Blogikirjoitukseni voi jakaa karkeasti kahteen kategoriaan. Ensimmäisesessä käsittelen liittyviä kysymyksiä. Näkökulma on siinä, miten koen niiden vaikuttavan yksilön arjessa. Tavoitteeni on kirjoittaa niin ymmärrettävästi, että kuka tahansa voi blogiani lukea ja ottaa aiheisiin kantaa. Toisessa blogin osassa käsittelen taas , jotka kuitenkin tuovat iloa elämääni ja ovat sen vuoksi jakamisen arvoisia. Tervetuloa Mailiksen maailmaan!

maanantai 24. elokuuta 2015

Mustikkavalkosuklaajuustokakku

Juustokakut ovat suuri rakkauteni. Niinpä päätin leipoa sellaisen taas viime viikonloppuna. Maistoin pari viikkoa sitten ystäväni häissä aivan taivaallista mustikkavalkosuklaakakkua ja havaitsin makuyhdistelmän olevan tosi herkullinen. Täten ryhdyin suunnittelemaan siitä juustokakkuversiota. Olin kuitenkin aluksi pessimistinen sen suhteen, voisinko tehdä tämänkin kakun vegaanisesti, koska en ollut varma onko kaupoissa maidotonta valkosuklaata. Ruohonjuuri ei kuitenkaan jättänyt minua tälläkään kertaa pulaan, siltä löysin sieltä riisimaidosta valmistettua valkosuklaata, mikä oli viimeinen reseptistäni puuttuva palanen. :)



























Ainekset:

Pohja 

150 g digestive keksejä (McVities the orginal Digestive)
75 g voita (sinistä Keiju-levitettä)

Täyte

450 g maustamatonta tofutuorejuustoa (Tofutti)
200 g riisimaitovalkosuklaata (Bonvita ja Ruohonjuuri)
1,5 d kaurapohjaista vispautuvaa vaniljakastiketta (Oatlay)
1 pieni Reilun Kaupan banaani
50 g suomalaisia mustikoita
1 tl vaniljasokeria tai -pulveria
1,5 d sokeria (itse käytin steviaa mitä tarvitsee 0,5 vähemmän kuin normisokeria)
3 rkl perunajauhoja

Pintakerros

1,5 dl mustikkabonaa tai pilttiä
1 pussillinen vegegeeliä
2 dl vettä

Koristeluun voit käyttää halutessasi esim.

hasselpähkinärouhetta
mustikanvarpuja
banaania 
tummaa suklaata























Ohje

Vaihe 1. 

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Murskaa keksit pieneksi jauhoksi ja sekoita keksimurska rasvan kanssa. Levitä massa tasaisesti kakkupohjalle, jonka leveys tulisi olla noin 20 cm. Mikäli käytät 24 cm vuokaa, niin lisää jokaista ainetta 1/5 enemmän kuin tässä reseptissä on neuvottu.

Vaihe 2. 


Kuumenna suklaa pehmeäksi vesihauteessa.

Vaihe 3.

Sekoita täytteen ainekset kuohkeaksi (suklaa mukaan lukien) sähkövatkaimella ja kaada seos tasaisesti kakkupohjan päälle. Paista  kakkua 200 asteessa tasalämmöllä noin 20 minuuttia. Laske sitten lämpötilaa 175 asteeseen ja paista vielä 30 minuuttia.

Vaihe 4.

Kun kakku on jäähtynyt tarpeaksi, laita se jääkaappiin kovettumaan vähintään kolmeksi tunniksi.


Vaihe 5.

Sekoita yksi pussillinen vegegeeliä kylmään veteen ja lämmitä seosta pienellä teholla, kunnes se alkaa kiehumaan. Sekoita kiehuva vegegeelineste mustikkapiltin kanssa. Hämmennä seosta kunnes se on hieman jäähtynyt ja kaada massa kakun päälle. Levitä veitsen avulla kuorrute tasaiseksi.

Vaihe 6.

Koristele kakku haluamallasi tavalla. Kuvissa näkyy oma ratkaisuni!


Mikään ei ole niin mukavaa, kuin viettää aurinkoista viikonloppua ystävien tai perheen kanssa järven rannalla luonnon äänten keskellä. Mökkeilyyn kuuluu tietysti myös hyvä ja eettinen ruoka, kuten vegekakku ;)






























Taas kerran olen iloisesti yllättynyt siitä, että tämäkin kakku onnistui tehdä ilman eläinperäisiä tuotteita. Postauksessani "Eläinten asialla voi olla muukin kuin vegaani", sanoin, että suurin ongelma vegaaniksi ryhtymisessä on ulkona syömisen vaikeus. Otan sanani takaisin, sillä sain selville, että työpaikallani saa aina vegaaniruokaa erikseen pyydettäessä. Tätä kakkua leipoessani huomasin, että vegaaniruoan valitsemisen ehkä suurin este sittenkin on sen kalleus. Vaikka riisimaitosuklaa oli maultaan yhtä herkullista kuin tavallinen valkosuklaa, oli sen hinta yli tuplasti tavallista kalliimpi. Sama pätee vegegeeliin suhteessa liivatteeseen. On ihan tyhmmää, että eettisempi ja ympäristöystävällisempi ruoka on kalliimpaa kuin tavallinen. Miksei tällekin asialle tehdä jotain poliitikkojen toimesta, jos sielläkin ilmastonmuutoksesta kerta ollaan huolissaan?

Mukavaa ja maukasta alkavaa viikkoa!

6 kommenttia:

  1. Onpas herkullisen näköinen :)

    VastaaPoista
  2. Tämä vaikuttaa tosi hyvältä, lähdenpä ostamaan kakkuvuoan ja muut tarvikkeet. Erottavatko silmäni Wusthofin laatuveitsen kuvista, hmm.. Mutta katsotaan miten kakku onnistuu!

    VastaaPoista
  3. Hienoa Tosi Mies :D Raportoi minulle sitten kokeilusi tuloksesta!

    VastaaPoista
  4. Hei,
    Kiitos reseptistä! Oli hyvää!

    Kirjoitin vähän pidemmin blogiini askelista onnistuneeseen kakkuun, mikäli kiinnostaa lukea.

    VastaaPoista
  5. Kiva et oli hyvää :D Käyn katsomassa blogitekstisi!

    VastaaPoista