Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Helppoja kasvisruokavaihtoehtoja pääsiäispöytään

Pitkäperjantain pääsiäisruoka

Ajattelin tällä kertaa tehdä postauksen kahdesta herkullisesta ja edullisesta vegaanisesta ruokalajista, joita olen tykästynyt laittamaan. Itse en ole mikään kummoinen kokki, mutta tämä reseptit ovat niin helppoja, että niiden tekeminen onnistuua allekirjoittaneeltakin ;)

Söimme pitkän perjantain kunniaksi soijasuikale-sokeriherne-paistosta, joka oli maustettu curryllä. Kyseinen resepti on muunnos eräästä KG-lehdessä julkaistusta vastaaavanlaisesta reseptistä, jossa oli kuitenkin käytetty soijan sijaan kanaa ja ehkä hieman eri mausteita.


Teimme ensin soijasuikalepaistoksen vokkipannussa. Hyvältä maistuvan soijan juju on riittävä maustaminen ja oikea (ei liian vetinen) koostumus. Soijaa kannattaa siis maustaa ronskisti ja liian vetisyyden voi välttää puristamalla veden pois esimerkiksi talouspaperin avulla.

Tämän jälkeen soijaa voi paistaa pannussa aivan samaan tapaan kuin vaikkapa kanaa.  Syömämme riisi oli curryssä keitettyä basmattiriisiä ja porkkanat paistoin myös rasvassa, ennen kuin kaadoin niiden päälle hasselpähkinärouhetta. Alla vielä tarkempi ohje tämän terveellisen ja herkullisen ruoan valmistuksesta. =)

Curry-soijasuikalepaistos

- keitä soijasuikaleita 5-10 minuuttia ohjeen mukaan kattilassa
-purista soijista ylimääräinen vesi pois käsillä tai talouspaperia apuna käyttäen
- kuumenna rypsiöljyä wokkipannulla ja lisää makusi mukaan suolaa ja curryä ( itse laitoimme 1 teelusikallisen curryä ja runsaasti suolaa)
- lisää soijat ja lsitten sokeriherneet
- kaada paistokseen vielä ruokalusikallinen sitrunaamehua  
- tarkista maku

Hasselpähkinäporkkanat

- kuori ja pese porkkanat
- keitä niitä noin 15 minuuttia kattilassa runsaassa Keiju-rasvassa (vegaaninen)
- kun porkkanat alkavat tuntua pehmeiltä, kaada joukkkoon vielä makusi mukaan hasselpähkinä- tai mantelirouhetta
- halutessasi voit maustaa porkkanoita vielä siirapilla ja sitruunalla

Tämä ruoka on taatusti sellainen, jota uskaltaa tarjota isommallekin väelle kyselemättä ihmisten ruokatottumuksista, koska se sopii niin monille ruokarajoitteisille! Ruoka on siis vegaaninen, maidoton ja gluteeniton. 

Kevyt hedelmäherkku

Jälkkäriksi tein vielä hedelmäsalaatin, joka sopii mielestäni hyvin pääsiäis-teemaan, mutta on kevyempi vaihtoehto esim paschalle ja niille, jotka eivät mämmistä välitä (itsehän en heihin lukeudu) ;)

Rahkakermalla terästetty hedelmäsalaatti!

Kyseinen hedelmäsalaatti on tehty pääsiäisen innoittamana banaanista ja mandariineista. Päälle laitoin rahkaa, mihin sekoitin kermaa. Maustin rahkakerman stevia-sokerilla, joka on luonnonmukainen makeutusaine. Herkun päälle laitoin vielä porkkanapaistoksesta yli jääneet pähkinärouheet. Pohdin ruokaseuralaiseni kanssa, että jälkkärin pohjalle olisi sopinut hyvin vaikka kinuskikastike, vaikka se toimi hyvin ilmankin.


Astetta raskaampaa kasvisruokaa

Kävin viime keväänä Berliinissä ja maistoin paikallisella snägärillä (nim. Burgermeister) todella hyvää tofuhampurilaista. Tämän makukokemuksen jälkeen olen pitkään haaveillut samanlaisen kokeilemisesta itsekin ja tänään vihdoin rohkaistun. Hyvin tehty tofu ei ole liian vetistä ja tässä voi käyttää samaa kikkaa kuin soijasuikaleiden valmistuksessa. Tofupala kannattaa siis puristella suht kuivaksi talouspaperin avulla ennen paistamista. Tofu kannattaa maustaa todella voimakkaasti, koska sekin on itsessään täysin mautonta. Koostumukseltaan tofu on silti mielestäni erittäin maistuvaa oikein valmistettuna. Alla kuva hampurilaisesta :P


Tofuhampurilainen

- purista maustamaton tofupala kuivaksi talouspaperin avulla
- halkaise tofu keskeltä kahdeksi suikaleeksi
-paista tofuviipaleet pannulla mausteiden ja sipulien kanssa (itse käytimme soijaa ja mustapippuria)
-paista haluamasi määrä kesäkurpitsan viipaleita öljyssä ja mausta makusi mukaan
- pistä hampurilassämpylät uuniin ja laita niiden väliin haluamasi herkut, joita et paistanut pannulla (itse laitoin suolakurkkua ja tomaattia)
- paista hampurilaisia 200 asteessa muutama minuutti
-lisää väliin vielä haluamasi kastikkeet (itse laitoin ketsuppia)

Lisävinkki: Hampurilaisen kanssa söimme lohkoperunoita, jotka sivelimme rosmaariinilla ja suolalla maustetulla oliiviöljyllä. Halpaa, maukasta ja melkein kaloritonta!


Herukkaista herkkujuomaa

Juhlajuomana nautimme Alkosta ostettua (hinta 13.34 €) Lehtikuohu nimistä herukkajuomaa, joka on alkoholiton ja vähän hienompi vaihtoehto Pommakille. Suosittelen maistamaan, koska juoma on tosi herkullista!


Kivaa pääsiäistä  =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti