Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Kirppikselle taas



Huomenna olisi tarkoitus mennä myymään jäähallin kirppikselle. Viime vuonna olin elokuun lopulla kaupittelemessa Hietaniemen kirppiksellä ja myin varmaan noin neljäsosan kaikesta omaisuudestani. Tällä kertaa myyntiin ei ole kertynyt niin paljon tavaraa kuin viimeeksi, mutta myymäni vaatteet ja korut ovat mielestäni ehkä kivempia kuin vuosi sitten. En malta odottaa, että pääsen huomenna kirpputorin vilinään. :) Olen aina tykännyt kauppahalleista, toreista ja kirpputoreista, koska ne ovat niin täynnä elämää. Toivon myös kovasti, että vaatteet ja korut sekä erityisesti kirjani saisivat uudet hyvät kodit! Laitan tähän alle muutamia kuvia huomenna myyntiin tulevista tavaroista. Jos sinulla ei ole huomiselle aamupäivälle muuta tekemistä ja asut pk-seudulla, niin mikäpä olisi leppoisampi tapa viettää sunnuntaita, kuin tulla käymään Jäähallin kirpputorilla. :)

Pöytämme on numero 79. Se on sivupöytä heti keskellä  kuudennellä pöytärivillä sisäänkäynnistä katsottuna vasemmalla puolella. Kirpputori on avoinna asikkaille lauantaisin ja sunnuntaisin kello
9.00 - 13.30.
Aion myydä huomenna kuvassa näkyvät kirjat, joisa Musta Orkidea on ollut yhtenä kirjavinkkinä blogillani. Juang Changin Villijoutsenet kuuluu omien lempikirjojeni top viitoseen. Aion pyytää kirjoista 2 eurosta 4 euroon.

Myyntiin tulevat myös yllä olevat riipukset. Hinnasta sovitaan paikan päällä. ;)

Myös nämä korut etsivät kohta uutta kotia.
Yllä oleva sininen huppari ja harmaa neule ovat vanhoja lempivaatteitani. Nyt on kuitenkin aika kierrättää ne eteenpäin. Myös pyörillä kuvioitu huivi saa huomenna toivottavasti uuden omistajan 2 eurolla.
Joitakin bilemekkosia ja toppeja tulee myös olemaan
kaupan.
Parit aurinkolasit lähtevät myös pilkkahintaan!



Meillä on myynnissä huomenna myös paljon vaatteita joista ei ole mainintaa täällä blogin puolella. Myyntiin tulee myös joitain yksittäsiä astioita ja kodinkoneita. Kaikki tavarat ovat hyväkuntoisia ja laadukkaita. En halua myydä mitään roinaa :)



Jokatapauksessa oikein hyvää viikonloppua kaikille. Ihanaa miten kirppisinto on noussut Helsingissä niin huippuunsa. Miksi ostaa uutta tavaraa, kun suurimmalla osalla meistä on materiaa jo yli tarpeen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti