Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kampausideoita syksyyn


Syksy on taas täällä ja syystuulten mukana ovat tulleet kouluarki ja pimeät illat. Pitkä talvi on edessä päin, eikä lumi tuo valoa varmaan vielä pitkään aikaan. Itse tarvitsen syksyisin erityisen paljon arkea piristävää tekemistä.  Yksi juttu millä saan hyvää mieltä pitkiin opiskelupäiviin ovat kivat kampaukset. Kauneuden hoito ja itsestä huolta pitäminen ovat asioita, jotka vaikuttavat ainakin omaan mielialaani positiivisesti ja saavat ajatukset pois arjen stressitekijöistä. 

Tässä neljä kampausta, joita olen tehnyt itselleni syyskuun aikana. :)

Nuttura rusetilla



Ohje: Sido hiuksesi korkealle ponnarille päälaelle. Kiharra ponnarilla kiinnitetyt hiukset (kuten tämän Kayleyn videon viimeisessä metodissa) ja kierittele kukin kiharrettu hiussuortuva pinnillä ylös.  Koristele kampaus vaikka juhlavalla nauhalla tai kaulakorulla. Tuloksena on kuvassa oleva tyttömäinen nuttura. 

ps. Tiedän, että mainostin aikaisemmin, etten yleensä käytä kiharrinta, fööniä tms. Täytyy myöntää, että olen kuitenkin innostunut käyttämään uudelleen piikkikiharrintani, jonka hankin vuosia sitten. Syynä tähän on, että olen oppinut nopeat metodit hiustenkihartamiseen Kayleyn vinkkejä noudattamalla. 

Sivunuttura kalanruotoletillä



Ohje: Tee itsellesi sivujakaus vaikka pinniä apuna käyttämällä jommalle kummalle puolelle. Suihkuta hiuksiisi suolavettä ja sido hiuksesi kevyesti ohuella muovisoljella ponnarille. Letitä sitten hiuksesi kalanruotoletille ja sido letti hiusnauhalla. Kierittele letti sitten nutturalle ja kiinnitä parilla pinnillä. Dadaa! Tuloksena on kuvassa oleva 20-luku tyylinen kampaus.

Ranskalainen letti alhaalta ylös nutturalla höystettynä


Ohje: Erottele edessä olevat hiukset ylös puoliponnarille. Suihkuta auki oleville niskahiuksillesi vaikka suolavettä tai hiuskiinnettä. Kumarra sitten pää alaspäin eteen ja ala letittämään ylhäältä alas (siis niskasta ylöspäin). Itse tein ranskalaisen letin ja päästyäni edessä olevalle puoliponnarille saakka, otin ponnarilla olevat hiukset mukaan lettiin. Tämän jälkeen kieritin letin vapaana roikkuvan osan ylös nutturalle ja laitoin vielä hiuksiin donitsin, jotka ovat muuten taas muodissa, hah hah. :D 


Lettinutturakamapaus



Ohje: Tee keskijakaus hiuksiisi ja laita jomman kumman puolen tukka hainhampaalla tai hiuslenkillä pois tieltä. Tämän jälkeen ryhdy letittämään toista puolta sisäänpäin aina alas niskaan saakka. Sido sitten letti hiuslenksulla ja letitä toinen puoli. Sido toinenkin letti ponnarilla, minkä jälkeen sinulla on kaksi vapaana olevaa ponihäntää. Sido ne tyvistä keskenään, jolloin kolme hiusponnaria yhtyvät yhdeksi ponnariksi. Tämän jälkeen tee kalanruotoletti loppuihin hiuksiin ja sido sekin hiuslenkillä. Kierittele sitten kalanruotoletti taakse pienelle nutturalle. Pirteä lettikampaus on nyt valmis :) 

Huom. Tässä kampauksessa kannattaa käyttää muovisia hiuslenksuja, koska hiuslenksuja tulee kampaukseen niin monta. 

Pahoittelut, jos nämä ohjeet tuntuvat vaikeilta ymmärtää. Kysykää ihmeessä, jos jokin ohjeista ei auennut, niin neuvon lisää. :)


Pakko muuten mainostaa, että olen aivan rakastunut tähän "Erittäin hieno" -tuotesarjan hoitoaineeseen, mikä ei ole ainakaan hinnalla pilattu. Tuote tekee hiuksistani todella pehmeät ja kiiltävät. Suosittelen. Toinen hiustenhoitoniksi mikä tässä tekee mieli mainita, on että kun sekoittaa ruokasoodaa shampoon kanssa ja pesee hiukset seoksella, tukasta tulee todella helppo ja miellyttävä käsitellä.

Tämmöistä rennompaa meininkiä tällä kertaa Mailiksen Maailmassa  :) 


Mukavaa syksyn alkua! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti