Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

torstai 29. lokakuuta 2015

Koska yksi sadastakin on liikaa

Oikeutta Eläimille -järjestö julkaisi jälleen järkyttävää kuvamateriaalia tuotantoeläinten kohtelusta. Materiaali muistuttaa taas siitä, miten eläimiä saatetaan kohdella silloin kun viranomainen tai kuluttaja ei ole näkemässä. Eilisessä A-studion lähetyksessä suomalaisilta sikatiloilta kuvatut videoklipit yllättivät minut, sillä ne sisälsivät "tarpeetonta" kärsimyksen tuottamista. Videot paljastavat kuinka tilalliset pieksevät harjoilla ja muilla esineillä muun muassa sairasta sikaa, joka ei voi kävellä. Videoilla myös näytetään miten porsivat emakot pakotetaan seisomaan ahtaissa karsinoissaan jalkoihin lyömällä ja kuinka pieniä porsaita sterilisoidaan teräesineillä, jottei "liha maistuisi kitkerältä".  Sikoja koskevat videot ovat mielestäni osittain niin järkyttäviä siksi, että tiedämme hyvin miten älykäs eläin sika on. Ainakin itsessäni tällaiset videot herättävät yhtä vahvoja tunteita, kuin kertomukset keskitysleireillä ihmisten kokemista kärsimyksistä.

Vaikka Oikeutta Eläimille -järjestön kuvamateriaali on helppo laittaa muutaman henkilön empatian kyvyn puutteen piikkiin, itse tulkitsen videoita niin, että ne ovat oire hyvin talouskeskeisestä kulttuurista. Mitä seurannaisvaikutuksia voimme odottaa, jos talouden tarpeet, kuten yritysten voitto ja jatkuvan talouskasvun pakko, asetetaan muiden asioiden yläpuolelle? Uskon, että tällaisessa kulttuurissa ihmisen pimein puoli tulee myötätuntoa helpommin esille. Kun ajatellaan, että talouden on pakko kasvaa, koska muuten koko yhteiskuntajärjestys leviää käsiin, on helppo järkeillä, ettei esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuntaan ole nyt varaa, tai ettei maatalouden työpaikkoja voida riskeerata edellyttämällä investointeja eläinten hyvinvointiin. Talouskeskeisessä kulttuurissa valtio on menettänyt valtaansa ohjata yhteiskuntaa eettisempään suuntaan ja valta on siirtynyt yrityksille ja kuluttajille. Mutta vastuun sysäämisessä yksilöille on aina läsnä vangin ongelma. Miksi minä vähentäisin lihan syömistä, jos moni muu ei kuitenkaan niin tee ja oma ponnisteluni on merkityksetöntä? Tätä kysymystä on varmasti moni pyöritellyt mielessään pohtiessaan "mitä tänään syötäisiin". Näin voi ajatella myös eläinten parissa työskentelevä tilallinen. Miksi minä tekisin kalliita investointeja, jos muutama alan toimija kuitenkin pilaa koko elinkeinon maineen? Tuloksena tällaisesta järkeilystä on todellisuus, jossa kukin ajattelee vain itseään.

Kukaan ei pysty yksin muuttamaan maailmaa, mutta jokainen voi vaikuttaa asioiden  tolaan omassa elinympäristössään. Itse uskon, että eläinten julma kohtelu vahingoittaa jossain määrin myös ihmistä, vaikkemme sitä aina tiedostaisikaan. Negatiivisilla asioilla kun on tapana synnyttää lisää negatiivista ja toisin päin. Mitä jos yrittäisimme luovuttamisen sijaan omaksua eräänlaista modernia buddhalaista asennetta, missä pyrkisimme jakamaan positiivista "energiaa" ympäristöömme eettisten valintojen kautta? Tämä ei ehkä muuttaisi maailmaa, mutta se voi tehdä omasta kodistamme, koulustamme tai työpaikastamme hieman eettisemmän paikan, jossa eläimiä ja ihmisiä kunnioitetaan.

Joku voisi sanoa, että lihan- ja maidonsyönti on ihmiselle terveellistä, eikä ihmsiä siksi voi vaatia vegaaniksi ryhtymistä. Itselläni ei ole riittävästi tietoa, että voisin sanoa väitteen olevan oikein tai väärin. Uskon kuitenkin, ettei ihmisen tarvitsisi syödä lihaa tai maitotuotteita ainakaan niin paljon kuin mitä niitä syödään. Itse olen ollut melkein kymmenen vuotta kasvissyöjä ja veriarvoni ovat aina olleet ideaalilla tasolla. Käytän kuitenkin maitotuotteita jonkin verran, vaikka kokkaankin kotona vegaanisesti ja suosin eläinperättömiä tuotteita. Silloin kun käytän maitotuotteita, pyrin panostamaan laatuun ostamalla luomua. Vähempi kulutus mahdollistaa pienituloisellekin eettisempien valintojen teon.

 Vaikka eläinten saamat lyönnit heijastelevat tilanteen vakavuutta, uskon että eläinten itsensä kannalta isoin tragedia eivät ole satunnaiset iskut, vaan virikkeiden puute ja laajityypillisen käyttäytymisen estyminen. Tiesitkö muuten, etteivät siat tule tiineiksi parittelun seurauksena, vaan niin, että ihminen tunkee putken sian toosaan ja tekee hedelmöityksen näin? Aika sairasta. Toivottavasti videot saavat kuluttajat vähentämään lihan kulutusta ja ostamaan vegaanisia elintarvikkeita. Uskon, että tämä ohjaisi myös elintarvikealaa uuteen suuntaan markkinatalouden logiikan mukaisesti. Kun yksi ala muuttuu tai tuhoutuu, toinen ala syntyy.

Tällaisia ajatuksia tänään. Kasvispainotteista viikon jatkoa. :)

Tilaa kasvissyöjän infopaketti täältä.



5 kommenttia:

  1. Georg Henrik von Wright:lla oli virkistäviä, ehkä hieman apeahkoja, mietteitä talouden kasvusta. Suosittelen tutustumaan, mikäli elleivät jo tuttuja.

    Kasvisruoan ympäristövaikutuksista oli mielenkiintoista juttua Cowspiracy-dokumentissa.

    Veganismissa pidän ehdottomuuden tuomasta tietouden leviämisestä, eli siis vaikka ravintolassa syödessä joudut väkisinkin tuomaan ruoan sisältämien ainesten tärkeyden esille ja samalla annat ymmärrettäväksi ravintolalle että kasvisruoalle on kysyntää.

    VastaaPoista
  2. Täytyypä tutustua Georg Henrikiin. Kaikki apeahkot mietteet talouskasvusta kun meikäläistä kovasti kiinnostavat :) Oon itsekin katsonut Cowspiracyn ja mielenkiintoinen dokkari se oli minustakin. Itse ihailen vegaaneja, koska heillä on itsekuria pitää kyseistä ruokavaliota yllä. Itse olen kokeillut täysvegaanista ruokavaliota, mutta se ei tuntunut kovin helpolta ihmiselle, joka on suht laista valmistamaan ruokaa itse. Oon ajatellu, että käännyn joskus ehkä vielä täysin vegaaniseksi, mutta haluisin ensin kerätä asiasta enemmän tietoa. Tahtoisin tietää enemmän kaikista ihmiselle tarpeellisista ravintoaineista ja siitä miten ne kannattaisi korvata jne. Ainoa ongelma vaan on, etten luota edes "tieteelliseen" tutkimukseen. Mistäköhän saisi mahdollisimman riippumatonta tietoa asiasta. Tiedätkö itse? Entä miten kauan olet ollut vegaani? Oletko huomannut mitään ei toivottavia muutoksia terveydessäsi? nimim. lihansyöjien kasvattama

    VastaaPoista
  3. Juu kantsii lukea. Muistaakseni asiasta ainakin oli Tieto ja ymmärrys sekä Logiikka ja humanismi kokoomateoksissa.

    Oon kans sinänsä skeptinen tieteellisiin tutkimuksiin ruokavalioon liittyen. Ainakin iltapäivälehtien otsikoissa olevat tutkimustulokset milloin mistäkin vähän nakertavat mielikuvaa pätevistä tuloksista.

    Laiskuuden iskiessä yleensä löydän itseni ostamasta valmiseineksiä tai tilaamalla ruoat jostain. Mulle kasvisruoka ei ole niin vaikea, mutta vegaaniuden muut jutut enemmän haastavampia (vaatteet, kemikaalit, muut tuotteet, viskit hehe).

    Voisin toki kuvitella, että jos haluaa viedä ravintohomman toiselle tasolle niin otattaisi veriarvoja jne. muuta dataa ja seuraisi sitten niistä :)

    Olen ollut vegaanina noin puolisen vuotta. Lähdin vegaanihaasteeseen mukaan, ja siinä saa itselleen mentorin, jolta voi kysellä ravintoon liittyen.

    Itse pyrin noudattamaan kuuluisaa ravintoympyrää korvaten sitten asioita toisilla.

    En kyllä ole huomannut mitään toivomattomia muutoksia. Painoa lähtenyt.

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno idea vegaaniliitolta tarjota vegaaniksi haluaville mentoriapua :) Mitä eineksiä ostat yleensä kaupasta? Itse en ole löytänyt juuri mitään hyviä täysivegaanisia eineksiä.

    Uskon kyllä, että elintarvikeala kehittyy kokoajan enemmän kasvispohjaisen ruoan suuntaan, ainakin jos niille riittää kysyntää. Mulle ruoan terveys on kyllä tosi iso juttu ja esim monien vegaanijogurttien sokerimäärät hirvittää. Tää rajoittaa vähän mun omaa halua luopua maitotuotteista täysin, mutta ehkä pikku hiljaa mulla riittää siihen motivaatiota ja tietämystä.

    Kiva kuulla, ettet ole huomannut terveydessäsi mitään isoja neg-muutoksia vegaaniksi ryhtymisen jälkeen. Ite lopetin kananmunan, kalan ja äyriäisten syönnin joku vuosi sitten ja oon sen jälkeen ollu välillä tosi väsynyt. Oon miettinyt, että voisiko se johtua jostain puutostilasta. Täytyy vaikka joululomalla alkaa kerätä enemmän tietoa tarpeellisista ravintoaineista jne. jotta tietäisi paremmin, mitä korvaavia kasvikunnan juttuja voisi syödä enemmän, jotta olo olisi parempi... tai sit tää ei edes johdu ruoasta vaan tarviin muuten vaan tosi paljon lepoa ja unta :D

    VastaaPoista
  5. Piti ihan Googlata mitä einekset ovat :D En oikeastaan osta mitään eineksiä. Mitä enemmän kaupassa viipyy vihannesosastolla, sitä halvemmaksi ja terveellisemmäksi ruoka tulee.

    Kuulemma nyt on tullut kauppoihin Vihiksiä (http://urbaanisanakirja.com/word/vihis/), jotka maistuvat kuulemma ihan lihapiirakoilta.

    Itse ostan Alpron sokeroimatonta jugurttia ja sotken siihen marjoja. On hyvää.

    Sellainen potentiaalinen negatiivinen juttu tuli, kun kävin parturissa ja setä sanoi että hiuksen laatu on ehkä huonontunut ja voi johtua kasvisruoasta. En tiedä onko väitteessä mitään perää ja oliko tarkoitus vain saada ostaan kalliita hiushoitotuotteita.

    Niin ja hei, siel vegaanihaasteessa saa sitten kaikkia eri reseptejä kokeiltavaks. http://vegaaniliitto.fi löytyy tietoa.

    VastaaPoista