Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Nyky-yhteiskunta toimii kuin huumeaddikti

Ylen verkko- ja televisiouutiset uutisoivat 29.6.2017 Taloustutkimuksen tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa pyrittiin saamaan tietoa siitä miten tyytyväisiä suomalaiset ovat elintasoonsa. Tutkimuksen tulokset olivat häkellyttävän positiivisia, koska noin yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta vastasi olevansa ainakin melko tyytyväinen omaan elintasoonsa. Noin yksi kymmenestä oli tyytymätön elintasoonsa ja näiden ihmisten joukossa oli erityisesti työttömiä. Kyselyyn vastasi noin 1000 suomalaista.

Kyselytutkimuksen tulosta voi mielestäni pitää pelkästään positiivisena. Suomalaiset vaikuttavat olevan kykeneviä tyytymään siihen mitä heillä on, mikä tuntuu välillä olevan katoava ilmiö. Tietysti kehitysmaiden perspektiivistä gallup-tulosta voidaan pitää ymmärrettävänä. Onhan täällä materiaalisesti mitattuna asiat aika hyvin.

Kuitenkin Ylen toimittaja käänsi uutisen enemmänkin uhkakuvaksi, pohtimalla, onko Suomen talouskasvu vaarassa, kun täällä ollaan niin perhanan tyytyväisiä. Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen toteaakin, että "tulokset ovat jopa huolestuttavan hyviä". Kun valtaosa väestöstä on elintasoonsa tyytyväisiä, niin riittääkö meillä enää paukkuja tavoitella parempaa, Rahkonen pohtii. Ylen toimittaja ei kuitenkaan viitsinyt, älynnyt tai kokenut tärkeäksi käsitellä jutussaan kysymystä, tarvitaanko Suomessa ylipäätään enää kasvua, jos valtaosa kansasta on elintasoonsa tyytyväinen.

Tämä uutinen ja siitä kirjoittelu eivät voisi kuvata paremmin sitä millaisessa kasvuloukussa ihmiskunta elää. Kasvun tarkoitus ei enää ole edes taata ihmisille parempaa elämää, vaan se on pikemminkin välttämättömyys! Kaikesta mikä uhkaa kasvua, oli se sitten positiivista tai negatiivista, kauhistutaan. Kuitenkaan itse taloudelliseen kasvuun nojaavaa talousjärjestelmää tutkijat tai toimittajat harvoin osaavat kyseenalaistaa, tai edes ajatella yhteiskuntaa ilman taloudellista kasvua.

Kasvun loppuminen Suomen kaltaisessa maassa ei ole pelottavaa, vaan taloudellisen kasvun tavoittelu keinolla millä hyvänsä on itsessään uhka, ja tästä olenkin paasannut blogillani usein. Se, että yhteiskunta on täysin riippuvainen jatkuvasta BKT:n kasvusta johtaa herkästi tilanteeseen, jossa muista – pitkällä aikavälillä tärkeämmistä – yhteiskunnallisista päämääristä tulee toissijaisia. Nyky-yhteiskunta vaikuttaakin tällä hetkellä toimivan kuin huumeaddikti.

Huumeaddikti on käyttänyt huumetta jo niin kauan, ettei osaa edes kuvitella tulevansa toimeen ilman sitä, koska huumeista vieroittautuminen aiheuttaisi vaikeita vieroitusoireita. Täten huumeidenkäyttäjä katsoo helpoimmaksi keksiä erilaisia keinoja huumeannoksiensa hankkimiseksi, vaikka se joskus vaatisikin omien arvojen vastaista toimintaa.

Kuin huumeaddikti, esimerkiksi ympäristöä tuhotaan talouskasvun jatkuvuuden ylläpitämiseksi kokoajan, ja näin on toimittu jo pitkään. Talouskasvun ja ympäristön hyvinvoinnin välillä on negatiivinen korrelaatio, ja olen tutkinut aihetta omassa gradussani. Ihmiskunta tulee kohtaamaan suuria uhkia talouskasvuedellä-toimintatapansa vuoksi niin kauan kuin tätä toimintamallia ei muuteta. Huumekäyttäjän toive siitä, että huumeannosta voi ikuisesti kasvattaa ilman vakavia seurauksia, ei tule johtamaan muuta kuin ennenaikaiseen kuolemaan.

Tällaista pohdintaa tänään! Kriittistä yhteiskunnalista keskustelua tarvitaan aiheesta kipeästi.



tiistai 13. kesäkuuta 2017

Matkustaja Mosulista

Kuva Pixabay.
Tavallisesti päiväni ovat melko ennalta suunniteltuja, mutta joskus arki pääsee yllättämään, kuten eräänä kesäkuisena torstaina, jona olin suunnitellut viettäväni vapaapäivää. Aikeissani oli mennä erään sukulaisen luokse, käydä kiertelemässä kaupoissa ja viedä Lavi-koira pitkälle kävelylle. Toisin kuitenkin kävi. Kun olin matkalla sukulaiseni luokse, sain yllättäen tekstiviestin, jossa tarjottiin työvuoroa Kirkkonummelle kello kolmesta alkaen iltapäivällä. Oletin automaattisesti vuoron olevan vasta seuraavalle päivälle joten varasin vuoron. Pian sain kuitenkin tiedon, että vuoro alkaisi jo vajaan tunnin kuluttua. Täten jouduin hautaamaan alkuperäiset suunnitelmani ja suuntaamaan välittömästi Helsingin rautatieasemalle. Juna-asemalla tajusin, että minun pitäisi ostaa junalippu. Juna oli kuitenkin juuri lähdössä, enkä ehtinyt lippuautomaatille, mikä pisti jännittämään saisinko lippua ollenkaan ostettua. Minulla ei nimittäin ollut mobiililaitetta eikä käteistä, joten ainoa maksuvälineeni oli Visa Electron.

Sisällä junassa tajusin, että unohdin tarkastaa voiko kyseisessä vaunusta ylipäätään ostaa lippua (siis kuinka vaikeaa tämä voi olla). Vastapäätä minua istui kaksi muuta matkustajaa; suomalaisen näköinen keski-ikäinen nainen ja nuori maahanmuuttajataustainen mies. Päädyin kysymään naiselta pystyikö hänestä kyseisessä vaunussa ostamaan lippua. Keskustellessamme asiasta maahanmuuttajan näköinen nuori mies vastapäätä kysyi minulta englanniksi juttelimmeko lipuista. Ilmeisesti hän osasi hieman suomea tai sitten ymmärsi jotenkin elekielestä, että puhuimme matkalipuista. Kerroin hänelle, että olen huolestunut voisiko lippua kyseisestä vaunusta ostaa. Tähän hän totesi, että hänellä on ylimääräinen lippu Kirkkonummelle, jonka hän voi minulle antaa. Olin tietysti kiitollinen. Hän myös leimasi lippuni, koska en hölmönä edes tiennyt missä sen voi tehdä (avuton nainen hädässä :D). Istuessamme takaisin junan loosiin uteliaisuuteni tätä kanssamatkustajaa kohtaan heräsi. Kysyin mieheltä mistä hän on kotoisin. Olen kotoisin Irakin Mosulista mies vastasi. 


Irakin Mosul tuo mieleeni ensisijaisesti  ISIS-terroristijärjestön, pölyiset kadut ja luodinreidät töhrityissä betoniseinissä, itkevät vauvat naisten sylissä ja väsyneiden miesten kasvot. Näitä uutiskuvia olen monen muun suomalaisen tavoin seurannut jatkuvalla syötöllä televisiosta. Nyt Mosulin tilanne tuli hetkeksi hieman lähemmäksi minua. Aloimme keskustella miehen kanssa ja kävi ilmi, että hän työskenteli Irakissa toimittajana. Ilahduin tästä, koska toimittajan työ on jo pitkään ollut haaveeni ja olen aina innokas keskustelemaan alan ammattilaisten kanssa. Mies kertoi, ettei toimittajan työ Irakin Mosulissa ole monen paikallisen silmissä houkutteleva työ, koska se on erittäin vaarallista. Kuulemma lähes kaikki hänen irakilaiset toimittajaystävänsä on murhattu. Siksi hän katsoi parhaaksi paeta perheensä luota Eurooppaan.

Keskustelumme jatkui. Kerroin hänelle, että olen juuri valmistunut yliopistosta pääaineenani taloustiede, mutta monet alan työt eivät tunnu omalta. Tässä vaiheessa kanssamatkustajani alkoi hymyillä ja kertoi, että hänkin opiskeli taloustiedettä Irakissa, eikä myöskään kokenut tieteenalaa aivan omaksi jutukseen. Kuulemma Irakissa valtio voi päättää, mitä kukakin menee opiskelemaan ja hänet passitettiin lukemaan taloustiedettä. Mies kertoi, että hän haluaisi kovasti työskennellä toimittajana myös Suomessa, mutta on huolissaan oppiiko hän kielen ja onko alalla töitä.

Saadin matka Irakista Suomeen on ollut vaarallinen. Hän pakeni ensin Irakista sotaa käyvään Syyriaan, missä hän joutui toisinaan esittämään ISIS-terroristijärjestön tukijaa suojautuakseen ISIK:sen vainolta. Häntä yritettiin myös taivutella liittymään ISIS-terroristijärjestön riveihin. Kun Saad pakeni kolmen auton ryhmässä Syyriasta Turkkiin, jonon viimeinen auto pommitettiin maan tasalle ja kaikki autossa olleet siviilit kuolivat. Turkista hän pakeni Eurooppaan Välimeren yli kumiveneellä.

Kuva Pixabay.
Ennen kuin saavuimme Kirkkonummelle otin miehen nimen ylös, jotta voisin hyvittää hänelle jotenkin ilmaiseksi saamani lipun. Keskustelumme tuoksinnassa kävi ilmi, että Saad Assadista on kirjoittanut aiemmin myös ruotsinkielinen Yle. Saadin perhe asuu edelleen Irakin Mosulissa ja Saad on erittäin huolissaan perheensä turvallisuudesta. ISIS on kiduttanut Saadin perheenjäseniä, koska sai tietää, että perhe oli piilotellut Saadia. Saadin äiti on sydänsairas, mutta Irakin Mosulissa ei ole toimivaa terveydenhuoltoa tai edes postijärjestelmää, eikä äidille siksi voi lähettää lääkkeitä.  

Koen suunnatonta kunnioitusta Saadia kohtaan, joka kaikkien sodan kauhujen jälkeen jaksaa vielä yrittää uutta alkua Suomessa. Oli myös todella kasvattavaa tavata ihminen, jossa näkee niin paljon itseään, mutta kuka on läpikäynyt meidän aikamme suurimmat humanitääriset kriisit. Kun uutisissa seuraavan kerran puhutaan sodankäynnistä Irakin Mosulissa, sodan jaloissa kärsivät siviilit eivät ole minulle enää kasvottomia.

Haastattelin Saad Almoslyä Helsingin Itäkeskuksessa.

Suomen Punaisella Ristillä on lahjoituskeräys Irakin Mosulin siviilien auttamiseksi. Rahalahjoituksen voi antaa tästä linkistä: Irakin apua tarvitsevat

Rauhaisaa viikon jatkoa!

Toivottavasti se aurinko sieltä taas pilkistäisi.