Oma haluni ymmärtää talouskasvua heräsi jo monta vuotta sitten, kun isäni kummeksui minulle jatkuvan kasvun logiikkaa. Olin juuri aloittamassa opintoni kansantaloustieteen laitoksella ja minustakin tuntui oudolta ajatus, ettei markkinatalous voisi toimia ilman jatkuvaa kasvua. Otin yhdeksi opiskelujeni tavoitteeksi selvittää itselleni tätä asiaa. Tavoitteenani olisi tulevissa blogiteksteissäni kertoa lisää ajatuksistani kulutuskulttuurista ja talouskasvusta.
Ajattelin jatkaa aihetta kertomalla omista kokemuksistani työelämästä, joilla on ollut oma vaikutuksensa maailmankuvaani.
Olen kokonaista kahdeksan vuotta työskennellyt palvelualalla ja huomannut, että ala vaatii tekijältään koko ajan enemmän - eikä hyvässä mielessä. Olin esimerkiksi vähän aikaa töissä eräällä isolla kioskiketjulla. Ensimmäisenä työpäivänä, kun kummeksuin liikkeen pomolle sitä, miten helposti työpaikan sain, hän vastasi siihen, että "tämä nyt on sellaista paskaduunia, ettei tätä kukaan halua tehdä." Ihmettelin pomon sanoja, mutta ajattelin hänen olevan vain leipääntynyt työhönsä. Pian minulle kuitenkin selvisi, mitä hän tarkoitti. Toimipiste missä työskentelinmme sijaitsi Helsingin ydinkeskustassa ja kioskissa oli käytännössä aina asiakkaita. Tästä huolimatta kioskilla oltiin pääaisassa töissä yksin, ja asiakkaiden palvelemisen lisäksi piti hoitaa lukuisia muita tehtäviä. Aamuvuorossa olevan täytyi muun muassa purkaa jopa kahdeksan nippua aikakauslehtiä, merkitä ne listaan ja asetella lehdet oikeille paikoilleen. Tämän lisäksi piti esimerkiksi paistaa pullia, tyhjentää pelikoneet, ottaa vastaan kuormia, tehdä lottoporukoita ja täyttää hyllyjä. Mitkään näistä hommista tuskin olisivat olleet kenellekään kioskin työntekijöistä ylivoimaisia, jos aikaa niiden tekemiseen olisi varattu kohtuullisesti. Tosiasiassa kiire työpaikalla oli painostava ja sain käytännössä juosta lehtihyllyn ja kassan välillä saadakseni kaikki lehdet laitettua. Vaikka työpäiväni oli kahdeksan tunnin mittainen, en ehtinyt sen aikana edes syödä ja olin töistä päästyäni aina ihan puhki. Kiire vaivasi myös muita työntekijöitä ja töissä oli huono ilmapiiri.
Mielestäni jo koko lähtökohta, että sama työntekijä hoitaa asiakkaat ja muut tehtävät on itsessään outo, varsinkin, jos ylitöiden tekeminen on kielletty eikä siitä makseta palkkaa. Asiakkaiden määräähän ei voi ennustaa ja kiireisinä päivinä ei voi olettaa työntekijältä samaa suoritusta muiden töiden parissa. Kuitenkin kioskiesiemieheltä sai lähes poikkeuksetta negatiivista palautetta, jos jotain työtehtävää ei oltu ehditty tehdä, koska silloin ne jäivät hänen harteilleen. Tämän takia jäin usein palkattomasti ylitöihin ja jouduin tinkimään myös asiakaspalvelusta. Tämä vähensi työviihtyvyyttäni, koska jouduin usein tilanteisiin, missä en voinut palvella asiakkaita niin kuin olisin halunnut.
Olen huomannut, että kyseisen firman tyyli säästää työntekijäkustannuksista ja tehdä sitä kautta lisävoittoa on vallitseva trendi myös monissa muissa palvelualan yrityksissä. Monissa kahviloissa ja kaupoissa tuntuu, että työntekijän stressin aistii jo kassajonon hännillä. Olen myös kiinnittänyt huomiota siihe, että asiakaspalvelijat hermostuvat herkästi jos asiakas on hitaan puoleinen. Tämä on mielestäni ymmärrettävää, koska kuka jaksaa hymyillä ja olla aidosti ystävällinen jos hermoja raastaa sekuntiaikataulu! Muistan, että mainitsemani kioskiketjun esimies antoi minulle ensimmäisenä työpäivänäni neuvon, että "muista yhtä hommaa tehdessäsi aina miettiä jo seuraavaa moovia." Esimies oli työskennellessään kuin robotti, lausuessaan eleettömästi samat tokaisut asiakkaille ja säntäillessään tiskin takana kaksi kättä propellin lailla viuhuten. Pomo joskus valitti minulle, ettei hän ole saanut firmalta lisätyöntekijöitä, vaikka kuinka on pyytänyt. Niinpä hän yritti parhaansa mukaan sopeutua tilanteeseen.
Lopetin kyseisessä kioskissa työskenneltyäni siellä kaksi kuukautta. Soittaessani firman rekryosastolle kerroin työpisteen painostavan hektisestä työtahdista ja liian vähäisistä työtunneista. Hän vastasi kertomaani sanomalla, että "todella ikävää, että olet sellaista joutunut kokemaan." Yhteyshenkilön äänensävystä tuli kuitenkin sellainen olo, että hän on kuullut saman tarinan jo monesti aikaisemmin. Vaikutti myös siltä, ettei rekryhenkilöllä ollut mitään valtaa vaikuttaa työhyvinvointi asioihinvaan, vaan ne tyypit olivat jossain korkealla vallankahvassa työntekijöiden valitusvirsien ulottumattomissa. Monesti mietin, että mitäköhän kyseisen kioskin esimiehelleni kuuluu. Jaksaako hän yhä painaa kahdeksan tunnin työpäiviä ilman ruokataukoa...Itse en ainakaan jaksaisi.
Olen pistänyt merkille, että palvelualalle on hektisen työtahdin lisäksi ilmestynyt toinenkin työntekijöiden jaksamista koetteleva ilmiö - nimittäin lisämyynti. Nykyään kioskilla tai kahvilassa asioidessa myyjät ehdottavat lähes poikkeuksetta jotain lisäostosta. "Onko lauantailotto pelattu" tai "saisiko olla jotain syötävää". Tunnen aina suurta myötätuntoa lisämyyntiä tekevää asiakaspalvelijaa kohtaan.
Olin itsekin pitkään töissä eräässä firmassa, joka oli myös omaksunut saman toimintaperiaatteen. Koin lisämyynnin tekemisen kiusalliseksi, mutta tein sitä siitä huolimatta. Puolen vuoden välein työntekijät koottiin palaveriin, missä firman aluepäällikkö luennoi menneiden kuukausien tuloslaskelmista. Työntekijöitä syyllistettiin "huonoista" myynneistä, koska emme heistä olleet kyenneet tyrkyttämään lisäostoksia ihmisille tarpeaksi. Olen kuullut, että monissa palvelualan toimipaikoissa lisämyynnin harjoittamista vahdataan esimerkiksi "mysteeri shoppari" tarkastuskäynneillä. On myös toimipaikkoja, joissa työntekijöiden täytyy pitää kirjaa tilanteista, joissa lisäostosta on tarjottu asiakkaalle. Myyjille annetaan myös valmiita myyntilauseita, joita teippaillaan taukotilojen seinille.
Kuten jo mainitsin, olen mielestäni asiakaspalveluhenkinen. Vuosien varrelta itselleni on kertynyt paljon hyviä muistoja myyntitehtävistä, ja firma jossa viimeeksi olin, kohteli työntekijöitään tulospaineista huolimatta varsin hyvin. Kuitenkin kokonaisuudessaan oma kokemukseni palvelualasta on, että työn nautittavuus vähenee alalla kokoajan. Tuttaviltani kuulemien kertomusten perusteella palvelualalla vallitseva kiireinen työtahti on siirtymässä kasvaissa määrin myös muille aloille. Onko teillä vastaavia/tai päinvastasia kokemuksia työn kuormittavuuden kasvusta viime vuosina?
Työpaikkojen hektistä ilmapiiriä perustellaan usein sillä, että yrityksen on pakko kasvaa. Voi olla, että palvelualan vähenevät työntekijäkustannukset ja tuottavuuden kasvu siirtyvät hintoihin, minkä seurauksena voimme kuluttaa enemmän materiaa, mutta tällä kulutuksella on toinenkin hinta. Tämä vaihtoehtoiskustannus on ihmisten aleneva tyytyväisyys työssä ja yhteiskunnan hektinen ilmapiiri. En ole ainoa joka on tätä mieltä, sillä näin ajattelee myös entinen Harvard tutkija Juliet B. Schor, jonka bestseller kirjaa "The Overworked American" seuraava blogipostaukseni tulee käsittelemään.
Mukavaa viikonloppua =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti