Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

torstai 30. tammikuuta 2014

Kummilapseni Chepkener

Viime kesänä katselin usein World vision -järjestön mainoksia metrossa ja rupesin harkitsemaan kummiksi ryhtymistä. Olen mielelläni mukana vapaaehtoistoiminnassa, mutta täytyy myöntää, että itselleni on kertynyt hyväntekeväisyysjärjestöistä niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia. Esimerkiksi yksi järjestö, jolle toimin kuukausilahjoittana, soitti minulle puolen vuoden välein ja pyysi korottamaan avustussummaa. Itselläni meni sen takia fiilis koko juttuun ja päätin lopettaa lahjoitusten antamisen kyseiselle taholle. Kukkarooni tuli tämän myötä sopiva lovi lahjoitettavaksi jollekin toiselle järjestölle.

 Syksyllä päätin vihdoin tarttua tuumasta toimeen ja menin World Visionin nettisivuile (http://lahjoita.worldvision.fi/kummiksi/) tutustumaan tarkemmin kummitoimintaan. Havaitsin, että omaa kummikohdetta on mahdollista tukea 27 € - 45 € kuukaudessa. Rahat eivät mene suoraan  kummilapselle, vaan ne suunnataan koko yhteisön kehittämiseen. Halutessaan voi kirjoittaa lapselle, mutta sitä kummina oleminen ei edellytä.

Oma kummilapseni Chepkener on 9-vuotias tyttö ja hän on kotoisin Keniasta. Nyt puolen vuoden aikana olen saanut kummilapseltani kaksi kirjettä ja joulukortin. Ensimmäisessä kirjeessä oli Chepkenerin piirroksia ja World Visionin yhteyshenkilö kirjoitti, että tällä on neljä sisarta sekä yksi veli. Chepkenerin vanhemmat ovat pienviljeliöitä ja heillä on kotieläiminä vuohia, sekä kissa ja koira.

Lähetimme Chepkenerille poikaysäväni kanssa piirrosvihkon ja paketin värikyniä. Muutama kuukausi lähetyksestä saimme kiitoskirjeen, jonka välissä oli valokuva Chepkenristä tavaroiden kanssa. Kirjeessä yhteyshenkilö kertoi, että Chepkener haluaa aikuisena opettajaksi niin kuin allekirjoittanutkin =D Chepkener pitää kuulemma myös vihreästä väristä, mutta on oikeakätinen kun itse taas olen vasenkätinen. Jokatapauksessa yhtäläisyyksiä väliltämme siis löytyy tuhansien kilometrien välimatkasta huolimatta.

Olen tosiaan ollut tosi iloinen siitä, että World Vision- kummius on toiminut niin kuin luvattiin. Kirjeeni ovat menneet perille ja olen saanut kuulla säännöllisesti Chepkenerin kuulumisia =) Pidän itse juuri sellaisesta avustustoiminnasta mihin voi antaa muutakin kuin rahaa - esimerkiksi oman työpanoksensa. Tiedän, että myös Suomen Punaisella Ristillä on paljon kivaa toimintaa, mihin voi osallistua maksamalla pelkän jäsenmaksun. Punainen Risti järjestää esimerkiksi kesäkursseja yksinäisille nuorille, ystävätoimintaa vanhuksille ja läksyhelppiryhmiä maahanmuuttajalapsille. Punaiselta Ristiltä löytyy siis varmasti mielekästä tekemistä jokaiselle, joka haluaa olla mukana yhteisöllisessä toiminnassa =) Voin luvata, että vapaaehtoistoiminnan parissa törmää arjen sankareihin. Olin kerran eräässä vanhuksille järjestetyssä virkistystapahtumassa mukana, joka toteutettiin Töölön Kivelän sairaalassa. Tutustuin siellä erääseen naiseen, joka kertoi olevansa työkyvyttömyyseläkkeellä syömishäiriön takia. Hän oli kuitenkin ryhtynyt auttamaan täysipäiväisesti vanhuksia sairaalassa. Tämä nainen siis pitää seuraa sairaalan asukkaille viitenä päivänä viikossa! Vuoden kuluttua tapaamisesta menin saman tempauksen merkeissä taas käymään Kivelän vanhainkodissa ja kyseinen nainen oli paikalla edelleen :) Hän näytti onnelliselta keskustellessaan vanhusten kanssa ja auttaessaan heitä.

Mietin parhaillaan mitä lähettäisin seuraavassa kirjeessäni Chepkenerille. Tahtoisin lähettää jonkun pelin, mitä hän voisi pelata sisarustensa kanssa. Täytyy varmaan käydä katselemassa, josko kaupasta löytyisi jokin pieni peli, joka olisi helppo omaksua myös eri kulttuurista tulevalle. Myös joku ulkoilmalelu voisi olla hauska... tai maailmankartta =) Kummeille järjestetään World visionin toimesta myös matkoja, missä pääsee tapaamaan omaa kummilastaan! Ehkä vielä jonain päivänä...

maanantai 27. tammikuuta 2014

Unelmieni yhteiskunta

Edellisessä yhteiskuntaa käsittelevässä blogikirjoituksessani kyseenalaistin jatkuvan kasvun välttämättömyyden. Tämän viikkoisessa kirjoituksessani ajattelin jatkaa aihetta kertomalla millaisena sellainen yhteiskunta haavekuvissani näyttäytyy, missä ei tavoitella ikuista kasvua.

Unelmieni yhteiskunnassa on paljon samoja piirteitä kuin siinä missä nyt elän. Tässä yhteiskunnassa vallitsee sananvapaus ja demokratia. Tosin demokraattista järjestelmää on kehitetty niin, että yksi hallitus istuu aina kymmenen vuotta kerrallaan. Tämä johtuu siitä, että pidemmällä virkakaudella poliitikot uskaltavat tehdä enemmän ratkaisuja, mitkä hyödyttävät ihmisiä pitkällä aikavälillä. Toki tämäkin hallitus voidaan kaataa kesken kauden, mutta lähtökohtaisesti virkakausi olisi siis pidempi kuin mitä se tällä hetkellä on.

Tässä haaveyhteiskunnassa vallitsee myös markkinatalous, mutta taloutta kehitetään erilaiselta arvopohjalta käsin kuin nyt. Talouskehityksen tavoitteena ei ole saada yhteiskunnalle määrällisesti enemmän kulutettavaa, vaan laadukkaampia ja ekologisempia tuotteita. Tässä yhteiskunnassa talouskasvusta ajateltaisiin kenties tähän tapaan: tiettyyn pisteeseen asti kasvu oli tarpeen ja hyvä asia, mutta jossain vaiheessa jokainen yhteiskunta tässä rajallisten resurssien todellisuudessa saavuttaa pisteen, jonka jälkeen lisäkasvu ennemminkin vähentää hyvinvointia eikä lisää sitä. Tämä johtuu siitä, että kasvu tuo mukanaan ulkoisvaikutuksia kuten ympäristöongelmia ja kiireen tuntua.

 Kuvaamani ei kasvuvetoinen talous heilahtelee kuten tavallinenkin markkinatalous, mutta vähemmän. Usein käy niin, että tässä unelmataloudessa kehitetään vaikkapa joku huippuhyvä teknologia, millä voidaan tuottaa esimerkiksi enemmän viljaa pienemmällä peltoalalla. Pian koko maailma tahtoo hyödyntää kyseistä teknologiaa ja unelmayhteiskunan talous kasvaa. Jossain vaiheessa kasvu saattaa kuitenkin pysähtyä, mutta siitä ei hätäännytä vaan muistetaan, ettei kasvu ole yhtä kuin hyvinvointi. Haaveitteni yhteiskunnassa vallitsee siis pohjoismainen hyvinvointimalli, mutta suurin ero nykyiseen on siinä, että jatkuvan talouskasvun tavoitteesta on luovuttu niin yksilöiden kuin yhteiskunnallisten päättäjien tasolla. Suurin muutos entiseen on tapahtunut kulttuurissa. Kulutuskulttuuri on vaihtunut monipuolisen hyvinvoinnin tavoittelun kulttuuriksi, jossa kerskakulutusta vieroksutaan. Näiden asioiden sijaan ihmissuhteet, harrastukset, luonnossa liikkuminen ja vapaa-aika ovat muodostuneet entistä tärkeämmiksi hyvinvoinnin rakennuspalikoiksi.

Unelmieni yhteiskunnassa yksilö ymmärtää vapaan markkinatalouden tuoman vastuun. Hän on valveutunut kuluttaja, joka pyrkii valitsemaan kaupassa tuotteita, mitkä sisältävät mahdollisimman vähän pakkausmateriaalia. Hän ostaa harkitusti ja luopuu sellaisesta kulutuksesta, mikä ei ole hänelle erityisen tärkeää, mutta kaikesta "turhasta" kulutuksesta ei haaveitteni yhteiskunnassakaan tarvitse luopua. Tämä vastuullinen kuluttaja syö lihaa vain harvoin ja yhteiskunnassa on olemassa luotettava tuotantoeläinten hyvinvoinnin takaava sertifiointijärjestelmä. Koulussa lapsille opetetaan ekologisten valintojen tekemistä kaupassa. Tuotteiden kylkeen on kaloritaulukon viereen ilmestynyt myös ns. hyödykkeen ekologisen kaaren paljastava taulukko, missä on eritelty kuinka ympäristöystävällinen hyödyke on kyseessä (mikä on hiilijalanjälki, paljonko kuljetuksiin meni bensaa yhtä tuotetta kohti, onko pakkausmateriaali ympäristöystävällistä). Jokaisessa hyödykkeessä voisi olla vaikkapa hymiö sen mukaan kuinka luontoystävällinen tuote on kyseessä, niin että kuluttajan olisi helppoa tarkastaa tuotteen ympäristöystävällisyys.

Ihmisten arvot nollakasvun yhteiskunnassa ovat monin tavoin samanlaiset kuin ne nykyäänkin ovat: perhe ja ystävät ovat tärkeitä. Näiden arvojen rinnalle on tullut luonto. Ihmiset arvostavat ja kunnioittavat luontoa, eivätkä luule olevansa siitä irrallisia, vaan haluavat elää sen kanssa tasapainossa. Luonnosta haetaan rauhaa ja hiljentymistä vaikeissa elämäntilanteissa.

Unelmieni yhteiskunnassa on myös tuloeroja. Tämä johtuu siitä, että tulojen tasapäistäminen vähentää innovatiivisuutta. On myös selvää, etteivät preferenssimme ole samanlaisia ja ahkerasta työstä tulee palkita sen mukaisesti. Tuloerojen ei kuitenkaan anneta revähtää suuriksi ja siksi myös tässä yhteiskunnassa olisi progressiivinen verotus. Myös koulutukseen panostettaisiin samalla tavalla, kuin tälläkin hetkellä. Koulutus ei ole muuttunut maksulliseksi ja valmennuskurssit korkeakouluihin on kielletty, koska ne asettavat kalliin hintansa tähden hakijat eriarvoiseen asemaan.

Ihmisten tekemä kokonaistyöaika on tässä yhteiskunnassa joustavampi, kuin mitä se tänä päivänä on eikä haaveyhteiskunnassani ei ole mitään 37 tunnin standardia. Näin työmaailma ottaa paremmin huomioon ihmisten eritasoiset voimavarat ja mahdollistaa myös voimavaroiltaan heikompien ihmisten siirtymisen työvoiman piiriin. Haaveyhteiskunnassani työnteko on siis tasaisemmin jakautunut ihmisten kesken kuin tänä päivänä. Keskimäärin ihmiset tekevät kuitenkin tässä yhteiskunnassa vähemmän töitä kuin nyt.

Sosiaalisella medialla on oma paikkansa unelmieni yhteiskunnassa, koska se parantaa yhteisöjen ja yksilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa ja välittää tietoa. Yhteiskunnallista vuoropuhelua yritetään lisätä myös valtion keskustassa ylläpitämillä kahviloilla, missä järjestetään avoimia keskustelutilaisuuksia eri talojen toimesta - vähän niin kuin Helsingin yliopiston uudessa Gaudeamuksen-kirjastokahvilassa.

Unelmieni yhteiskunnassa talouden tuottavuutta siis suunnataan enemmänkin ihmisten vapaa-ajan lisäämiseen ja luonnon säästeliäämpään käyttöön. Taloutta kehitetään ympäristön ehdoilla ja jatkuvan kasvun tavoite on menneen talven lumia, koska se havaittiin ekologisesti ja inhimillisesti kestämättömäksi.

Kerro millaisesta yhteiskunnasta sinä haaveilet? Onko se sellainen kuin Suomi nyt on, vai olisiko joku asia toisin, jos sinä saisit päättää? =)

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pari sanaa talouskasvusta

Ajattelin tällä viikolla kirjoittaa yhteiskuntakriittisen blogikirjoituksen. Tämä pienenä varoituksen sanana :D

En muista, koska viimeeksi olisin avannut päivän lehden ilman, että kurjaa taloustilannetta surkuteltaisiin jo ensimmäisellä aukeamalla. "Miten Suomi saadaan takaisin kasvu-uralle", "mistä uusi Nokia", "miten voimme kilpailla Aasialaisten kanssa tuottavuudessa".

Ymmärrän huolen taantumasta, mutta mielestäni nämä kysymykset eivät ole niitä, mitä länsimaiden pitäisi tällä hetkellä ensisijaisesti pohtia. Koen vahvavasti, että kasvuajattelusta on tullut ikään kuin eräänlainen uskonto. Tätä uskontoa palvotaan tarkastelemalla suurennuslasilla talouskehitystä, pörssikursseja ja vertailemalla oman maan kasvulukuja muiden lukemiin. Lehdet kirjoittavat näyttäviä kirjoituksia, aina kun talouskasvusta tehdään uusia ennusteita. Vaikka talouskasvu on jatkuvasti puheenaiheena, mennään siitä keskusteltaessa tuskin koskaan pintaa syvemmälle.  Kun kysyin taloustieteilijä Bengt Holmstörmiltä, mitä Suomen kaltaiselle yhteiskunnalle tapahtuisi, jos talous jäisi staattiselle tasolle, hän vastasi nöyrästi ettei osaa vastata kysymykseeni. Yhteiskunnassamme ajatelallaan laajalti, että kasvu on aivan välttämätöntä, mutta jos edes taloustieteilijä ei osaa tätä välttämättömyyttä perustella, kertoo se minusta siitä, että talouskasvusta on tullut yksi nykypäivän vahvimipia diskursseja (puhetapoja). Monet poliittiset ratkaisut tehdään talouskasvun kiihdyttämiseksi ja maailma pyörii tämän tavoitteen ympärillä. On vaarallista, että tästä huolimatta jatkuvan kasvun tarpeellisuudesta käydään niin vähän kriittistä keskustelua!

Onko talouskasvu ainoa tapa elää markkinataloudessa ja kaatuuko koko kapitalismi ilman talouskasvua? Onko jatkuva kasvu edes mahdollista? Onko olemassa kasvua, joka ei ympäristöä tuhoaisi?  Tarvitsevatko jo valmiiksi rikkaat maat todella kasvua? Näistä aiheista kaipaisin ainakin itse monipuolista keskustelua. Myös erittäin keskeinen talouskasvua koskeva kysysmys mielestäni on, että onko jatkuva talouskasvu ihmisen onnellisuutta lisäävä tekijä edes kuvitteellisessa maailmassa, missä ei ole rajalliset luonnovarat. Tämä liittyy siihen mistä kirjoitin toissa kerralla. Kun ihmisellä on hirveästi tarpeita – joita uudet hyödykkeet synnyttävät – kasautuu ihmisen arkeen enemmän ja enemmän kuormitusta, mikä voi aiheuttaa kiireen ja stressin tunnetta. Toisin sanoen tavara-tarvemaailmassa voi rentoutuminen olla hankalaa. Taloustieteessä ajatellaan, että näin käy ainakin yhden hyödykkeen kohdalla. Kun ihminen saa jotakin hyödykettä enemmän, alkaa hänen hyöytynsä yhtä yksikköä kohden vähentyä. Miksei tämä teoria pätisi kokonaishyödykemäärän tasolla?

Uusklassisen talousajattelun mukaan, tarjonnan vähentyessä markkinahinta nousee, mutta onko esimerkiksi puhdas ilma hinnoiteltavissa? Erään hyvään ystäväni sanoin markkintalousajattelu on ihan ok niin kauan kun muistamme, että loppujen lopuksi emme ole riippuvaisia kansantaloudesta, vaan luonnon resursseista, kuten puhtaasta ilmasta, vedestä ja hedelmällisestä peltomaasta.

Talous-suhdanteista huolehtiminen vähentyy varmasti siinä vaiheessa, kun myös meidän länsimaalaisten on kohdattava suuremmat huolet silmästä silmään. Jos ruokapula iskee myös maailman vauraimpiin, ilma on saastunutta ja puhdas vesi ei riitä täälläkään, alkaa talouskasvu näyttää varmasti toissijaiselta ongelmalta (vaikka näin pitäisi mielestäni olla jo nyt). Ihminen palaa luonnon armoille. Järjestelmämme on kestämättömällä pohjalla, tämän sentään monet myöntävät! Miksi tähän ei reagoida kovemmin? Mikä olisi tärkeämpää kuin taata telinolosuhteet itsellemme ja muille maailman asukkaille? Paljon asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että muuta ratkaisua ei tähän dilemmaan ole, kuin luopua jatkuvasta talouskasvusta. Kaikki muut tavat, kuten vihreän teknologian kehittäminen on hyödytöntä, jos ihmiskunnan ja olemassa olevien resurssien välistä epäsuhtaa ei saada tasapainotettua. Kehitysmailla on oikeus ja todellinen tarve kasvattaa talouttaan. Jotta tämä olisi heille mahdollista tulee länsimaiden vähentää omaa kulutustaan. Vastavuoroisesti kehitysmaiden pitäsi kiinnittää huomiota väestönkasvuun. Maailma lähtee uudelle kurssille, jos länsimaat ja kolmas maailma myöntävät omat ongelmansa ja ryhtyvät toimiin!

Uskon itse siihen, että paras talousjärjestelmä on hallittu markkinatalous, mutta ihmisten täytyy muuttaa arvomaailmaansa siten, että taloutta kehitetään täysin ympäristön ehdoilla, sillä luonnon resursseista olemme aina loppujen lopuksi riippuvaisia vaikka kuinka haluaisimme teknologialla itsemme tästä tosiasiasta vapauttaa. Hyvä alku tälle mielestäni olisi, että talouskasvun välttämättömyyttä pohdittaisiin monipuolisemmin yhteiskunnallisten vaikuttajien tasolla. Nyt tarvitaan ns. keskustelun herättelijöitä, jotka saavat ihmiset kyseenalaistamaan asiaa, mikä on tarjoiltu heille valmiina. Taloudellinen tuottavuus voi lisääntyä, mutta kulutuksen ei pidä enää kasvaa globaalilla tasolla!

Tämä blogiteksti oli aiheena aavistuksen masentava, mutta mielestäni niin tärkeä, että halusin siitä silti kirjoittaa =)




sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Pisara meressä?



Istuin muutama kuukausi sitten entisten työkavereitteni kanssa iltaa eräässä keskustan baarissa ja keskustelu kestävästä kulutuksesta kävi kuumana. Aihe sai alkunsa siitä, kun iloitsin Punnitse ja säästä - kauppaketjun rantautuneen Helsinkiin. Kyseisessä liikkeessä voi itse punnita elintarvikkeensa ja näin tuottaa vähemmän jätettä. Toinen työkavereistani oli asiasta yhtä innoissaan kuin minä, toinen taas katsoi minuun vakavasti ja sanoi: ”loppujen lopuksi kaikki tommonen on kuin pelkkä pisara meressä.” Tämä heitto toi mieleeni entisen lukioni abijuhlan, missä palkittiin koulun näkyvimmät persoonat. En muista palkituista henkilöistä enää kuin yhden. Hän sai diplomin ympäristöhippihabituksestaan. Kyseinen oppilas oli vegaani ja kulki koulussa kirpparihenkisissä vaatteissa. Muistan elävästi  biisin, joka soi taustalla tytön noutaessa lavalta ”kunniamainintansa”. Linkin Parkin In the end- kappaleen kertosäkeen sanat ”in the end it doesn’t even matter” tuovat yhä mieleeni muiston kyseisestä tilanteesta.

Pohdin baari-illan jälkeen kotona omia kulutustottumuksiani ja niiden merkitystä. Tulin siihen lopputulokseen, että ”eihän tolla ole mitään väliä” asenne on juuri se, minkä verukkeella voimme antaa itsellemme luvan jatkaa entiseen tapaan. Tällä tavalla ajattelevilta ihmisiltä tahdonkin kysyä, että millä sitten on väliä? Jos yksittäisen ihmisen valinnoilla ei ole, niin onko kymmenen ihmisen valinnalla, entä sadan ihmisen? Se tosiasia, että elämme nykyhetkeä, jota luonnehtii valinnanvapaus, johtaa siihen, että modernilla suomalaisella on historian valossa todella paljon valtaa. Maailmasta ei löydy montaakaan asiaa, jota ei voisi jossain muodossa ostaa. Olisi hienoa, jos esimerkiksi poliitikot tekisivät ympäristöä säästävät valinnat puolestamme. Toisaalta melkein kaikki kulutus on jostain näkökulmasta epäeettistä, joten ainoa varmasti luontoa säästävä valinta on säästeliäs elämäntapa! Muutos kulutustottumuksissamme on väistämättä edessä, ja kaupat joilla on hyviä ideoita miten kuluttaa ympäristöystävällisemmin ovat todennäköisesti osa suurempaa muutosta kohti eettisempää arkea.

Suosittelen käymään kyseisessä kaupassa. Sieltä voi ostaa mitä herkullisimpia kuivahedelmiä, pähkinöitä, myslejä, ekologisia pesuaineita ja tavallisesta poikkeavampia elintarvikkeita, kuten spelttijauhoja. Puninitse ja säästä – kauppa ei ole kilohinnoiltaan erityisen edullinen, mutta siellä voi tarvittaessa ostaa pienempiä määriä ja sitä kautta säästää rahaa ja ympäristöä.


Rattoisaa sunnuntaita =)

tiistai 14. tammikuuta 2014

Teestä on moneksi

Sanonta, että arjen onni koostuu pienistä asioista on mielestäni niin totta.  Yksi tärkeimmistä päivittäisistä onnen hetkistäni on, kun nautin teekupposeni.  Pidän isoista teemukeista ja itselläni on yksi lahjaksi saatu luottomuki, josta juomani aina nautin! Suosin haudutettua teetä huomattavasti pussiteetä täyteläisemmän makunsa takia. Ennen join aina mustia laatuja, mutta viime aikoina olen tykästynyt myös vihreään teehen.

Teen juonnissa mahtavinta mielestäni on se, ettei sitä voi tehdä kiireessä. Mikäli teetä yrittää hörppiä nopeasti, sen hienous katoaa välittömästi. Ainakin minulle se on juoma, joka kuuluu levollisiin hetkiin ja auttaa rentoutumisessa. Teen yksi suurimpia etuja on mielestäni se, että makuja ja laatuja löytyy niin monenlaisia, että jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki . On rooibos teetä kofeiinia kaihtaville, vihreätä herkkävatsaisille, mustaa uneliaille ja hedelmäteetä herkuttelioille. Teetä voi myös maustaa mielensä mukaan vaikka hunajalla.

Paras muistoni teen parissa on vuosien takaa, kun isoisäni tapasi tarjota minulle ja serkuilleni itse kasvattamistaan mintunlehdistä tehtyä teetä. Tähän minttuteehen oli sekoitettu paljon sokeria ja sillä oli voimakas maku (sama ei ikävä kyllä onnistu kaupasta ostetuilla mintunlehdillä, kokeiltu on). Muistot näistä herkullisista hetkistä tulvivat mieleeni, kun olin viime kesänä reissussa Berliinissä. Ruokailimme poikaystäväni kanssa Kreuzbergissä sijaitsevassa egyptiläis-marokkolaisessa Baraka-ravintolassa. Paikka oli todella vaikuttavasti sisustettu itämaisine seinäkoristeluineen ja huonekaluineen. Myös musiikki oli arabihenkistä eikä paikassa tarjottu alkoholia. Teetä puolestaan oli listalla monenlaisia laatuja. Me tilasimme tietysti minttuteetä ja se oli juuri samanlaista, kuin miltä vaarini tarjoama tee maistui. Jos itse joskus saan oman puutarhan, aloitan oitis mintunlehtien kasvatuksen!

Teen etu on kahviin nähden se, että se on juomana vastaystävällisempi ja vähäkofeiinisempi. Huono puoli lempijuomassani taas on, että se pistää ainakin minut juoksemaan paljon vessassa. Ihan iltatuimaan en siis teetä koskaan juo, vaikka tiedän, että jotkut vannovat kamomillateen nimeen tehokkaana unen tuojana.

Meillä Suomessa ei mielestäni vahvaa teekulttuuria ole, enkä ole vielä koskaan saanut täällä ravintolassa oikein maukasta teetä (kahvilat ovat asia erikseen). Pohjoismaissa suositaan halpoja pussiteelaatuja ja teen juontiin ei hiljennytä porukalla samalla tavalla kuin monissa muissa maissa. Onneksi Helsinkiin on ilmestynyt viime vuosina useampi teekauppa ja esimerkiksi Töölöössä on laatuteetä myyvä Teehuone Pieni Kilpikonna.

Blogikirjoituksen päätteeksi vielä omat suosikkiaatuni:

 - vanha kunnon Earl Grey (klassikko, jonka pehmeän hienostunut maku toimii esim jälkiruokajuomana)
- Inkivääri Sen Cha, merkki.Forsman (sain tätä joululahjaksi, todella pehmeän makuinen vihreä tee)
-Rooibos suklaa, merkki. Forsman (erittäin herkullista ja tyrehdyttää pahimman makeannälän)
-Mustikka Superior, merkki.Forsman (ihanan raikas tee, jossa paljon kofeiinia - tukee keskittymiskykyä)


                        Lemppari maut rivissä! Erilaisia makuja kannattaa kokeilla rohkeasti.


            On jännä miten muki vaikuttaa makuelämykseen! Tätä ei huomaa ellei juo teetä tosi paljon.

      Tällainen teesihti on tosi kätevä teen haudutuksessa ja sisään jäävät pienetkin hiput.                    

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Stressihäiriö – aikamme elintapasairaus


Olen luonteeltani taipuvainen huolehtimaan asioista liiaksi. Päässäni pyörivät herkästi erilaiset ratkaisemattomat ongelmat ja niiden miettimisen lopettaminen tuntuu usein hankalalta. Osa niistä liittyy arkisiin juttuihin - kuten esimerkiksi miten järjestän aikani, että saan tietyt asiat hoidettua. Usein murehdin esimerkiksi opiskelujani, terveyteeni liittyviä ongelmia sekä ihmissuhteita. Voisin huolehtia asioista maailman tappiin asti  ja monet kaverini antavatkin minulle usein palautetta siitä, että olen ylianalysoinnissani ylivertainen!

Viime aikoina olenkin tiedostanut, että murehtimiseni on pääasiassa turhaa ja siitä olisi hyvä päästä eroon, mikäli haluan elää mahdollisimman onnellista elämää. Hyödytöntä murehtiminen on usein siksi, että vanha klisee "asioilla on tapana järjestyä" on ainakin omassa elämässäni pitkällä tähtäimellä lähestulkoon aina pätenyt. Myös asioiden liika miettiminen saa ne tuntumaan isommilta kuin ne ovat ja murehtimiseen urahttu energia on poissa kaikesta kivasta. Tietenkään en väitä, etteikö stressaaminen koskaan olisi hyödyllistä. Positiivinen stressi on ilman muuta monesti tarpeen, jos tarvitsee omaan toimintaansa vähän potkua. Esimerkiksi en varmaankaan olisi repuuttanut todennäköisyyslaksennan kurssia, jos en olisi kykenyt suhtautumaan tenttiin niin yli opitimistisesti. Pieni stressi on siis usein hyödyksi, mutta kun asiat alkavat pyöriä päässä cd-levyn kaltaisesti, olisi hyvä vaan antaa olla ja siirtyä tekemään jotain mihin voi sillä hetkellä vaikuttaa.

Tiedän, että olen luonteeltani stressiherkkä, mutta syytän omasta murehtimisestani myös kulttuuriamme. Nykymaailmassa on valtavasti asioita mitkä tuottavat ihmisten aivoille ärsykkeitä. Elämme monimutkaisessa ympäristössä, joka muuttuu jatkuvasti ja koostuu monista ulottuvuuksista, joita pitäisi hallita. Tilaa omasta aivokapasiteetistani vievät päivittäin ihmissuhteet, koti ja sen lukuisat tavarat, opiskelu ja monet siihen liittyvät askareet, sosiaalinen media, luontaiset tarpeet ja harrastukset. Kun modernilla ihmisellä on jatkuvasti monta rautaa tulessa, ei mielestäni ole mikään ihme, että asioiden jättäminen sikseen ja rentoutuminen ei välttämättä ole helppoa.

Kävin vuosi sitten yliopistolla mielenkiintoisen kurssin, joka kantoi nimeä stressin- ja ajattelunhallintanan kurssi (tai jotain sinne päin). Toinen luentosarjan vetäjistä kertoi mielestäni mielenkiintoisen teorian siitä, miksi nykyihminen on niin levoton. Kun esi-isämme  noin 200 000 vuotta sitten elivät Afrikan savanneilla, oli aivomme liki samanlaiset kuin nykypäivänä, mutta päänvaivana vain kolme ongelmaa: mistä saan suojan, mistä saan ravinnon, kuinka pääsen lisääntymään. Nykyään aivomme ovat yhä (ainakin lähes) samanlaiset kuin savannilla, mutta elinympäristömme on muuttunut sanoinkuvaamattomalla tavalla. Voisi siis mielestäni väittää, ettei ihminen ole luotu elämään äärimmäisen monimutkaisessa ympäristössä, mikä kuhisee vaihtoehtoja, tarpeita ja muuttuu nopeaa vauhtia. Tietenkin kehitys on tuonut meille myös paljon hyvää – enkä väitä, että tahtoisin itse elää savannilla – mutta tässä valossa on ymmärrettävää, että stressiä esiintyy keskuudessamme niin paljon.

Mutta miten sitten vältää stressiä? Itse olen huomannut, että minua auttaa parhaiten se, että yritän irrottautua uuvuttavasta stressaamisesta sisällyttämällä jotain antoissa käsillä puuhastelua jok'ikiseen päivääni. Joskus tämä käsillä tekeminen on leipomista tai hiuskampausten tekemistä ja joskus taas askartelua tai (kutsukaa minua hulluksi) siivoamista =) En tiedä mistä se johtuu, mutta olen huomannut, että juuri käsillä tekeminen rentouttaa minut parhaiten. Toisilla varmaan auttaa paremmin liikunta tai musiikin kuuntelu.

Luin myös jokin aika sitten mielenkiintoisen stressinhallintaa käsittelevän kirjan, joka kantaa nimeä "Läsnäolon voima" ja sen on kirjoittanut henkisen tien opettaja/mystikko Eckhard Tolle. Lyhykäisyydessään kirjan sanoma on se, että hyvinvointi ja onni piilee aina läsnäolevassa hetkessä. Olemme niin taipuvaisia murehtimaan ja ajattelemaan negatiivisia asioita, että nykyhetki unohtuu ja elämä valuu sormien välistä kuin hiekka. Tollen mielestä keskeistä on hyväksyä läsnäoleva elämäntilanne ja pohtia kuinka elää kyseisessä hetkessä mahdollisimman mukavasti. Pystyn hyvin samaistumaan Tollen näkemykseen ja olen yrittänyt soveltaa sitä myös omassa elämässäni. Olen huomannut, että on aivan totta, että hyvinvoinnin tunne kasvaa, kun antautuu hetkeen. Toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että asioiden murehtiminen on jossain määrin myös ihmiselle luonnollista ja olisi epäinhimillistä pyrkiä tilanteeseen, missä ei koskaan murehtisi. Tällainen jatkuva täydellisen autuuden tila olisi myös välinpitämättömyyttä ympäröivää maailmaa kohtaan.

Itse olenkin päättänyt pyrkiä stressinkin suhteen mahdollisimman hyvään balanssiin. Silloin tälllöin asioiden surkuttelu ja huolehtiminen ovat paikallaan, mutta sitä ei saa viedä liiallisuuksiin. Myös posiitivisia asioita on hyvä aktiivisesti miettiä ja olla kiitollinen kaikesta siitä mitä elämä on antanut. Negatiivinen stressi on hyvä oppia tunnistamaan ajoissa ja pyrkiä katkaisemaan kierre tavoilla, jotka juuri itselle sopivat parhaiten.

Alle vielä lista asioista, mitä ainakin itse kuulen helpottavan ihmisiä stressinhallinnassa:

- säännölliset rutiinit (esim. nukkumaanmenoaika, ruokailu)
- luova tekeminen (soittaminen, piirtäminen ja maalaminen, kirjoittaminen tai vaikkapa saviruukun teko)
- liikunta
-mindfulness harjoitukset (kun esimerkiksi tiskaat, yritä havainnoida tekemistäsi kaikilla aisteilla)
- luonnossa liikkuminen
- ystävien näkeminen
- lemmikkien kanssa puuhastelu
- ruuan laitto

Stressitöntä sunnuntaita  =)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kiitos, olen täysin tyydytetty

Idea blogin perustamisesta on kytenyt mielessäni jo kauan. Tämä johtuu siitä, että kirjoittaminen on mielestäni todella rentouttavaa ja puhdistavaa. Mielessä pyörii usein ajatuksia, jotka olisi kiva jakaa muiden kanssa.

Pohdiskelen jatkuvasti sitä, kuinka pielessä meidän ihmisten arvot nykyään ovat. Elämme kulutuskulttuurissa, mistä kenenkään on vaikea jättäytyä ulkopuolelle. Esimerkiksi itse en haluaisi ostaa iPadiä, mutta pari viikkoa sitten työhaastattelussa minulta kysyttiin käytänkö sitä. Tunsin itseni kelkasta tippuneeksi, kun sanoin, etten sellaista omista, vaikka toisaalta tiedän, etten esimerkiksi omassa arjessani sitä tarvitse.

 Markkinatalouteen kuuluu, että yritykset kehittelevät jatkuvasti uusia tuotteita vaikkemme niitä oikeastaan tarvitsisikaan. Mainonnalla kuluttajat yrtietään vakuuttaa siitä, että kyseiset tuotteet ovat välttämättömiä hyvän elämän lisääjiä. Identiteettimme ja minämme rakentuvat nykyään pitkälti sen mukaan miten kulutamme, koska kulttuurimme on sellainen! Mikäli tykkäät huolitellun rennosta tyylistä, paksusankaisista laseista ja käyt Flowssa olet hipsteri. Jos ostaa paljon Reilun kaupan tuotteita sekä kasvis- ja luomuruokaa olet kukkahattuhippi. Mikäli tykkäät Lacostesta, laadukkaista kauluspaidoista ja omistat iPadin saatat olla habitukseltasi hankenlainen ;)

Olen huomannut, että itsekin rakennan käsitystä omasta itsestäni usein kuluttamisen kautta. Ostaessani tavaroita, tunnen mielihyvää osittain siitä syystä, että tiedän liittäväni itseeni mielikuvia. Pyrin valitsemaan sellaisia vaatteita, jotka muodostaisivat minusta kuvaa sellaisena minkälaisena muille ihmisille haluan näyttäytyä. Valitsen vaatteita, jotka eivät ole liian huomiota herättäviä, mutta mielestäni hyvännäköisiä. En kuitenkaan haluaisi mennä muodin mukana ja ostaa pakonomaisesti kokoajan uutta. Siitä huolimatta mainostajat pitävät huolen siitä, että vuoden 2002 kaprit ja spagettitoppi alkavat näyttää silmissäni junttimaisilta. Olen siis itse tässä mielessä kulutuskulttuurin vietävissä, vaikka koko systeemi tuntuu minusta menneen överiksi. Ihminen on niin sosiaalinen, että kaipaa aikamoista luonteenlujuutta, jos kykenee täysin jättäytymään kulutushysterian ulkopuolelle.

Olen ihmisenä aika tyttömäinen ja visuaalinen. Minulle on tärkeää, että näytän omasta mielestäni nätiltä ja tykkään meikkaamisesta ja hiusten laittamisesta. Haluaisin kuitenkin kyetä elämään eettisten arvojeni mukaisesti. Kulutukseni onkin melkolaista tasapainoilua näiden asioiden välillä.

Lupaukseni vuodelle 2014 onkin kuluttaa vähemmän ja vastuullisemmin, mutta samalla myös nauttia elämästä. Yritän siis tunnistaa omista mielihaluistani ne tarpeet, jotka ovat oikeasti turhia. Esimerkiksi vaatekaupoissa herää itselläni helposti himo kaikkeen uuteen, vaikka kaappini ovat jo niin täynnä kivoja toppeja, neuleita, farkkuja, mekkoja, kenkiä, kaulahuiveja, alusvaatteita ja laukkuja, että hyvä kun saan ne enää kiinni...

Tämän blogikirjoituksen päätteeksi haluan julkistaa vielä kuvan halpis puhelimestani, johon olen TÄYSIN TYYTYVÄINEN.

Mitä mahtavinta alkavaa vuotta! Toivottavasti se lumikin sieltä pian sataisi <3