Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Lämmittävä punajuurikeitto


Uusin suosikkivihannekseni on ehdottomasti punajuuri. Sitä onkin tullut käytettyä ruonlaitossa harvakseltaan sen jälkeen, kun äkkäsin, että punajuuria voi ostaa esikeitettynä (tiedän, en tajua, miten oivalsin tämän vasta nyt). Punajuuri on superhyvää esimerkiksi kasvispihveissä, pastoissa, keitoissa ja salaateissa.

Viime viikonloppuna tein vegaanisen borschkeiton, jonka resepti on jälleen kerran muunneltu versio toisesta reseptistä. En tiedä oliko se punajuuren sisältämien vitamiinien vai pirteän värin ansiota, mutta koin oloni astetta energisemmäksi niinä päivinä, joina nautin tätä soppaa aimoannoksen.


Raaka-aineet

4 punajuurta
1 porkkana
2 perunaa
1/2 valkokaalia
50 g juuriselleriä
1 sipuli
2 rkl tomaattipyreetä
1 dl tummaa soijarouhetta

2 rkl valkoviinietikkaa
1 l kasvilientä

1 tl timjamia
1 laakerinlehti
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

Lisukkeeksi

Oatlayn vegecreme fraichea



 Laita litra vettä kattilaan lämpimään ja lisää kasviliemikuutio. Sillä aikaa, kun liemi lämpenee, kuullota pilkottu sipuli, porkkana, valkokaali ja selleri öljyssä toisessa kattilassa. Lisää joukkoon mausteet, tomaattipyree ja etikka. Kun seos on hetken maustunut, kaada joukkoon pieneksi pilkotut punajuurikuutiot.

Kasvisliemen kiehuessa, kaada se kattilaan, jossa olet esipaistanut vihanneksia. Lisää keiton joukkoon kuoritut ja pieneksi pilkotut perunat. Ynnää keittoon vielä laakerinlehti ja keittele soppaa noin tunti miedolla lämmöllä. Muutamaa minuuttia ennen kuin otat keiton liedeltä, kaada joukkoon tumma soijarouhe. Tarkista maku.

Mikäli kaikki on kunnossa, keitto on valmis. Tarjoile keitto vegaanisen cremenfraichen kera.


Keitto on muunneltu versio Vege, tuoreita makuja kotikeittiössä -kirjasta (s. 109). En voi liikaa ylistää tätä Alex Niemisen ja Riikka Sukulan järkälettä, joka on pullollaan helppoja ja herkullisia kasvisruokia. Kirja olisi mielestäni loistava joululahjaidea ystävälle tai perheenjäsenelle, joka ymmärtää hyvän ruoan päälle. =)

Mukavaa joulun odotusta!

1 kommentti:

  1. thanks for sharing such a wonderful blogpost. it give lots of information.
    Book online bus tickets from Redbus

    VastaaPoista