Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

perjantai 29. tammikuuta 2016

Ravintola Zucchini - ehkä koko kaupungin paras lounasravintola

Mmm, joulukuussa herkuttelimme tälläisellä bataatticouscous-kasvishöystöllä. Ihanan maukasta ja kevyttä!



























On aina ihanaa tuoda vähän luksusta omaan arkeen. Mielestäni yksi hyvä tapa hemmotella itseä on käydä syömässä maukasta ruokaa. Olen käynyt pari kertaa siskoni kanssa tänä talvena lounaalla Fabianinkadulla sijaitsevassa ravintola Zucchinissa. Paikka on auki aina arkisin lounasaikaan ja siellä pääsee herkuttelemaan terveellisillä ja maukkailla kasvisruoilla. Palvelu Zucchinissa on sekin ollut aina ystävällistä ja paikassa on käsin kosketeltavan lämmin tunnelma . :)

Tää kakkupala oli aika inspiroiva :D Yritän kehitellä omassa keittiössä vastaavanlaiseen kakkuun reseptin ensi jouluksi!



























Zucchinissa on myös tarjolla mitä herkullisimpia jälkkäreitä. Usein niistä ainakin yksi on vegaaninen, kuten tämä kanelikarpalo-kuivakakku, joka oli tooooooosi hyvää. Myös kahvi ja tee Zucchinissa ovat sieltä parhaimmasta päästä.


Viime tiistaina ruokalistalla oli punajuurikiusausta. Erittäin hyvää sekin :)






























Zucchinin hintalaatusuhde on mielestäni erittäin kohdillaan. Kattavan ja terveellisen lounaan, joka sisältää itseleivottua lisukeleipää kustantaa 10 euroa. Keittolounaan saa vähän halvemmalla. Olisikohan se ollut luokkaa 8-9 euroa. Minusta hinta ei ole mitenkään kohtuuton, ottaen huomioon, että viinilasillisisesta maksaa samalla alueella suunnilleen yhtä paljon.



Suosittelen käymään Zucchinissa lounaalla, jos on töissä tai opiskelemassa Esplanadin lähistöllä. Ainakin minulle Zucchini tuo toivottua vaihtelua unicafen ruuille, joita on tullut syötyä jo yli puoli vuosikymmentä. Onneksi valmistuminen häämöttää jo horisontissa ja ehkä yliopiston kasviskroketit ovat osaltani pian historiaa. :)

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti