Olin jo lapsesta saakka haaveillut koiran hankkimisesta, kunnes viime kesäkuussa vihdoin rohkaistuin ja yhdessä avopuolisoni kanssa päätimme antaa kodin löytökoiratarhalta kotoisin olevalle koiralle. Minä liputin erityisesti löytökoiran puolesta, kun taas puolisolleni olisi käynyt hyvin myös tavallinen koira. Seuraavaksi avaan hieman syitä sille, miksi halusin hankkia koiran juuri löytöeläinkodista.
Minusta tuntui järkevältä hankkia entinen kulkukoira, koska olin valmis ottamaan tietoisen riskin, että koiran luonnetta täytyy työstää tavallista enemmän. Tähän vaikutti se, että uskon yleisesti ottaen koulutuksen tehoon erilaisten käytöshäiriöiden ja pelkojen lievittämisessä, jos on valmis näkemään vähän vaivaa. Olen myös tavannut useita rescue-koiria ja niiden onnellisia omistajia ja nämä myönteiset kokemukset tietysti rohkaisivat ottamaan kotiimme karuissa oloissa varttuneet koiruuden. Lisäksi mielessäni ei ollut mitään tiettyä rotua, johon olisin erityisen viehättynyt... Tai no juu. Itseasiassa olen aina pitänyt sekarotuisista koirista, joita suurin osa katukoirista on. Vaikka rotukoirissakin löytyy terveitä ja vähemmän terveitä rotuja ja yksilöitä, sekarotuiset koirat ovat geeniperimältään monimuotoisempia, jolloin sisäsiittoisuusongelma ei ole yhtä todennäköinen. Lisäksi olen aina suhtautunut rodun jalostukseen kriittisesti! Monien koirarotujen kohdalla jalostusta ei ole tehty koiran terveyttä ajatellen ja siksi minusta tuntui hyvältä hankkia koira joka ei tule kennelistä. En silti missään nimessä halua tässä yleistää kaikkea koiran jalostusta epäeettiseksi. Tunnen henkilökohtaisesti koiran kasvattajia jotka tiedän fiksuiksi ja eettisesti toimiviksi, mutta valitettavasti toiminnassa on mukana myös ihmisiä, jotka eivät jalostuksesta koituvia terveysongelmia huomioi. Sitä paitsi koirille kärsimystä aiheuttava jalostus on yleisesti hyväksyttyä ja laillista (viittaan tässä esim. liian ahtaisiin hengitysteihin, karvattomuuteen ynnä muuhun). Hankkimalla löytökoiran, minun ei tarvinnut vaivata päätäni sillä, menevätkö rahani tällaisen toiminnan hyväksi.
Löytökoiran hankkimiseen vaikuttivat tietysti myös kokemukset katukoirista ulkomailla. Viime talven reissu Thaimaassa avasi silmäni sille, miten älyttömästi joissain maissa on katukoiria, joista monet kärsivät silmin nähden moninaisista terveysongelmista. Koirilla oli loisia, ihosairauksia, purema-arpia ja törröttäviä kylkiluita. Kulkukoiran elämä ei siis vaikuttanut miltään luksukselta, vaikka tietysti koirat saavat elää vapaina. Kuitenkin monet kulkukoirista vaikuttivat väsyneiltä ja onnettomilta ainakin Thaimaan Krabilla. Katukoirat ja muut kodittomat lemmikkieläimet eivät ole myöskään pelkkä eläinoikeuskysymys; osa kulkukoirista sairastaa myös ihmisiin tarttuvia sairauksia kuten vesikauhua. World Animal Awareness Societyn mukaan maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että maailmassa elää noin 20 miljoonaa katukoiraa ja 60 miljoonaa -kissaa. Itse voisin muutaman reissukokemuksen perusteella veikata, että ongelma on koirien osalta todellisuudessa vieläkin suurempi!
Kun mietin löytökoiran hankintaa, hain tietoa aiheesta paljon netistä. Joillakin koirasivustoilla ja erityisesti keskustelupalstoilla varoiteltiin katukoirista ja niiden tuomista vaikeuksista. Mielestäni on hyvä, että myös löytökoiran hankkimiseen liittyvistä riskeistä varoitellaan, jotta epärealistiset kuvitelmat siitä, miten entinen löytökoira palkitsee kyltymättömällä rakkaudellaan omistajansa koko loppuelämän ajan riisutaan pois. Löytökoira on usein jollain tasolla varautunut eläin, jolla voi olla pelkoja, joiden voittaminen vaatii omistajalta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Hankimme itse koirayksilön, joka oli päätynyt koiratarhalle pentuna, samalla kun sen emo otettiin sinne huostaan. Lisäksi koiramme oli viettänyt ennen meille tuloa noin kuukauden sijaisperheessä, joten tiesimme koiran tavasta sopeutua kotioloihin enemmän kuin monissa muissa tapauksissa. Koiramme Lavrik vaikutti kaikin tavoin siis mahdollisimman ongelmattomalta yksilöltä ollakseen rescue-koira ja sellaiseksi se on myös osoittaunut. Siitä huolimatta hän on tavallista kotikoiraa pelokkaampi uusia asioita ja kovia ääniä kohtaan, sekä ylikorostuneen varautunut vieraiden ihmisten kanssa. Tästä huolimatta Lavi on kuitenkin meitä kohtaan erittäin rakastava ja leikkisä, enkä olisi voinut kuvitella itselleni ihanampaa koiraa. Silti käytännön kokemus on myös vahvistanut sitä, että rescue-koirat ovat lemmikkeinä vaativia, eivätkä varmasti sovi ihan jokaiselle ihmiselle. Rescue-koiran otettuani olen kohdannut myös ihmisiä joilla on mielestäni kuitenkin aiheettomia ennakkoluuloja entisiä katukoiria kohtaan; ihmisiä jotka kokevat että löytökoirat pitäisi vain lopettaa tai ettei rescue-koira ole yhtä rakastettava ja arvokas kuin rotukoira. Nämä rivien välistä sanotut kommentit olen jättänyt omaan arvoonsa, mutta rescue-koiran hankkijan kannattaa varautua tällaisiin reaktioihin.
Sitten vielä lopuksi järjestöön, jonka kautta Lavi meille tuli. Saimme Lavin tosiaan Viipurinkoirat ry nimisen organisaation kautta. Järjestö on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen siinä, miten se panostaa siihen, että koirille välitetään hyvät kodit, eikä miten löytökoirista saadaan mahdollisimman paljon rahaa irti. Järjestö muun muassa edellyttää kirjallisen hakemuksen täyttämistä ennen adoptioprosessin käynnistämistä, jonka jälkeen se haastattelee uudet potentiaaliset koiranomistajat ja ennen koiran ottamista tulee allekirjoittaa sopimus, jossa lupaa mm. olla lopettamatta koiraa ilman lääketieteellisesti pätevää syytä. Vastineeksi ostaja saa melko edullisesti oman koiran, jolla on jo osa rokotuksista (kuten vesikauhu) ja mikrosiru hankittu, sekä ongematilanteissa neuvovat löytökoira-asinatuntijat. Mielestäni tällainen lemmikinhankintakäytäntö tulisi ulottaa ihan kaikkiin eläimen ostoprosesseihin, koska uskon, että jo pelkän hakemuksen täyttäminen voi sulkea osan niistä henkilöistä pois, jotka eivät ole harkinneet lemmikin hankintaa kunnolla. Oli se sitten koiratarha tai koti, niin eläimellä on eittämättä aina paras olla siellä, missä siitä aidosti välitetään ja mihin sen hoitoon on sitouduttu, eikä siksi koiria pitäisi antaa ihan kenelle vaan.
Tällaiset ovat omat kokemukseni tähän saakka rescue-koiran omistajana olosta. :) Kannustan kyllä kaikkia harkitsemaan uutta koiraa miettiessä vakavasti myös rescue-koiran adoptoimista. Rescue-koira ei ehkä lemmikkinä ole se helpoin mahdollinen, mutta aran koiran kasvattaminen perheenjäseneksi on kiehtova kokemus, missä jokainen askel kohti molemminpuolista luottamista on palkitseva.
Karvaista viikonloppua ystävät! <3
Lähteet:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti