Tarina kukkasista, jotka menettivät tuoksunsa

 "Koralliriutat, jäätiköt, lumihuippuiset vuoret, sademetsät ja pohjoisen erämaat ovat sykähdyttäviä kokemuksia, mutta nykyään käy liian usein niin, että kun palaa takaisin jonkin vanhan rakkaan luontokokemuksen luo, palanen siitä on murtunut, sulanut tai palanut."

-Elina Grundström kirjassaan Musta orkidea

Kuvassa Kolibriorkidea. Kuva Michael Müller

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana valkoisista perhosorkideoista on tullut Suomen myydyin huonekasvi. Nykyään niitä voi ostaa ympäri maata paitsi kukkakaupoista niin myös tarjoustaloista hintaan "ysiysiviisi". Mutta mistä orkideat alunperin oikein tulevat? Entä mistä johtuu, että markettien orkideat eivät tuoksu millekään ja luonnon orkideat ovat alkaneet tuoksua savulta? Muun muassa näihin kysymyksiin toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström etsii vastauksia kirjassaan "Musta orkidea -Tositarina kukkasista, jotka menettivät tuoksunsa". 

Musta orkidea on suomalaiseksi kirjaksi poikkeuksellinen muun muassa siksi, että se edustaa kertomusmuotoista tietokirjatyyppiä, missä kirjassa esitettävät faktat ja tapahtumat ryhmittyvät tarinalliseen muotoon. Kuten Grundström kirjassaan toteaa, niin tietopohjaiset kirjat ovat usein luettelomaisia. Niinpä Grundström vältti tietokirjoille tyypillisen raskaan kerronnan kokoamalla orkideoiden kohtaloa koskevat yksityiskohdat tarinaksi, jonka pääosissa seikkailee joukko arjen sankareita, jotka käärivät hihansa ympäristön pelastamiseksi.

Grundström paljastaa Mustan orkidean kirjoittamisen motivaattoriksi halun etsiä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi nopeasti ja tehokkaasti. Hänen mielestään Suomessa pohditaan aivan liian vähän sitä löytyykö maailmasta vielä mahdollisuuksia "suuriin tekoihin" ilmaston lämpenemisen estämiseksi. Tämä tavoite johdatti Grundströmin orkideoiden luokse, jotka kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen erään tämän päivän suurimman ympäristökatastrofin kanssa.

Kaakkois-Aasiassa sijaitseva Borneon saari on tuhansien orkidealajien koti. Sen metsissä elää sellaisia harvinaisia kasvilajeja kuten musta orkidea,  Coleygne pandurata, jonka kukissa on ripaus puhdasta mustaa. Luonnonorkideoiden elinolosuhteet ovat viime vuosikymmeninä käyneet Aasiassa ahtaaksi. Vuonna 1996 Indonesian hallitus päätti presidentti Suharton johdolla toimeenpanna Mega Rice nimisen hankkeen, jonka tavoitteena oli muuttaa miljoona hehtaaria ainutlaatuista suosademetsää riisiviljelmiksi. Ihmiset kärsivät Indonesiassa ruokapulasta ja Mega-Rice-hankkeen tarkoituksena oli tuoda siihen helpotusta. Niinpä ympäristöalan asiantuntijoiden varoituksista huolimatta Borneon länsiosasan sademetsiä ryhdyttiin hävittämään systemaattisesti. Mega-Rice-aluetta myös ojitettiin metsän kaatamisen jälkeen maaperän kuivattamiseksi.

Mega Rice-hanke ei kuitenkaan onnistunut lievittämään ruokapulaa Indonesiassa, vaan hakattu alue osoittautui maaperältään kelvottomaksi riisin kasvatusta varten niin kuin tutkijat ennakoivat. Sen sijaan turvemaa pitää sisällään valtavan määrän hiilidioksidia, jota on sittemmin karannut ilmakehään kuivatetulla turvemaalla velloavien tulipalojen seurauksena. Näin ilmastonmuutosta kiihdyttävä ympräristökatastrofi oli valmis ja lukuisien harvinaisten lajien koti paloi kirjaimellisesti savuna ilmaan.

Sellaisten uhanalaisten lajien kuten sarvinokkalinnun, orangin ja Mustan Orkidean suurin uhka ei silti ole Mega-Rice, vaan joukko monikansallisia suuryrityksiä, jotka hamuavat Indonesian maaperästä kaistaleen itselleen öljypalmujen kasvattamiseksi. Yksi näistä yrityksistä on suomalainen Neste Oil.

Länsi-Borneolta on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hävitetty 25 miljonnasta hehtaarin metsäalasta 17 miljoonaa. Niinpä vietteleviä orkideoita kasvaa saarella enää vaikekulkuisilla vuoristoalueilla ja joenvarsilla. Öljypalmuviljelmät ja Mega Rice eivät ole saattaneet ainoastaan monia eläin- ja kasvilajeja ahdinkoon, vaan myös Borneon alkuperäiskansa, dajakit, ovat kärsineet metsän tuhoutumisesta. Dajakit elättivät alunperin itsensä keräilemällä. Nykyään metsän antimilla ei voi enää elää ja usein dajakeille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä öljypalmuplantaasien tai kaivosten työläisiksi.

Mutta onko Mustalla orkidealla, orangeilla, dajakeilla tai ihmiskunnalla enää toivoa? Tähän kirja ei anna suoraa vastausta, mutta antaa ymmärtää, että metsiensuojelulla on kiire. Niin kutsutut REDD-mekanismit olivat lähestulkoon ainoa asia, josta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 päästiin yksimielisyyteen. REDD- eli metsiensuojelun päästökauppamekanismeilla tarkoitetaan pyrkimystä hidastaa ilmastonmuutosta estämällä hiilnieluina toimivien metsien hävittämistä. Yritykset voivat ostaa itselleen päästöoikeuksia sijoittamalla REDD-hankkeisiin. Suosademetsien katoamisen arvioidaan aiheuttavan 20 kertaiset päästöt tavallisilla mineraalimailla tapahtuvaan metsäkatoon verrattuna. Niinpä monet uskovat, että esimerkiksi Mega Rice alueen ennallistamisella voitaisiin saavuttaa suuria päästövähennyksiä.

Tämä uskomus sai Grundströmin kiinnostumaan Mustan orkidean tarinasta, jonka kukkasten sisältämä musta väri symboloi osuvasti metsien hävittämisen herättämiä tunteita Borneolla. Niinpä Grundström matkusti ympäri maailmaa tapaamaan ihmisiä, jotka ovat mukana Mustan orkidean kohtalonkertomuksessa hieman vahvemmin kuin yksittäinen suomalainen, jonka ikkunalautaa koristaa perhosorkidea. Grundström vierailee suomalaisten orkideaharrastajien kotona, jututtaa kansainvälisesti arvostettuja tutkijoita, haastattelee Neste Oilin työntekijää ja tapaa hennon borneolaisnaisen rouva Asihin, joka on ottanut elämäntehtäväkseen orkideoiden suojelemisen. 

Sillä aikaa kun rouva Asih on kerännyt kotipuutarhaansa 300 erilaista orkidealajia suojelutarkoituksessa ja tunnistanut niistä yli 200, länsimaiden ja ympäristöjärjestöjen Borneon metsänsuojeluun sijoittamat miljoonat ovat kadonneet kuin taivaan tuuliin. Vaikka Elina Grundström yrittää paikan päällä löytää konkreettisia merkkejä Mega-Rice-alueen ennallistamiseen käytettyjen varojen konkreettisista saavutuksista, ei hän onnistu löytämään muuta kuin joitakin vesien karkaamisen estämiseksi rakennettuja patoja.

Musta Orkidea tarjoaa elämyksellisen lukukokemuksen, jonka parissa yksittäinen ihminen tuntee itsensä varsin pieneksi. Silti samalla kirja voimistaa ainakin omaa uskoani siihen, että maapallon toivo piilee sittenkin yksittäisten ihmisten teoissa.

Kirjan voi halutessaan ostaa esimerkiksi Alibriksen nettikaupasta tai vaihtoehtoisesti pyytää allekirjoittaneelta lainaksi. =) Oikein hyvää sunnuntaita!

Tässä linkki Alibriksen nettikauppaan: Alibris

Musta orkidea. Elina Grundström, 2013.

Kustantanut Kustannusosakeyhtiö Nemo.