunnon), revontulijouluvalot (koska minulla ei älypyhelimeltani ole aikaa tuijotella taivaalle) ja Hyundai-raivaussahan, minkä aina olen halunnut.

"Ainoa huolenaiheeni" Black Friday -vieton osalta on se, että kuulin kauppojen alennusten saaneen jotkut ihmiset niin ostohimoisiksi, että rynniessään kauppakeskuksien aletiskeille, ihmiset ovat tönineet toisiaan Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Afrikassa. Pitäisiköhän napata Tokmannille mennessä mukaan sateenvarjo eteisestä, niin pystyn tarpeen vaatiessa selättämään kilpailijani?

On se hienoa, että ihmiskunta voi ostamisen kautta olla yhtä suurta perhettä iloine ja suruineen. Pankki- ja luottokorttejaan vinguttavat markkinatalouden lapset tuudittavat koko ihmiskunnan tavarataivaaseen, jossa pimeyden keskelläkin paistavat led-valot ja kuka tahansa voi olla yksi muista, mutta samalla vähän parempi kuin muut.

Kiitos Amerikka. Kiitos markkinatalous

ja tavaratalo Sokoksen sanoin "löydä itsesi",

mutta mieluiten ostoshyllyjen välistä. ;)

Tästä voit vielä katsella videon Black Friday tunnelmista. 

Kuva: Pixabay.

Raha; mitä se oikeastaan on ja miksi se on tärkeää?

Tämän kirjan luettuasi, et todennäköisesti ajattele enää rahasta niin kuin ennen, etkä miellä yhteiskuntaamme samanlaiseksi kuin ennen! Viime talvena julkaistu Ville Iivarisen yhteiskuntariittinen esikoiskirja, Raha, mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla, osuu modernien yhteiskuntien ytimeen; rahajärjestelmään. Jokaisen ihmisen tulisi lukea tämä teos, koska siinä esitetään tuoreita näkökulmia aiheeseen, joka vaikuttaa nykypäivänä perustavanlaatuisesti kaikkien ihmisten elämään.

Taloustieteessä rahan määrän ei uskota pitkällä aikavälillä vaikuttavan kokonaistarjontaan, eli bruttokansantuotteeseen tai talouskasvuun. Jos rahaa luodaan enemmän, kuin tavaroiden ja palveluiden arvonlisä kasvaa, tilanne johtaa inflaatioon, eli hintatason nousuun. Mikäli taas rahaa luodaan liian vähän suhteessa tuotantoon, tavaroiden hinnat laskevat, eli rahalla saa entistä enemmän asioita. Rahan määrän ei siis  nähdä olevan oleellinen arvonlisän syntymisen kannalta, eli sitä pidetään talouden vaurauden näkökulmasta neutraalina. Tämä rahan niin kutsuttu neutraalisuusoletus on saattanut edesauttaa sitä, että rahan olemus ja rahajärjestelmä eivät ole taloustieteessä keskeisiä kysymyksiä.

Vaikka rahan määrä olisikin talouden kannalta neutraali tekijä, sillä kenellä on valta vaikuttaa rahajärjestelmään, tuskin kenenkään mielestä on yhdentekevää yhteiskunnan tai talouden kannalta. Silti monilla ihmisillä on tutkimusten mukaan hyvin väärä kuva rahajärjestelmän toiminnasta, yhdestä yhteiskuntamme keskeisimmistä instituutioista ja itsekään en tunne rahajärjestelmän toimintaa kovin hyvin.  Iivarinen on Suomen Talousdemokratia ry:n puhemies ja valtiotieteiden maisteri, joka pyrkii kirjassaan purkamaan rahaa koskevia myyttejä. Kirja tuntuu olevan ennen kaikkea vastalause sille, että nykyinen rahajärjestelmä otetaan annettuna. Iivarinen itseasiassa väittää, että moderni rahajärjestelmä ja sen piilevin olemus, velka, selittävät huomattavan paljon nyky-yhteiskuntien ongelmista aina taloudellisen eriarvoistumisen kasvusta talouden kasvupakkoon. Tämä tietenkin johtaa siihen, että rahajärjestelmän muuttaminen tulisi olla yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa keskiössä.

Mennäänpä seuraavaksi syvällisemmin kirjassa esitettyihin väitteisiin ja näkemyksiin. Itse luulin vielä joitakin vuosia sitten, että liikepankkien keskeisin tehtävä taloudessa on välittää rahaa eteenpäin säästäjiltä lainanottajille. Luulen, että tämä on aika yleinen käsitys ihmisillä, sillä näin on väitetty niin taloustieteen oppikirjassa (Pohjola 2006, 172) kuin Helsingin Sanomissa (Iivarinen 2015, 47). Oleellista pankkien nykyroolin ymmärtämisessä on tietää, etteivät pankit ainoastaan ota vastaan rahaa säästäjiltä ja maksa siitä korkoa, vaan ennen kaikkea luovat rahaa velkasuhteissa. Kun sinä otat asuntolainan pankista, tilillesi kirjataan digitaalisesti sovittu summa velkarahaa (credit). Tämä raha ei ole kenenkään muun pankkiin ensin tallettama summa, vaan tässä lainasopimuksessa syntynyt määrä rahaa (debit). Jos pankit voisivat lainata eteenpäin yksinomaan rahaa, mitä ihmiset pankkeihin ovat tallettaneet, lainanantohan riippuisi siitä onko rahaa ensin talletettu pankkiin. Käytännössä olisi silti hassua, jos pankista kerrottaisiin, että saat rahan sitten tilillesi, kun joku muu on ensin tallettanut kyseisen summan pankkiin Iivarinen selittää. Todellisuudessa pankkien täytyy siis tehdä jotain aivan muuta ja tämä muu on rahan luomista velan myöntämisen yhteydessä, mikä pumppaa rahaa talouteen (Iivarinen 2015, 19). Useiden arvioiden mukaan 90 prosenttia rahan määrästä itse asiassa syntyy velkasuhteissa (ks. esim Väisänen 2015), missä raha on yksinkertaisesti vain pankin lupaus maksaa raha lainanottajalle ja lainanottajan lupaus maksaa raha korkojen kera takaisin pankille. Keskuspankki voi jonkin verran vaikuttaa siihen, miten paljon lainoja liikepankit myöntävät säätämällä esimerkiksi kassavarantosuhteen ja koron millä liikepankit voivat lainata varallisuutta keskuspankista (lue lisää Iivarisen kirjasta sivuilta 66-67), mutta Iivarisen mielestä nämä toimet eivät rajoita liikepankkien velanantoa niin merkittävästi, että rahan määrän voitaisiin katsoa olevan keskuspankkien hallinnassa. Iivarisen mukaan rahajärjestelmä toimii lähes joka puolella maailmaa pääpiirteiltään samalla tavalla.

Niin, suurin osa rahasta muodostuu velkasuhteissa so what? Asian tekee Iivarisesta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin näkökulmasta ongelmalliseksi monikin asia. Ensinnäkin, koska rahaa laittavat liikkeelle juuri yksityiset liikepankit, velkaa näiltä liikepankeilta eivät ota yksinomaan kuluttajat, vaan myös valtiot, joiden velkakirjoja liikepankit ostavat. Velkaan liittyy lähes aina myös korko, mikä tarkoittaa sitä, että lainanottajan tulee maksaa pankille sen luomasta rahasta enemmän kuin pankki alun perin rahaa loi. Nykyään Iivarisen mukaan yhä suurempi osuus valtioiden budjetista kuluu korkomenoihin liikepankeille, joka on suoraa tulonsiirtoa julkiselta sektorilta yksityiselle. Tämä raha valuu pois yleishyödyllisistä investoinneista yksityiselle sektorille, eli pankkien omistajille ja sijoittajille. Toinen ongelma rahajärjestelmän velkavetoisuudessa on hyvin tunnettu ongelma järjestelmän epävakaudesta. Kun taloudella menee huonosti (kuten yleensä menee) ja ihmiset ottavat velkaa varoen, koko korttitalo alkaa hajota, kun taloudelliset toimijat eivät voi maksaa toistensa velkaa pois.

Ympäristön näkökulmasta nykyisen rahajärjestelmän toiminta on kestämätön siksi, että rahasta perittävä korko luo kannustimen jatkuvaan talouden kasvattamiseen. Koska pankit ovat velkaa säästäjille, yksityiset velanottajat ja valtiot ovat velkaa pankeille, koko järjestelmää pyörittää käytännössä velkaantuminen. Kun velka maksetaan takaisin, raha häviää taloudesta ja se katoaa pankkien kirjanpidosta. Silloin kun velkaa taas myönnetään, talouteen tulee lisää rahaa. Koska tästä velasta kuitenkin täytyy maksaa pankeille korkoa, jota ei luoda velan antamisen hetkellä talouteen, tämä käytännössä tarkoittaa, että velkaa tulee syntyä kokoajan enemmän, että korot pystytään maksamaan takaisin. Talous siis kärsii eräänlaisesta kroonisesta rahan niukkuuesta (Väisänen 2015). Tällaisessa rahajärjestelmässä puheet ympäristön resurssien kuluttamisen vähentämisen välttämättömyydestä luonnon suojelemiseksi kaikuvat kuuroille korville, kun kaikki murehtivat oman velkataakansa maksamisesta takaisin. Mutta mikä on sitten vaihtoehto nykyiselle rahajärjestelmälle, joka aiheuttaa suurta epävarmuutta, eriarvoisuutta ja järjetöntä resurssien haaskausta?

Kun rahan luovat yksityiset liikepankit, rahan luontia ohjaavat voiton tavoittelu ja yritysten intressit. Mikäli rahan sen sijaan loisi demokraattinen valtio, rahan luontia ohjaisi todennäköisesti vahvemmin pyrkimys yhteiseen hyvään ja siksi Iivarisen mielestä rahanluontioikeus tulisi siirtää valtioille. Kuitenkin moni kavahtaa tätä ajatusta, koska aiheesta tulevat mieleen lähinnä totalitaaristen maiden surullisen kuuluisat hyperinflaatiot. Jotkut rahareformistit ovat esittäneet ratkaisuksi rahan luontioikeuden siirtämistä keskuspankeille, jotka olisivat ikään kuin puolipoliittisia. Omasta mielestäni tämä tuntuisi fiksuimmalta ratkaisulta, jonka yhteiskunnallisia vaikutuksia pitäisi tutkia lisää. Tämä on ehkä suurin kysymys mistä olen Iivarisen kanssa eri mieltä, sillä Iivarisesta rahajärjestelmä tulisi olla täysin demokraattisesti valittujen poliitikkojen käsissä. Itse pidän tätä ongelmallisena, sillä poliitikot ajattelevat aina myös tulevia vaaleja. Tällöin poliitikoilla on kannustin löysätä rahapolitiikkaa liian helposti, joka voisi lyhyellä tähtäimellä laskea reaalihintoja, jos yritykset eivät osaa ennakoida inflaatiota oikein, mutta pitkällä aikavälillä kaventaisi luottamusta rahaan, joka on koko rahainstituution toimintakyvyn edellytys. Täten mielestäni miettimisen arvoinen systeemi voisi olla,  että rahanluontioikeus olisi keskuspankilla, jonka valtio omistaisi ja jonka korkotulot menisivät valtiolle, mutta jota eivät johtaisi poliitikot, vaan eduskunnan valitsemat asiantuntijat.

Ville Iivarisen rahakirja on tärkeä ja hyvin kirjoitettu teos, mutta kirjan viimeinen kappale, jossa pohditaan ratkaisuja nykyiselle järjestelmälle jää kuitenkin hieman pintapuoliseksi. Uskon silti, että uuden rakentaminen alkaa aina sen tunnistamisesta mitä ongelmia nykyinen tapa hoitaa asioita pitää sisällään. Kun rahajärjestelmän ongelmat tunnetaan paremmin ihmisten keskuudessa, myös poliittinen paine järjestelmän muuttamiseksi eittämättä lisääntyy.

Huom. Itse kiinnostuin rahajärjestelmästä alun perin lukiessani tämän Lauri Väisäsen pro gradu -lopputyön, jonka lukemista suosittelen myös erittäin lämpimästi. 

Kirjan tiedot: Ville Iivarinen. 2015.  "Raha: Mitä se on ja mitä sen tulisi olla?" Kirjan voi tilata itselleen täältä!

Kuvat:  Pixabay ja viimeinen Julia Müller

Turkistrendi mietityttää

Viime vuosina ovat Helsingin katukuvassa yleistyneet erilaiset turkisasusteet erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Vaikka en haluaisi näyttää turkiksia kohtaan kokemaani puistatusta avoimesti, niin jos joku tulee lähelleni turkiksen tai sen näköisen kanssa, on minun aina tuijotettava vähintään sen verran, että osaan päättää onko kyseessä oikea turkki vaiko tekokuitu. Vaikka turkis sisältää ihan samanlaisia eettisiä ongelmia kuin vaikka lihan- tai maidon syöminen, on turkiksista tullut eräänlainen epäeettisen kuluttamisen symboli. Luettuani Helsingin Sanomissa 28.3 julkaistun artikkelin suomalaiselta kettutarhalta, jäin pohtimaan turkiskysymystä ja sitä miksi se on kaikesta eläimiin kohdistetusta hyväksikäytöstä se vastemielisin. Onko tämä perusteltu reaktio vaiko seuraus onnistuneesta kampanjoinnista turkiksia vastaan?

Osittain turkiksiin kohdistettu kritiikki johtuu varmasti siitä,  että turkki on niin silmiinpistävä esimerkiksi nahkakenkiin verrattuna, mikä ei tietenkään ole analyyttinen peruste tuomita juuri turkiksia. Nahka voidaan kuitenkin nähdä siinä mielessä turkista eettisempänä, että se on usein tuotettu elintarviketeollisuuden sivutuotteena (ei silti missään nimessä aina), kun taas turkis on yleensä pääasiallinen syy turkiseläinten hyväksikäyttöön. Turkisten kohdalla ei myöskään voi olla kyse siitä, etteikö kuluttaja olisi tiennyt, että turkki on peräisin eläimestä. Joskus tekonahka on niin samankaltaista aidon nahkan kanssa, ettei niitä tunnista toisistaan edes koskettamalla. Itse olen kuitenkin aina pystynyt erottamaan tekoturkin aidosta ilman tuotelappujen lukemista. Kolmannekseen turkikset ovat myös erittäin kalliita ja siksi niitä tyypillisesti kuluttavat ylemmät tuloluokat, jolla ilmiselvästi olisi varaa valita mitä kuluttaa.

Olen miettinyt, ovatko turkikset yleistyneet katukuvassa siksi, että kuluttajat suosivat tällä hetkellä luonnollisia raaka-aineita ja turkis mielletään sellaiseksi. Kyllähän metsästäjäkeräilijätkin muinaisessa Suomessa lämmittivät itseään turkeilla, mietin itsekseni. Tässä argumentissa on kuitenkin se ongelma, että maailma on nykyään hyvin erilainen turkistuotannon(kin) näkökulmasta, kuin entisaikaan. Turkiseläimet eivät ole yleensä saaneet elää vapaudessa, vaan erittäin kyseenalaisissa oloissa ihmisen hyödykkeenä. Vapaudessa eläneestä eläimestä tehdyn turkistuotteen voisin itse periaatteessa ostaa, jos kyseessä olisi runsaslukuinen laji, kuten vaikka citykani. Näin tuotetut turkit ovat kuitenkin eittämättä poikkeus.

Turkisten eduksi suhteessa liha- ja maitotuotteisiin voisi lukea sen, että päivittäisillä kulutusvalinnoilla on kaikista suurin vaikutus oman kulutuksen eettisyyteen. Jos syö lihaa ja käyttää maitotuotteita päivittäin vs. ostaa kerran vuodessa turkiksen, on jälkimmäinen eittämättä parempi vaihtoehto eettisestä näkökulmasta. Tästä huolimatta turkiksen osto saisi osakseen varmasti huomattavasti enemmän paheksuntaa, kuin lihan ja maidon kulutus. Turkiksia vastaan on tässä yhteydessä sen sijaan argumentti, että turkis on paljon helpompi jättää ostamatta kuin ryhtyä täysipäiväiseksi vegaaniksi.

Täten olen tullut turkismietinnöissäni lopputulokseen, ettei turkiksia kohtaan koettu paheksunta ole pelkästään tekopyhyyttä ja mielikuviin perustuvaa. Itse ostettu turkis viestii siitä, ettei kuluttaja ole valmis jättämään eettisistä syistä ostamatta edes turkista. Kuitenkin turkiksia kritisoidessa olisi hyvä tiedostaa ne monet eläinperäisiin tuotteisiin liittyvät ongelmat joita itse kuluttaa (siis jos sellaisia kuluttaa). Tehokkainta eläinoikeusvaikuttamista on aina omien kulutusvalintojen muokkaaminen eettisemmiksi. Menen tässä myös itseeni!

Oscar Wilde turkiksessaan...tai siis jonkun muun turkiksessa.

Tällaisia ajatuksia tästä arasta aiheesta Mailiksessa! 

Lähteet:

Animalia; nahka

Vegaaniliitto

Kuvat:

Pixabay

Suomi-kuvasta, suomalaisuudesta ja susista - hyvää Kalevalan päivää Mailiksesta

Tänään on Suomen kansalliseepoksen Kalevalan päivä. Siispä ajatukseni kulkivat aamulaten äärellä suomalaisuuteen ja mitä se itselleni tänä päivänä merkitsee. Lapsena ja nuorena suomalaisuus merkitsi minulle ensisijaisesti vaatimattomuutta, luonnonläheisyyttä, työteliäisyyttä ja turvallisuutta. Viime vuosina käsitykseni kotimaastani ja suomalaisuudesta ovat kuitenkin muuttuneet, eikä tämä johdu taloudellisesta lamasta tai maahanmuuton kasvusta. Omaa suomi-kuvaani on muokannut se, että tullessani vanhemmaksi olen huomannut että suomalaiset käyttäytyvät tiukan paikan tullen monesti samoin kuin  ihmiset muuallakin, vaikka joskus ajattelin, että korkeasti koulutettuna ja vakaana valtiona Suomi olisi aikaansa edellä...

Ei siitä ole kuin vuosi tai pari, kun Suomessa ihmeteltiin Kreikan haluttomuutta taloudellisiin leikkauksiin. Kreikkalaisten lukuisia saavutettuja etuja päiviteltiin ja vastuun ottoa peräänkuulutettiin. Vaikka nykyisessä rahajärjestelmässämme velkaantuminen on valtioille ja kotitalouksille luonnollista, en usko, että velkaantuminen johtuu vain rahajärjestelmästä, vaan myös vastuuttoman kuluttamisen kulttuurista, yltäkylläisyydestä ja ennen kaikkea maailmankaupan vapautumisesta. Velkaantuminen voi liittyä myös demokratiaan, sillä poliitikoilla vaikuttaa olevan insentiivi luvata aina vähän parempaa, kuin mikä olisi pitkällä aikavälillä kestävää. Saavutettuja etuja on vaikea leikata ääniä menettämättä, vaikka se olisi yhteiskunnan etu.

Käsitystäni suomalaisista metsäkansana, joka pukee jalkaansa mielummin kumpparit kuin korkkarit, puhuu paremmin puille kuin naapurille ja juoksee alasti avantoon hyväksyen itsensä osana luontoa on sekin muuttanut muotoaan. Olen ymmärtänyt, että mitä tulee ympäristön hyvinvointiin, Suomessa asioita ei aina osata hoitaa sen fiksummin kuin maailmallakaan. Mekin olemme alttiita houkutuksille, mitkä saavat ihmiset unohtamaan, että luonnosta olemme tulleet ja luontoon myös palaamme, niin kuin Mufasakin tiesi kertoa Leijonakuningas-elokuvassa (hah). Suomalaisuudeksi mieltämäni "aivan erityinen luontosuhde" on kokenut säröjä lähinnä neljän tapahtuman vuoksi. Ensin tuli Perussuomalaisten jytky vuonna 2011, jota seurasi uusi jytky vuonna 2015. Vaikka Persujen vaalivoitto johtui monesta muustakin tekijästä, kuin puolueen tavasta vähätellä ympäristöongelmia, olin silti yllättynyt, että Suomi äänesti sankoin joukoin puoluetta, joka on kaikista puolueista vähiten ilmastoystävällinen. Eivätkö ihmiset ole ymmärtäneet luonnon hätää?

Toinen särö käsitykseeni suomalaisista puhtaan luonnon puolustajina oli tietysti Talvivaara. Talvivaaran katastrofaalinen kaivoshanke on todistus siitä, että Suomessakin on voimakkaita mies- ja naispersoonia, jotka pystyvät ajamaan omaa etuaan yli yhteisen hyvän. Raha näyttää siis ratkaisevan yhä useammin Suomessakin ja tämä johtaa tyhmiin päätöksiin, jotka tulevat kalliiksi myöhemmin. Talvivaarasta jouduttiin maksamaan Suomessa heti, mutta esimerkiksi ilmastonmuutokseen puuttumattomuudesta todellisiksi maksumiehiksi tulevat vasta seuraavat sukupolvet. Silti solidaarinen yhteiskunta ottaisi huomioon myös pidemmän aikavälin kustannukset! Talvivaara elokuvasta kävi kuitenkin ilmi, että ympäristöstandardeja valvovat tahot ovat riippuvaisia yritysten rahoituksesta. Täten fiksumpi yhteiskunta tarvitsisi muutosta instituutioniden rakenteisiin aina rahajärjestelmästä alkaen. Yhteiskunnan toiminta ei saisi olla niin riippuvainen rahasta, jonka luovat yksityiset pankit! Tästä aiheesta tulossa lisää Mailiksessa lähiviikkoina seuraavan kirjaesittelyn puitteissa.

Viimeisin särö Suomi-kuvaani oli suden kannanhoidollinen metsästys, joka toteutettiin alkukeväästä. Prosessin seurauksena Suomessa on nyt 20 prosenttia vähemmän susia kuin viime elokuussa, koska itse kaatolupia myönnettiin 45, poronhoitoalueella tapettiin 10 sutta ja "häirikkösusia" ammuttiin 13, kirjoittaa Yle-uutiset. Suomi rikkoo näin toimiessaan todennäköisesti jo EU:n luontodirektiiviä, jossa susi luokitellaan uhanalaiseksi. Suomi ei ole petoeläimiä vainotessaan erilainen monien muiden huomattavasti köyhempien ja epävakaampien valtioiden kanssa, missä petoeläimet on salametsästetty uhanalaisiksi. Ainoa ero Suomen toiminnassa on siinä, että salametsästys päätettiin kitkeä tekemällä uhanalaisten eläinten metsästys täysin lailliseksi. Onko tämä suomalaisten ongelmanratkaisukyvyn taso tällä hetkellä?

Pitkälti näiden syiden takia suomalainen on omissa ajatuksissani nykyään ennemminkin keskiverto maailmankansalainen, joka tekee samat virheet kuin ihminen muuallakin. Ehkä tämä toiseuden kuvan murtuminen on silti hyvä juttu, jos kyse on laajemmasta mielikuvien muuttumisesta. Jos ihmiset mieltäisivät itsensä yhä enemmän osaksi ihmiskuntaa, eikä kansakuntaansa, globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, väestönkasvua ja sotia olisi helpompi ratkoa. Tästä huolimatta teemme varmaan vielä paljon virheitä, ennen kuin ihmiskunnan teot osoittavat meidän viisastuneen. 

Tällaista ajatuksen virtaa tänään! 

Hyvää Kalevalan päivää Mailiksesta. :)

Päivitetty 12.4.2016.

Päätös lahdata joka viides Suomessa elävä susi on käsittämätön

Viime kuussa aloitettiin noin 46 suden kannanhoidollinen metsästys, joka tarkoittaa, että viidesosa Suomen susista aiotaan kaataa. Moni ympäristöjärjestö pitää päätöstä perusteettomana ja aika käsittämättömältä se tuntuu minustakin. Siispä kävin eilen Luonto-Liiton susiryhmän kokouksessa kuuntelemassa susiaktivistien ajatuksia sudesta. Kokouksessa oli noin viisitoista osanottajaa, joista valtaosa oli keski-ikäisiä naisia ja moni tuli Helsingin ulkopuolelta. Kaikki olivat järkyttyneitä siitä, että Suomi on päättänyt tappaa näin monta sutta, vaikka kanta on pienempi kuin esimerkiksi saimaannorpan populaatio. Kannanhoidollista suden metsästystä vuonna 2016 voikin pitää eräänlaisena voittona susivihaajille ja salametsästäjille. Vaikka toki ymmärrän ettei susi ole eläimenä ongelmaton, en voi käsittää sitä, että asiaan puututtiin näin järein toimenpitein. Luonnonvaraiset eläimet eivät saisi näköjään aiheuttaa ihmisille mitään negatiivista, ettei niitä lähdettäisi sankoin joukoin poistamaan. Ehkä eläinten aiheuttamat haitat ovat ennemminkin tekosyy päästä metsästämään!

Kuva 1. Pixabay

Itse en henkilökohtaisesti koskaan ole ollut mukana metsästyksestä, kuten varmaan jo arvasittekin, mutta siitä huolimatta minulla oli pitkään metsästyksestä verrattaen positiivinen kuva. Ajattelin, että metsästäjät kunnioittavat luontoa ja ovat enemmän osa sitä kuin tällainen kaupunkilainen, joka harvoin viettää pitkiä aikoja luonnossa. Kuitenkin lukemani artikkelit susien kaadoista ovat murtaneet paljon tuota suhteellisen myönteistä käsitystäni suomalaisesta metsästyskulttuurista. Susikaatoja tehdään usein noin viidenkymmenen metsästäjän voimin, selviää Tunturisusi -nimisellä internet-sivustolla julkaistavista ajankohtaisista susiuutisista. Pelkäävät eläimet piiritetään lippusiimojen avulla pienelle alueelle, jonne jokin tai jotkin susilauman yksilöistä kaadetaan. Usein metsästys voi kestää tunteja, tai jopa päiviä. Mielestäni tällainen metsästys on aika kaukana kunniallisesta toiminnasta ja on oikeastaan aika naurettavaa. 

Mutta minkä vuoksi susia sitten niin paljon inhotaan, sillä eihän saimaannorppaakaan lähdetä into piukassa ampumaan? Luonto-Liiton susiaktivisti Suvi Kolun mukaan susivihan syyt vaihtelevat ympäri Suomea. Lapissa susista ei pidetä, koska ne kaatavat poroja, kun taas itä-Suomessa susia inhotaan, koska ne tappavat metsästyskoiria.  Myös pelot siitä, että susi voi olla uhka lapsille, on usein susikielteisyyden takana. Mutta onko susi todella tappava raakalainen, joka pistelee pienet lapset poskeensa kuten meinasi käydä Puna Hilkan tarinassa?

Kuva 2. Ake Halttunen.  Kuva 3. Pixabay

Wikipedidian artikkelin mukaan Pohjois-Amerikassa on 100 vuoden aikana raportoitu kymmenen ihmisen kuolleen suden hampaisiin, mikä kertoo noin 1 kuolleesta joka kymmenes vuosi. Suomessa ei puolestaan tiedetä suden tappaneen yhtään ihmistä 1800-luvun jälkeen, kerrotaan Luonto-Liiton nettisivuilla. Kuitenkin 1800-luvulla sudesta aiheutuvia kuolemia oli jonkin verran, mikä varmasti selittää ihmisen tuntemaa vihaa sutta kohtaan. Susipelossa tuntuu silti unohtuvan suhteellisuudentaju, ottaen huomioon, että pelkästään liikenteessä kuoli Suomessa vuonna 2013 kokonaista 258 ihmistä. Myös susiaktivisti Rick Lamplugh muistutti blogitekstissään, että yksin metsästysonnettomuuksissa kuoli kuuden vuoden pituisena ajanjaksona Yhdysvalloissa 265 henkilöä.  Lamplugh huomauttaakin aiheellisesti, että tästä huolimatta harva ihminen kampanjoi metsästyksen tai autoilun lopettamisen puolesta.

Onkin käsittämätöntä, että susipelko on päässyt Suomessa niin valloilleen, että päättäjät ja virkamiehet sallivat uhanalaisen eläimen suureen tappo-operaatioon. Luonto-Liiton kokouksessa sain kuulla tekijöistä, jotka ovat voineet olla myötävaikuttamassa tällaisten päätösten syntymistä. Susiryhmän aktiivijäsenet (joista ainakin yksi oli entinen metsästäjä) kertoivat, että osa susien kaatolupia myöntävän Suomen riistakeskuksen virkamiesten palkkarahoista tulee juuri kaatoluvista. Raha kietoutuu suden kohtaloon sitäkin kautta, että luonnonsuojelujärjestöjen mahdollisuudet suojella sutta pienin resurssein ovat rajalliset. Pelkkä valitus myönnetystä kaatoluvasta kustantaa 250 euroa. Usein valitusta ei kuitenkaan ehditä edes käsitellä ennen kuin susi on jo ennätetty kaatamaan. Suden suojeleminen on siis enemmän kuin haastavaa. 

Itse uskon vakaasti siihen, että jos ihmiset näkisivät miten kiehtova eläin susi on, pystyisimme arvostamaan sutta enemmän ja jonain päivänä elää sen kanssa rinnakkain ilman vihan tunnetta. Luonto-Liitto tekee jatkuvasti kouluvierailuja, jossa lapsille kerrotaan sudesta, mikä on erittäin tärkeää työtä. Varsinkin monet pikkupojat tulevat kuulemma silmät vilkkuen kysymään, kuinka heistäkin voisi tulla suden suojelijoita. Niin kauan kun susia Suomessa on, näiden lasten haave voi toteutua.

Kuva 4. Pixabay

Taas eläinasiaa Mailiksessa. Lähteeni löydät tekstiin lisätyistä linkeistä. :)

ps. Olen mukana auttamassa Luonto-Liiton Susiryhmää ravintolapäivässä, missä kerätään varoja sudensuojelulle Suomessa. Laitan tänne asiasta infoa tulevan kahden viikon aikana. Tarjolla tulee olemaan ainakin vegaanipizzaa ja meikäläisen leipomaa vegaanikakkua. 

Kuuntele huikea Suomessa äänitetty näyte susien ulvonnasta:

Susiääninäyte Kuhmosta

Katso video suden metsästäjistä:

Suden kaato

Lue lisää susista:

Tunturisusi.com

"A beautiful lie"

Thirty Seconds to Marsin kappale, "A beautiful lie", oli teini-ikäisenä yksi lempi kappaleistani. Laulun teon innoittajana bändillä oli ilmastonmuutos, mikä näkyy erityisesti biisin musiikkivideolla. Kappaleen kertosäe raikuu näin:

It's a beautiful lie

It's a perfect denial

Such a beautiful lie to believe in

So beautiful, beautiful it makes me

Lie...

Laulun sanat muistuivat mieleeni, kun luin metrossa Helsingin Sanomia viime viikon lauantaina 23.1. Päivän Hesarissa oli artikkeli "Länsi katsoo uusiutuviin, ja musta kulta hukkasi arvonsa -onko öljyn aika ohi?", jossa Barack Obama sekä Nesteen energia-asiantuntija Lauri Kärnä väittivät, että "kyllä talous voi kasvaa vaikka hiilidioksidipäästöt vähenisivät". He eivät kuitenkaan perustelleet väitettään muuten kuin uusiutuvan energian kulutuksen kasvulla teollisuusmaissa. Eniten minua harmittaa kuitenkin se, että artikkelissa sanottiin sellaista, mikä ei pidä paikkaansa; jutussa väitettiin, että "sittemmin on osoitettu, että maailmantalous voi kasvaa, vaikka päästöt eivät kasva." Tämä ei ole totta, minkä vahvistavat globaaleja hiilidioksidipäästöjä kuvaavat tilastot. Toisaalta myös artikkelissa haastatellun energia- ja teknologia-asiantuntijan Mark Millsin kommentti siitä, että globaali öljyn kulutus tulee kasvamaan vielä pitkään, oli artikkelissa julkaistun väitteen kanssa ristiriidassa. Se millainen hiilidioksidipäästöjen ja taloudellisen kasvun suhde tulevaisuudessa on, näyttäytyy siis yhä hyvin epävarmana. Toinen yhtä tärkeä epäselvyys koskee sitä, voidaanko ympäristön kuormitusta oleellisesti vähentää, samalla kun talous kasvaa. Ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja jo nyt yli kestävän tason usealla eri osa-alueella, vahvistaa WWF:n Living Planet Report 2014. Ympäristön kantokyvyn näkökulmasta pelkkä talouden ja luonnonvarojen kulutuksen irtikytkentä eivät siis riitä, vaan taloudellisen hyvän kasvattamiselle ja luonnonvarojen kulutukselle tarvitaan negatiivinen riippuvuus ainakin joiksikin vuosikymmeniksi tilanteen tasapainottamiseksi.

Talouskasvun ja ympäristön välistä suhdetta käsittelevän lehtijutun faktavirheet ja puutteellinen väitteiden argumentointi eivät sinänsä yllättäneet minua. Talouskasvun ongelmia käsittelevät kirjoitukset mediassa eivät tyypillisesti ole analyyttisia saatikka sitten informatiivisia! Sama pätee lähes poikkeuksetta taloustieteilijöiden lausuntoihin ympäristön ja talouskasvun välisestä suhteesta. Esimerkiksi taloustieteilijä Tuomas Malinen väitti blogissaan, että ympäristön tila on parantunut verrattuna 1900-luvun alkuun. Väitehän on aivan absurdi, minkä näkee lukuisista luonnontieteellisistä tutkimuksista, jotka mallintavat ympäristön tilaa laajasti, kuten mittaamalla hiilidioksidipäästöjen määrää tai biodiversiteetin tilaa.

Minullakaan ei luonnollisesti ole 100 prosentin varmaa vastausta annettavana kysymykselle; voiko talouskasvu olla jatkuvaa, ilman, että tuhoamme samalla ympäristömme. Kuitenkin sen voin varmuudella kertoa, ettei asia ole lainkaan niin yksinkertainen, kuin päättäjät ja taloustieteilijät lausunnoissaan mielellään antavat ymmärtää. Minkä tahansa ilmiön kasvu tarvitsee kokoajan absoluuttisesti enemmän kapasiteetin lisäämistä. Suomen bkt on tällä hektellä noin 205 miljardin kokoinen ja prosentin kasvu tarkoittaa 2,05 miljardin absoluuttista kasvua kansantalouden tuottamassa arvonlisässä. Matemaattisen lain mukaan vuosittaisen kasvun pysysessä vakiona, 70 vuoden kuluttua Suomen kansantalous on tuplannut kokonsa ja 1 prosentin kasvu tarkoittaisi vuonna 2086 siksi absoluuttisesti mitattuna 5 miljardia suurempaa bruttokansantuotetta. Jos samalla oletetaan, että Suomen käytettävissä olevat luonnonresurssit ovat vakio, luonnonvarojen ja kansantalouden koon välinen suhde lähestyy talouden kasvaessa nollaa ja olisi ajan mennessä äärettömiin käytännössä nolla. Tätähän jatkuvan kasvun ideologia pitää täysin mahdollisena! Kyseessä on kuitenkin ilmiselvä matemaattinen ristiriita, koska on aika mahdotonta, että bkt:hen ei sisältyisi luonnovaroja ollenkaan.

Varmasti jotkut taloustieteilijät aidosti uskovat (huom uskovat), että kasvu on mahdollista irtikytkeä absoluuttisesti niukoista resursseista. Kuitenkin, jos asiaa perusteltaessa turvautuu argumentteihin, mitkä eivät osoitetusti pidä paikkaansa, kyse on valehtelusta: tietoisesta tai tiedostamattomasta. Joidenkin ihmisten kohdalla tilanne taas voi olla sellainen, että kun jotakin toistetaan tarpeaksi paljon ja kun tämä toistelu tulee sellaisten ihmisten suusta ketkä voisi olettaa luotettavaksi lähteeksi, kuulija lakkaa kyseenalaistamasta asiaa  ja siitä tulee "a beautiful lie".

Katso kappaleen vaikuttava musiikkivideo YouTubesta:

A Beautiful Lie

Tämän postauksen loppuun sopii hyvin lainaus Henry David Thoreauta, jonka pitäisi mielestäni heijastella jokaisen tutkijan ja toimittajan arvomaailmaa;

Rather than love, than money, than fame, give me truth.

Vaikka kirjoitukseni perusteella moni varmaan leimaisi minut pessimistiksi, uskon silti, että ihmiskunta voi muuttaa talousjärjestelmänsä luontoa sekä hyvivnointia paremmin palvelevaksi. Voimme tehdä asioita fiksummin ja kasvattaa elintasoamme olemalla säästeliäämpiä. Kuitenkin se, ylläpitävätkö nämä toimet talouskasvua, ei mielestäni ole lainkaan itsestään selvää.

Ensi kerralla kirjoitan jostain rennommasta :)

Vastuullinen turisti ei ratsasta elefantilla

Turisti SEF:n ylläpitämässä norsujen turvakodissa. Kuva: Save Elephants Foundation. "Elephant Living in Sanctuary" -kirja.

Noin viisitoista vuotta sitten matkustin sukuni kanssa Intiassa ja menimme norsusafarille useissa eri kohteissa. Muistiini on piirtynyt vahvasti tilanne, jossa eräällä norsusafarilla eläimen otsa oli vahingoittunut sen omistajan, mahoutin, lyönneistä piikkikepillä. Mahout oli myös norsuretkellä ankara eläintä kohtaan ja löi sitä usein sen vaurioituneeseen päähän. 

Tämä muisto oli mielessäni, kun matkustimme joulukuussa Thaimaaseen. Norsu on Thaimaan kansalliseläin ja maassa elää noin 4000 norsua vankeudessa ja 2000 villiä elefanttia. Koska tykkään kovasti puuhastella eläinten kanssa, mieleni olisi kovasti tehnyt mennä Thaimaassakin norsusafarille.  Kuitenkin muisto Intian matkalta kalvoi mieltäni. Siispä kysyin Tjäreborgin oppaaltamme voiko vastuullinen turisti hypätä kevein mielin norsun selkään. Oppaamme vastasi, että valitettavasti norsuja kohdellaan usein turismibisneksessä kaltoin, eikä Tjäreborg enää tämän vuoksi tarjoa norsusafareita retkillään. Oppaan huomatessa kiinnostukseni norsuja kohtaan, hän kehotti minua ottamaan asian tiimoilta yhteyttä eläinaktivisti Henrik Enevoldseniin, joka tuntee norsuturismin reaaliteetit. Tartuin ideaan ja tapasin sekä haastattelin Enevoldsenia Thaimaan norsuista.

Enevoldsen on kotoisin Tanskan Tjäreborgista ja muutti Thaimaaseen 25 vuotta sitten.  Hän ihastui elefantteihin jo pienenä nähdessään niitä eläintarhoissa ja sirkusesityksissä. Elefantit näyttivät pienen pojan silmin niin valtavan suurilta ja niiden silmissä oli jotain inhimillistä. Enevoldsenin mukaan elefantti on hyvin älykäs ja sosiaalinen eläin, joka pystyy ilmaisemaan tunteitaan aina surusta onneen.

Thaimaassa Enevoldsen pääsi lähikontaktiin ihailemiensa eläinten kanssa työskennellessään vapaaehtoisena Save Elephants Foundation-järjestön ylläpitämässä elefanttien turvakodissa Chiang Maissa. Järjestö on voittoa tavoittelematon thaimaalainen organisaatio, joka pyrkii edistämään elefanttien hyvinvointia lukuisin eri tavoin. SEF muun muassa tarjoaa turvallisen ja luonnonmukaisen ympäristön norsuille, kuntouttaa elefantteja, kouluttaa mahouteja ja tarjoaa ekoturismipalveluita. Save Elephants Foundation pyrkii integroimaan toimintaansa paikallisyhteisöjä ja puuttumaan sitä kautta syihin, joiden vuoksi elefantteja hyväksikäytetään. Mutta mikä sitten tekee elefanttisafareista ja -sirkusesityksistä sen epäeettisempiä kuin vaikkapa hevosilla ratsastamisen tai rottakoripalloesitykset? Tähän kysymykseen halusin saada vastauksen Enevoldsenilta.

Ihmisen vahingoittama nuori elefantti. Kuva: Save Elephants Foundation. "Elephant Living in Sanctuary" -kirja.

Syitä elefanttiturismin julmuuteen on Enevoldsenin mukaan useita. Yksi isoista ongelmista ovat selkäongelmat, joita eläimille ajan myötä kehittyy ihmisten kantamisesta. Enevoldsen kertoo kuulleensa lukuisista tapauksista, joissa eläimen selkä on vahingoittunut liian suuren kuorman kantamisesta. "Vaikka elefantti näyttää voimakkaalta, sen selkä ei itse asiassa ole kovin vahva ja ennen pitkää elefanteille kehittyy selkävaivoja", Endevoldsen sanoo. Toinen ongelma elefanttiturismissa on se mitä eläimille tehdään ennen kuin ne alkavat esiintyä turisteille sirkusesityksissä tai kantamaan ihmisiä safareilla. Enevoldsenin mukaan elefantit käyvät läpi hyvin rankan rituaalin, jonka tarkoituksena on muuttaa elefantin villi luonne ihmistä tottelevaksi. Elefanttipoikasia kuulemma lyödään, pelotellaan tulella ja nälkiinnytetään. Enevoldsen kiistää joidenkin tahojen väitteet "moderneista" elefanttien koulutusmetodeista riittävinä elefanttien kouluttamiseksi ihmisten uskollisiksi palvelijoiksi. "Elefantille ei ole ollenkaan luontaista kantaa ihmistä, tehdä maalauksia kärsällään tai pyörittää hula-hula-vannetta", Enevoldsen sanoo. Kolmas merkittävä eettinen ongelmakohta elefanttiturismissa on tosiasia, että elefantit otetaan hyvin varhain niiden emoilta. Asiasta tekee entistä ikävämmän se, että osa poikasista on napattu luonnosta. Enevoldsenin mukaan elefantinpoikasen ja sen emon välinen side on erittäin vahva ja niin poikanen kuin sen emo kärsivät siitä, että poikanen erotetaan emostaan. Thaimaassa uhanalaisten elefanttien pyydystäminen on laitonta, mutta korruption vuoksi salapyytäjät voivat toisinaan ostaa viralliset paperit luonnosta pyydystetyille elefantinpoikasille.

Enevoldsenin pääasiallinen rooli SEF:ssä on rahoittaa kaltoin kohdeltujen elefanttien ostamista pois turismibisneksestä. Muun muassa Krabilla on vangittuna tällä hetkellä vain 15 kuukauden ikäinen elefantti, jonka vapauttamisesta Enevoldsen on tarjonnut 1 000 000 batia, mutta sen omistaja ei halua myydä eläintä. Eräs toinen elefantti, nimeltään Mee Sok, pelastettiin vastikään Krabilta kiitos turistien, jotka huomasivat elefanttisafarilla eläimen jalan olevan vahingoittunut. He ottivat yhteyttä Save Elephant Foundation järjestön perustajaan Sangduen "Lek" Chailertiin, joka matkusti Krabille tapaamaan elefanttia ja sen omistajaa. Omistaja ei aluksi suostunut myymään elefanttia, mutta pitkien suostuttelujen jälkeen osapuolet pääsivät sopimukseen 450 000 batista ja Mee Sok kuljetettiin vapaaehtoisten avustuksella Elephant National Parkiin. Mee Sokia kuulemma kuntoutetaan tällä hetkellä parhaiden elefanttispesialistien toimesta ja ajan myötä se on toivottavasti hyväkuntoinen ja pystyy elämään muiden elefanttien kanssa vapaana luonnonpuistossa.

Vaikka elefanttiturismi on yhä supersuosittua turistien keskuudessa, asiat menevät Enevoldsenin mukaan silti oikeaan suuntaan. Vuonna 1989 Thaimaa kielsi puiden kaatamisen, missä käytettiin ennen kantoapuna paljon elefantteja. Toisaalta monet juuri näistä elefanteista päätyivät turismibisnekseen. Vuonna 2013 Thaimaa kielsi norsunluun ostamisen ja myynnin, mikä oli tärkeä askel kohti luonnonvaraisten elefanttien parempaa suojelua.

Enevoldsen elefanttien turvakodissa. Kuva: Henrik Enevoldsen.

Kysyin Enevoldsenilta, mikä on suomalaiselle turistille paras tapa auttaa elefantteja. Hänen mielestään Thaimaan elefantit tarvitsevat ekoturismia, jossa käytetään eettisiä elefanttipalveluja, koska elefantteja on niin paljon, ettei niille kaikille ole tilaa elää luonnonvaraisissa metsissä. Kuitenkin elefanttisafarit ja sirkusesitykset pitäisi hänestä kieltää. Enevoldsenin suurin toive onkin, että mahdollisimman moni elefanttiyrittäjä kopioisi Save Elephants Foundationin mallin. SEF:n elfanttipuistoissa eläimellä ei voi ratsastaa ja emot hoitavat poikasensa itse, mutta eläimiä voi silittää ja niitä ruokitaan sekä kylvetetään yhdessä turistien kanssa. Emme päässeet matkallamme tällä kertaa käymään jollakin Thaimaan eettisistä elefanttifarmeista, koska ne olivat liian kaukanan Krabin provinssista, missä vietimme lomamme. Olikin ilo kuulla, että Endevorsenilla on tarkoitus perustaa oma elefanttipuisto Krabille lähitulevaisuudessa.

Kuten me kaikki tiedämme, elefantit ovat upeita ja älykkäitä eläimiä. Toivoisinkin, että mahdollisimman moni suomalainen osallistuisi elefanttien paremman tulevaisuuden rakentamiseen informoimalla omaa lähipiiriään elefanttiturismin varjopuolista ja tekemällä elefanttien hyvinvointia tukevia kulutusvalintoja matkustaessaan ulkomailla. Suomalaiset ovat Thaimaan Krabissa, jossa elefanttiturismia on erityisen paljon, ruotsalaisten jälkeen suurin turistiryhmä, joten meillä on myös mahdollisuus (ja velvollisuus) edistää parempaa elefanttien kohtelua.

Kuva: Save Elephants Foundation. "Elephant Living in Sanctuary" -kirja.

Katso video 15 kk vanhasta vangitusta elefantinpoikasesta:

Vangittu elefantinpoikanen Krabilla

Katso myös video vangitun elefantin vapauttamisesta elefanttipuistoon:

Mahout vapauttaa ystävänsä ketjuista lajitoverin luokse

Thaimaan eettisiä elefanttifarmeja:

Elephant Nature Park: Noin tunnin automatkan päässä Chiang Maista Pohjois Thaimaasta. Päivävisitti kustantaa noin 65 euroa. Buukkaa retkesi täältä.

Boon Lotts Elephant Sanctuary: Sukhotainin lähellä Pohjois Thaimaassa. Varattavissa ainoastaan yli yön vierailuja, joka maksaa kokonaisuudessaan noin 130 euroa ja sisältää kaikki matkaan liittyvät palvelut. Varaa reissusi hyvissä ajoin täältä.

Taas kerran tällaista eläimellistä menoa Mailiksessa <3

Aurinkoista tammikuun alkua!

Päivitetty: 10.01.2016

Hyvää ja onnellista uutta vuotta!

Ao Nangin rannalla joulukuun puolivälissä.

Uuden vuoden aatto on tänään ja jet lagistä huolimatta ajattelin mennä juhlistamaan sitä keskustaan. Tämä vuosi on ollut itselleni onnellinen. Olen vihdoin alkanut menestyä opinnoissani mikä on ollut kovan työn takana. Valmistuminen yliopistosta ei enää ole kovin kaukana ja olisi ihanaa saada todistus kouraan tänä keväänä.

Oma opiskelupolkuni taloustieteen laitoksella on ollut kivinen. Olin lapsena ja teini-ikäisenä melko laiska oppilas koulussa, joka kokeili paljon rajoja eikä halunnut juuri tehdä sitä mitä vanhemmat tai opettajat toivoivat. Täten luulen, että olen joutunut ottamaan muita kiinni yliopistolla ja oppinut vasta siellä opiskelemaan. Se, että olen kuitenkin päässyt suht hyvillä arvosanoilla monia tutkintoni loppuvaiheen kursseja läpi, on auttanut minua oivaltamaan, että kovalla työllä voi saavuttaa asioita, joihin luulee ettei pystyisi. Uskon itse siihen, että menestykseen vaikuttaa Suomen kaltaiessa maassa suurimmaksi osaksi motivaatio ja pitkäjänteisyys. Joillekin menestyminen voi olla helpompaa kuin toisille, jos läheisiltä saa paljon tukea ja jos on terve ja lahjakas, mutta veikkaan silti, että tärkeintä on kuitenkin juuri halu saavuttaa jotakin.  

Taloustiede on aika matemaattinen tutkinto ja lukiossa pitkän matematiikan opettajani kehoitti minua vaihtamaan lyhyen matematiikan ryhmään huonojen arvosanojen vuoksi. En suostunut ja lopulta kirjoitin pitkästä matematiikasta b:n, mikä oli ihan hyvä tulos, koska omassa lukiossani moni ei päässyt pitkän matematiikan yo-koetta läpi. Näin eräänä päivänä yliopistolla entisen matematiikan opettajani ja minun olisi niin tehnyt mieli mennä kertomaan hänelle, että olen paria kurssia ja gradua vaille valmis ekonomi. Uskon, että hän olisi ollut onnellinen puolestani, mutta saanut myös opetuksen, ettei kenenkään kehitysmahdollisuuksia kannata arvioida pelkkien arvosanojen perusteella.

Suomen näkökulmasta itselleni tästä vuodesta on jäänyt pääasiassa mieleen eduskuntavaalit, kesän monikulttuurisuuskeskustelu, sekä Sipilän hallituksen kilpailukykypaketti. Kun toissapäivänä palasin kahden viikon Thaimaan matkalta Suomeen ja avasin Helsingin Sanomat, huomasin, etteivät keskustelunaiheet kotimaassa juurikaan ole muuttuneet. Ne pyörivät edelleen hallituksen "pakkolakien" arvostelun, sekä maahanmuuton ympärillä. Thaimaassa pohdin paljon omaa kotimaatani, jossa on paljon syrjäytyneitä ja työttömiä, mutta kansainvälisesti mitattuna antelias sosiaaliturva. Thaimaassa en nähnyt kahden viikon aikana yhtään alkoholistia ja kaikki ihmiset näyttivät olevan töissä, eikä siellä ole kuulemma minkäänlaita sosiaaliturvajärjestelmää. Ulkopuolisesta tuntui, että Thaimassa on Suomea enemmän tekemisen meiniki ja todella moni ihminen toimi pienyrittäjänä. En väitä, että Thaimaassa ihmisillä menisi kaiken kaikkiaan paremmin kuin Suomessa. Thaimaalaisilla vaikutti olevan vähän vapaa-aikaa, sillä he olivat aina töissä. Silti Thaimaan kokemus vahvisti taas omaa käsitystäni siitä, että vastikkeeton raha vähentää ihmisten halua tehdä töitä. Mielestäni Thaimaalaiset pienyrittäjät vaikuttivat onnellisemmilta ja hyvinvoivemmilta, kuin Suomessa ne ihmiset, jotka ovat tipahtaneet köyhyysloukkuun. Mutta miten Suomen mallia pystytään uudistamaan paremmin ihmisiä työllistäväksi, kun suurissa uudistuksissa aina joku häviää valtaa tai rahaa?

Tämä mies myi rannalla maissia ja hedelmiä.

Noh, uskon kyllä, että suomalainen yhteiskunta uudistuu ajan kanssa ja toivottavasti se tapahtuu niin, että siitä hyötyvät kaikki, vaikkeivat ihmiset sitä heti niin kokisikaan. Toivottavasti uudistukset ovat myös sellaisia, että ne ottavat huomioon hyvinvoinnin monet ulottuvuudet; ympäristön hyvinvoinnin, ihmisten terveyden, sosiaaliset suhteet, tasa-arvon, vapaa-ajan ja materiaaliset tarpeet, Toivonkin seuraavalle vuodelle sitä, että Suomi menisi eteenpäin siten, että sellaisia uudistuksia vietäisiin läpi, jotka lisäävät työttömien kannustimia tehdä töitä, sekä laskevat työn hintaa, mikä lisää yritysten halua palkata työvoimaa. Toivon myös, että talouskasvun ja rahajärjestelmän rakenteista jo tänä vuonna käyty keskustelu viestimissä ja kansalaisjärjestöissä jatkuu vilkkaana.

Itse en ajatellut tehdä sen suurempia lupauksia uudelle vuodelle, kuin että aion yrittää elää enemmän hetkessä ja stressata vähemmän. Moniin asioihin kun ei voi pieni ihminen yksin vaikuttaa ja elämä on tässä ja nyt. Haluan ottaa sen vastaan sellaisena kuin se tulee ja nähdä asioissa aina ensin sen positiivisen puolen. 

Yhden konkreettisen uuden vuoden lupauksen aion kuitenkin tehdä. Lupaan, etten käytä enää kertakäyttöisiä kahvimukeja. Siispä ostin Ruohonjuuresta tämän ihanan ecoffee cup kestokahvimukin. Se on niin kivan näköinen, että tulen aina hyvälle tuulelle sitä katsoessani. Mukin voi aikanaan hävittää keittämällä sen kuumassa vedessä ja laittamalla pehmentyneen mukin bioroskikseen.

Oikein hyvää uutta vuotta Mailiksesta! <3

Racing Extinction - Venäläistä rulettia tulevaisuudella

Kuva: Aki Blomqvist, Viikin luonnonsuojelualue.

Viimeisen viikon aikana eri televisiokanavat ovat näyttäneet Louie Psihoyosin tuoretta dokumenttia "Racing Extinction", joka paljastaa miltä eläinlajien häviäminen numeroiden takana näyttää ja kuulostaa. Dokumentissa vieraillaan esimerkiksi Cornellin yliopiston bioakustisella äänivarastolla, mikä sisältää maailman kattavimman kokoelman nauhoituksia eri eläinlajien äänistä. Monien eläinten äänet eivät enää muualla soikkaan, sillä käynnissä oleva kuudes sukupuuttoaalto on vienyt lukuisia lajeja mukanaan ja tahti näyttää vain kiihtyvän.

Aiemmin historiassa on tapahtunut viisi sukupuuttoaaltoa, joiden syyt ovat vaihdelleet. Tutkijat uskovat, että dinosaurukset tappoi meteoriitin iskeytyminen maapalloon noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Sen sijaan planeetan historian suurimman joukkotuhon 245-300 miljoonaa vuotta sitten aiheutti todennäköisesti tulivuorten purkautuminen, mikä vapautti syvänmeren metaaniklatraattien metaanin ilmakehään. Metaanin hapettuminen hiilidioksidiksi ilmakehässä imi ilmasta happea, mikä suosi rikkibakteereja, joiden tuottama rikkivety myrkytti osaltaan ilmaa. Näin maa muuttui joksikin aikaa hyvin epäsuotuisaksi paikaksi elämälle. Racing Extinction - dokumentissa haastatellun tutkijan mukaan, kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen on ollut todennäköinen kaikkia sukupuuttoaaltoja yhdistävä tekijä.

Nyt käynnissä oleva ilmastonmuutos on antanut lisävauhtia ihmisen aiheuttamalle sukupuuttoaallolle. Esimerkiksi Suomessa keskilämpötila on noussut jo yli asteen ennen esiteollista aikaa, mutta ilmasto ei ole ainoa mikä kasvihuonepäästöjen vuoksi lämpenee. Myös merten kemiallinen koostumus muuttuu väistämättä ilmastonmuutoksen mukana. Kun päästämme hiilidioksidia ilmakehään, noin kolmasosa siitä päätyy meriin. Meri happamoituu hiilidioksidin vuoksi, mikä vahingoittaa meren ekosysteemejä. Dokumentissa näytetään kuvamateriaalia Galapakos-saaren läheltä, minkä vedet kuhisivat vielä 1960-luvulla koralleja ja elämää. Valokuvaaja Jerry Greenberg, otti ensimmäiset kuvat merenalaisista koralliriutoista 60-luvulla, mutta kun hän palasi sinne vuonna 1989, koko koralliriutta oli surkastunut. Ilmastonmuutos tappaa myös merten kasviplanktonia, mikä on iso ongelma myös ihmiselle, sillä plankton tuottaa happea planeetan ilmakehään.

Shawn Heiricks on yksi dokumenttielokuvassa esiintyvistä aktivisteista. Hän on tehnyt kovasti töitä uhanalaisten eläinten salametsästyksen vähentämiseksi kuvajournalisti Paul Hiltonin kanssa. Dokumentissa näytettiin, kun he vierailevat Indonesiassa pienessä kalastuskylässä, jossa ennen pyydettiin uhanalaisia paholaisrauskuja enemmän kuin missään muualla maailmassa. Paholaisrauskuja metsästetään niiden kidusten takia, koska kiinalaiset uskovat niiden parantavan esim syöpää. Sukupuuton partaalle metsästetyt rauskut rauhoitettiin vuonna 2013.

Krabin Phi Phi saarilla Thaimaassa oli esillä näitä hainhampaita. Myyjä pyysi etten kuvaisi.

Miehet näyttävät myös sydäntä särkevää vedenalaista videokuvaa ruosteviiksihaista, jonka evät oli leikattu pois. Hai yritti uida muttei pystynyt. Haineväkeitto on sekin suosittua Kiinassa ja vuosittain tapetaan kymmeniä miljoonia haikaloja Aasian markkinoille. Onkin vähintään hassua, että ihminen on tehnyt Tappjahai elokuvia.

Dokumentin viesti on, että sukupuuttoaalto on täydessä vauhdissa ja ilmastonmuutos uhkaa nopeuttaa sitä entisestään. Ilmastonmuutos muuttaa elinympäristöjä ja toisaalta lisää myös absoluuttista köyhyyttä. Esimerkiksi aavikoituminen vähentää lukuisten ihmisten toimeentulomahdollisuuksia, jolloin ainoa rahan lähde saattaa olla uhanalaisten eläinten metsästys. Kun Heinrics ja Hilton vierailivat paholaisrauskujen pyyntiä harjoittavassa kylässä, viranomaiset penäsivät miehiltä vaihtoehtoja paikallisille tienata toimeentulonsa. 

Minun on helppo ymmärtää, että absoluuttisessa köyhyydessä elävät ihmiset metsästävät uhanalaisia eläimiä. He ovat pahoinvoivien yhteiskuntien ja epäeettisen maailmantalouden uhreja siinä missä eläimetkin. Kuitenkin sitä minun on vaikeaa käsittää, että hyvinvointiyhteiskunnassa kuten Suomessa, ei täälläkään usein löydy riittävää tahtoa uhanalaisten eläinten suojelemiseksi. Noin 200 yksilön susipopulaatio on monelle ongelma (Susi on uhanalainen Suomessa), eikä verkkokalastuksesta norppavesillä tahdota luopua. Nämä yksilönoikeudet ajavat alituiseen kestävän kehityksen periaatteiden ohi ja todistaa, ettei täällä osata hoitaa asioita sen fiksummin kuin kehitysmaissakaan. 

Dokumentin "hätähuuto" biodiversiteetin häviämisen nopeuden vuoksi on linjassa WWF:n Living Planet Indexin kanssa, jonka mukaan 1960-luvun jälkeen LPI-indeksiluku on laskenut noin 50 prosenttia. Living Planet Indexiä varten mitataan yli 10 000 eläinpopulaation kokoa. lmastoneuvottelut Pariisissa ovat nyt täydessä höyryssä. Sopimus voi olla viimeinen mahdollisuus planeetan ekosysteemille ja ihmisille. Yksilöiden teot ovat tärkeitä, mutta ainoastaan sopimukset, jotka tapahtuvat makrotasolla, ovat riittävän tehokkaita näin mittavien ongelmien ratkaisemiseksi. Toisaalta ilmastonmuutoksen lisäksi pitäisi puhua paljon enemmän myös väestönkasvusta. Ihmispopulaatio on viisinkertaistunut sadan vuoden aikana.

 Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja salametsästys ovat kuitenkin kaikki asioita, joihin olisi mahdollista puuttua, jos ihminen on valmis muuttamaan arvojaan. Toissaviikolla joogaopettaja uni-sportilla lausui sanat, jotka ovat pyörineet ajoittain mielessäni siitä lähtien:

"Kun tulee vanhemmaksi ja ryppyiseksi, niin kuin minä, huomaa, että kaikki pinnallinen ja materiaalinen muuttuu vähemmän merkitykselliseksi, emmekä enää muista mitä tavaroita olemme joskus omistaneet, vaan muistamme sen, mitä olemme saaneet aikaiseksi tässä elämässä."

Kuva: Aki Blomqvist. Berliinin Eläintarha. 

Linkit:

Tsekkaa elokuvan traileri

Living Planet Report 2014

ps. Oli pakko tehdä vielä yksi blogi ennen joulua, vaikka luulin, etten ehtisi. :)